Kuinka läheisiä olette kumppaninne/puolisonne kanssa? Kuinka paljon "jaatte" asioita (enkä tarkoita nyt kotitöitä) ja kuinka paljon muuten yleensäkin olette keskustelleet kummankin menneisyydestä? Puolisoni olisi kyllä ollut halukas kertomaan entisistä kumppaneistaan, mutta itse ajattelin ja ajattelen edelleen, etten ole oikein halukas kuulemaan, kyse on kuitenkin menneisyydestä ja sitä on turha kiduttaa itseään tuomalla sitä tähän päivään jos ei ole pakko. Oletteko te käyneet kuinka tarkasti läpi menneisyyttänne kumppanienne kanssa, tai kuinka paljon kumppaninne on kertonut entisistään ja miten se on vaikuttanut?
Tuntuu välillä, että meiltä puuttuu suhteesta tietty "yhteisyys" tai me-muoto...onhan sitä joissakin (hyvin harvoissa)asioissa, mutta kuitenkin. Mietinkin, pitäisikö huolestua, vai onko ehkä muillakin samaa? Välillä asia vaivaa, useimmiten kuitenkaan ei. Eli nyt häiritsee sen verran, että haluaisin kuulla muidenkin suhteista.
Toivottavasti sai jotakin selvää, kysykää jos on haluatte tarkennusta.
Tuntuu välillä, että meiltä puuttuu suhteesta tietty "yhteisyys" tai me-muoto...onhan sitä joissakin (hyvin harvoissa)asioissa, mutta kuitenkin. Mietinkin, pitäisikö huolestua, vai onko ehkä muillakin samaa? Välillä asia vaivaa, useimmiten kuitenkaan ei. Eli nyt häiritsee sen verran, että haluaisin kuulla muidenkin suhteista.
Toivottavasti sai jotakin selvää, kysykää jos on haluatte tarkennusta.
Vastaukset 19
Vanhimmat
on kerrottu jonkun verran toistemme menneisyydestä. Sillai, että tiedetään nyt jonkun verran millaisia entiset on ollu ja millaisia suhteita ennen tätä nykyistä on ollut.
Nyt ollaan kihloissa ja mielestäni on hyvä tietää millaista elämää tämä tuleva aviomieheni on viettänyt. Kaikkeahan sitä ei mielellään kuulisi, mutta onneksi hän osaa jättää tarpeettoman kertomatta. Minä kyllä kysyn/kysyin tarkennusta, jos sitä haluan.
Meillä on todella hyvä yhteys. Sitä melkein osaa jo aina arvata, mitä toisen päässä liikkuu ja miksi toinen on erityisen onnellisen oloinen tai päinvastoin surullinen. Ollaan todella avoimia toisillemme ja puhutaan asioista, päivittäin :)
on kerrottu jonkun verran toistemme menneisyydestä. Sillai, että tiedetään nyt jonkun verran millaisia entiset on ollu ja millaisia suhteita ennen tätä nykyistä on ollut.
Nyt ollaan kihloissa ja mielestäni on hyvä tietää millaista elämää tämä tuleva aviomieheni on viettänyt. Kaikkeahan sitä ei mielellään kuulisi, mutta onneksi hän osaa jättää tarpeettoman kertomatta. Minä kyllä kysyn/kysyin tarkennusta, jos sitä haluan.
Meillä on todella hyvä yhteys. Sitä melkein osaa jo aina arvata, mitä toisen päässä liikkuu ja miksi toinen on erityisen onnellisen oloinen tai päinvastoin surullinen. Ollaan todella avoimia toisillemme ja puhutaan asioista, päivittäin :)
Olen ollut mieheni kanssa naimisissa vuosikausia. Alussa kyllä kerroimme jotain entisistä suhteistamme, muttemme alkaneet niitä perusteellisesti kuvailemaan ja repostelemaan. Sellainen vain ärsyttäisi.
Mitä tarkoitat tuolla "me" -muodolla? Parisuhteessa on "kaksi minää", joista voi käyttää "me" vain silloin, kun yhdessä tekee jotain. Kummastuttaa joidenkin viljelemä lause "me olemme sitä mieltä, että..." Jokainen puhukoon omasta puolestaan mitä mieltä on eri asioista.
Ei se ole parisuhde, jossa on "kaksi minää". Se on yya-sopimus, jossa mahdollisesti asutaan yhteisessä asunnossa ja harrastetaan seksiä vakikumppanin kanssa.
Minua kummastuttaa se, että "me" sanan käyttö on katoavaa kansanperinnettä.
