Oulun rautatie asema rauhoittuu !

Late Lapista

Linkittäminen kielletty ! linkki poistettu! T. Valvonta komissio!

Afrikan prinssit ovat yrittäneet valloittaa Oulunkin rautatie aseman kuten Hesankin! Oululaiset eivät ole tykästyneet tummiin kultuurin rikastuttajiin , vaan palkanneet vahti ukkoja poistamaan häiriköt asemalta! Oulun asema onkin alkanut pikkuhiljaa rauhoittumaan, siinähän on tietenkin talven tulokin auttanut kun Afrikan prinssit ovat alkaneet Valjakan tavoin valumaan Helsinkiin , mihin kaikki muukin loka valuu !



Rautatieasema rauhoittui

Junamatkustajat ja muut Oulun rautatieasemalla asioivat ovat ihmetelleet aseman rauhattomuutta. Riesana erityisesti arkiaamuisin ovat olleet asemalle lämmittelemään tulleet asiattomat kulkijat, kuten hyysärien kaupunkiin hankkimat tummat kulttuurin rikastuttajat ,joita aseman henkilökunta ja vartijat ovat joutuneet lähes päivittäin poistamaan.
Asema aukeaa puoli seitsemältä aamulla, jolloin ensimmäiset ei-toivotut saapuvat istumaan penkeille. Asema menee kiinni joka yö hieman ennen puolta yhtä.

"Monet, jotka pääsevät varhain aamulla esimerkiksi putkasta tai muusta yömajoituksesta, tulevat ensimmäiseksi meille, koska asema on auki ja täällä on hyvä lämmitellä", VR:n Pohjois-Suomen liikennepalvelupäällikkö Asta Vähäpassi kertoo.

Toisinaan myös matkustajien matkatavarat ovat olleet haluttua tavaraa, kertoo VR:n asemapalveluhenkilökuntaan kuuluva junamies Pasi Jutila. "Jotkut ovat yrittäneet viedä ihmisten matkatavaroita. Matkustajat ovat kyllä valitelleet häiriköistä", Jutila sanoo.



Kokeilu jatkuu toistaiseksi


VR on vajaan viikon ajan kokeillut aseman rauhoittamista lisäämällä vartiointia. Vartiointiyrityksen vartija on tähän asti käynyt asemalla iltaisin ennen viimeisten junien lähtöä. Vartija käy nyt asemalla myös aamulla kello 7-11 välillä. Lisävartiointi on purrut, Vähäpassi arvioi. "Yritämme näin viestittää, että asema ei ole ensimmäinen lämmittelypaikka. Jatkamme tällä linjalla toistaiseksi ja katsomme, kuinka kauan lisävartiointia kannattaa jatkaa."

Myös aseman R-kioskin myyjän Jenny Karin mukaan tilanne on rauhoittunut kiristyneen vartioinnin jälkeen. "On tietenkin ikävää, että välillä on levotonta, mutta työkavereiden mukaan aamuvartioinnin lisääminen on rauhoittanut asemaa", Kari sanoo. Hän on itse enimmäkseen iltavuoroissa, joissa myös riittää säpinää erityisesti viikonloppuisin.

"Joskus olen juossut pihalle asti varkaan perässä. Olemme joutuneet antamaan häiritsijöille myös porttikieltoja kioskille ja joskus joudumme soittamaan poliisit paikalle rauhoittamaan tilannetta", Kari kertoo.

VR:n asemahenkilökunnan työtehtävät ovat muuttuneet sen jälkeen kun asemilta poistettiin esimerkiksi matkatavarapalvelu. Nyt työtehtäviä on entistä useammin ulkona ratapihalla, eikä henkilökunnalla ole aikaa seurata jatkuvasti tilannetta itse asemalla.

Helsingin asemat ovat järjestyshäiriöiden määrässä omaa luokkaansa. Helsingissä onkin meneillään nollatoleranssi-kampanja, missä kaikki häiriöitä aiheuttavat poistetaan asemilta ja junasta. Myös alkoholin nauttiminen asema-alueella ja junissa on kielletty, kertoo VR:n kaukoliikennepäällikkö Ari Vanhanen.

"Olemme saaneet hyviä tuloksia aikaan. VR:llä on sopimuksia vartiointiliikkeiden kanssa ympäri maata ja teemme myös poliisin kanssa paljon yhteistyötä", Vanhanen sanoo. Oulun nollatoleranssikokeilu on ainutlaatuinen; Helsingin lisäksi muualla ei Vanhasen mukaan tällä hetkellä ole samanlaista tehovartiointia meneillään.



Turvallisuuskoulutusta henkilökunnalle


Lain mukaan järjestyksen pitäminen junassa ja aseman alueella kuuluu konduktöörille. Konduktöörit ovat tänä vuonna saaneet turvallisuuskoulutusta, jossa alan ammattilaiset neuvovat, miten riskitilanteissa kannattaa käyttäytyä. Myös esimerkiksi itsepuolustusta on opetettu. Ensi vuonna VR:n asemahenkilökuntaa koulutetaan samaan tapaan.

Keskiviikkoiltana Helsingin junaa odottanut Johanna Rautio kulkee junalla monta kertaa viikossa. Oulun asema on tullut tutuksi. "Kaikenlaiset tyypit välillä huutelevat ihmisille, mutta mitään suurempia uhkaavia tilanteita en ole nähnyt", Rautio kertoo.


Late Lapista

9

296

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Öörryh!!

    • Anonyymi

      Oulussa on matuongelma ollut jo pitkään, ei vaan tajua miksi kukaan muuttaisi ouluun .

      • Anonyymi

        Miksi oululaiset ovat antaneet tilanteen mennä näin pahaksi? Suomalaiset todellakin ovat munaton kansa, varsinkin miehet. Kuka tahansa ulkkisryhmä saa valloittaa meidän maat ja mannut ja vielä ilman sotaa..mutta kun venäjä!..huoh..


    • Anonyymi

      rinssinakki

    • Anonyymi

      on maassa laki ja se pitää yltää kaikkiin rikkojiin.
      on tehtävä talkoon voimin töitä joku viikko niin monipuolisella porukalla ja kitkeä
      pois kaikenlainen ilkivalta ja rikollisuus pois.

      ei ole aikaa yhtään tuhlattavaksi tehkää ja toimikaa.

      • Anonyymi

        Värisuoja ja -suora suojelee ruskeita.


    • Anonyymi

      Aina vedotaan ei ole rahaa jos on niin silloin on työtä pönkittää talkootoimin.
      se onnistuu kun tahto löytyy.

    • Anonyymi

      kunpa kansa tietäisi kuinka paljon niitä kusetetaan .

    • Anonyymi

      läpisuomen levinnyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      138
      3159
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      40
      2992
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      108
      1408
    4. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      141
      1145
    5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1077
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1057
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      997
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      979
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      807
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      783
    Aihe