Kaikki tai ei mitään. Tällä hetkellä ei mitään, sillä minua ei kiinnosta raahata kotiini jotain minäitteä. Todella tylsää elää sellaisen ihmisen kanssa, joka ei halua avautua ja pyrkiä läheisyyteen. En tarkoita, että kenenkään pitäisi tilittää menneisyyttään jokaista yksityiskohtaa myöten, mutta jo pelkästään toisen ymmärtämiseksi on tiedettävä taustoja.
Olen samaa mieltä. Nykyään korostetaan kauheasti että pitää olla ITSENÄINEN!
Vaikka olisikin suhteessa, on oltava OMA elämä ja oma itse etusijalla kaikessa.
Liian läheisiä ei saa olla, eikä missään nimessä erehtyä ainakaan luottamaan liikaa! Silloin saa "syyttää vain itseään, jos toinen onkin petturi".
Pitää olla kyynisen epäilevä koko aika.
Sitten ihmetellään vuosien päästä ensihuuman haihduttua, että kuka tuo oikein on kenen kanssa jaan saman asunnon?
Ja etsitään uusi kumppani, jonka kanssa taas jaksetaan asua vain ne vuodet, kun himo ja huuma jakaa ilmaista herkkuansa.
Kyllä se niin on, että mitä läheisemmiksi tullaan, sen läheisempinä pysytäänkin!
Ei voi vain antaa ajan kulua ja odottaa suhteen kestävän jos haluaa olla vain "MÄÄ itte, MUN elämä".
Jos ei osaa ajatella "ME, MEIDÄN elämä", miten voi elämäänsä kenenkään kanssa onnistuneesti jakaakaan?
Aina on mahdollista tulla loukatuksi, mutta tyhmä ei ole se jota loukataan vaan se joka loukkasi!
Nyky-suomessa on kumma tapa syyttää UHRIA! "Tyhmä olit kun luotit, oma vika että jouduit raiskatuksi, -äijä hakkasi, jne."
omasta mielestäni parisuhteessa on kaksi minää niin kuin joku tuossa sanoi. Tottakai, sehän on itsestään selvyys. On kummankin omat näkemykset ja mielipiteet, ne vain pitää sovitella yhteen ja toista pitää kunnioittaa. Läheinen voi olla toiselle menettämättä itsenäisyyttään.
omasta mielestäni parisuhteessa on kaksi minää niin kuin joku tuossa sanoi. Tottakai, sehän on itsestään selvyys. On kummankin omat näkemykset ja mielipiteet, ne vain pitää sovitella yhteen ja toista pitää kunnioittaa. Läheinen voi olla toiselle menettämättä itsenäisyyttään.
omasta mielestäni parisuhteessa on kaksi minää niin kuin joku tuossa sanoi. Tottakai, sehän on itsestään selvyys. On kummankin omat näkemykset ja mielipiteet, ne vain pitää sovitella yhteen ja toista pitää kunnioittaa. Läheinen voi olla toiselle menettämättä itsenäisyyttään.
omasta mielestäni parisuhteessa on kaksi minää niin kuin joku tuossa sanoi. Tottakai, sehän on itsestään selvyys. On kummankin omat näkemykset ja mielipiteet, ne vain pitää sovitella yhteen ja toista pitää kunnioittaa. Läheinen voi olla toiselle menettämättä itsenäisyyttään.
omasta mielestäni parisuhteessa on kaksi minää niin kuin joku tuossa sanoi. Tottakai, sehän on itsestään selvyys. On kummankin omat näkemykset ja mielipiteet, ne vain pitää sovitella yhteen ja toista pitää kunnioittaa. Läheinen voi olla toiselle menettämättä itsenäisyyttään.
omasta mielestäni parisuhteessa on kaksi minää niin kuin joku tuossa sanoi. Tottakai, sehän on itsestään selvyys. On kummankin omat näkemykset ja mielipiteet, ne vain pitää sovitella yhteen ja toista pitää kunnioittaa. Läheinen voi olla toiselle menettämättä itsenäisyyttään.
omasta mielestäni parisuhteessa on kaksi minää niin kuin joku tuossa sanoi. Tottakai, sehän on itsestään selvyys. On kummankin omat näkemykset ja mielipiteet, ne vain pitää sovitella yhteen ja toista pitää kunnioittaa. Läheinen voi olla toiselle menettämättä itsenäisyyttään.
Tuli mieleeni, että miten se läheisyys saavutetaan? Olen huomannut itsestäni sellaisen piirteen, etten ole lopulta kovin avoin, vaikka aiemmin ajattelin niin. En siis salaile mitään, mutten kyllä kaikkea elämästäni myöskään kerro, en siitä mitä oli ennen suhdetta, enkä suhteen aikanakaan raportoi kaikkia päivän tekemisiä ja ajatuksia, ei vain tunnu kiinnostavalta puheenaiheelta.
Onko kenelläkään vinkkejä, miten sitä "yhteisyyttä" voi opetella? Onko se yleensäkään mahdollista? Meillä on minä ja sinä-suhde, ilman itsekkyyttä tai itsekeskeisyyttä, mutta se yhteisyys...se useimmissa asioissa puuttuu.
että olet aika samanlainen kuin minä. En minäkään miehelleni kaikkea kerro, mutta en kyllä salailekaan. Joskus innostumme puhumaan ja setvimään asioita tarkemmin. Välillä sellainen loitontaa ja välillä lähentää.
Luulenkin, että tuossa läheisyyden tunteessa on aika ratkaiseva tekijä. Läheisyyttä ei voi opetella, se täytyy kokea.
ei salaisuuksia, vaan tiedämme kaiken toisistamme ja myös menneisyydestä. Koska kumppaneita ennen tätä pitkää naimisissaoloa ei ole ollut niitäkään ei ole tarvinnut salailla
siispä olemme äärettömän läheisiä toisillemme
miten joku voi väittää, että tietää toisesta kaiken! Yleensä ihmiset eivät itsekään tiedä itsestään kaikkea.
Me olemme mieheni kanssa erittäin läheisiä, ei ole asiaa josta ei olla puhuttu, tai josta ei tulla puhumaan. Kaikki asiat selvitetään, ja puhutaan muutenkin kaikesta päivän aikana. En voisi elää suhteessa, jossa "en saa ronkkia" mieheni asioita, ja pitäisi olla hiljaa joistain tietyistä asioista.
Minulla ei ole ollut suhteita ennen häntä, joten en ole mitään oikeastaan voinut kertoakaan, mutta mieheni kyllä ei varmaan olisi kysynytkään asioita läpikotaisin.
Itse olen mieheni entiset suhteen häneltä selvittänyt, ihan perin pohjin, ja se on ollut minulle vain hyväksi, sillä nyt en kehittele niitä mörköjä päässäni kun asiat on puhuttu.
Me olemme me. :) Niin pitkälti että joitain jopa ahdistaa... :)
Meillä ei niin kovasti keskustella maailman asioista, olemme kovin erilaisia luonteita ja kiinnostusten aiheet ovat eriävät. Ennen tämä häiritsi kovasti, mutta tässä ajan myötä se on lakannut painamasta. Tietysti päivän tapahtumia ja muita puhutaan, mutta ne "maailmanparantamiset" tehdään kavereiden kanssa.
Entisistä meillä on puhuttu molemmin puolin varsin avoimesti. Minua häiritsee enemmän se, jos en tietäisi niistä. Silloin miehen menneisyys olisi minulle ihan vieras.
En osaa millään lailla häiriintyä niistä, sillä kyseessä on entiset suhteet. Minä olen kuitenkin nykyinen. Samoin mies tietää pääpiirtein kaikki suhteeni, kenen kanssa, miten alkoi, mihin päättyi jne. Itse tiedän entisistä tyttöystävistä perhettä myöden ja myös sänkyasioista. Tietysti nyt häveliäisyyden rajoissa. Kovin henkilökohtaisia asioita ei ole säällistä kertoa toisille jo ihan kunnioituksesta entistä tyttöystävää kohtaan.
Itse en oikein ymmärtäisi jos mies saisi kohtauksia entisistä miehistäni. Jos hän minut haluaa niin mukana tulevat kuitenkin entisten suhteiden muistot ja niiden takia olen se mikä olen. Niistä on opittu (toivottavasti) hyvässä ja pahassa. Ottakoon sitten tynnyrissä kasvatetun neitsyen jos ei halua naiselleen menneisyyttä. Samaa mieltä olen naisista. Voihan sitä ottaa jonkun peräkammarin pojan joka ei ole kenellekään kelvannut. Siinä ei tarvitse kärvistellä entisten varjossa. Pitää muistaa suhteessa että on syy miksi sinä olet nykyinen. Ei vanhoilla kannata olla mustis, vielä vähemmän kaivaa niitä asioita esille riidan aikana. Sillä pelillä on hyvin äkkiä itsekin entinen.
Mielestäni "jakaminen" ei ole menneissä rypemistä. Tiedän toki menneistä suhteista, mutta ei se ole pääasiallinen kiinnostuksenkohteeni, eikä todista minulle yhteisyydestämme mitään. Yleensä, kun mieheni on erehtynyt kertomaan jotain menneisyydestään (suhteistaan) olen toivonut, ettei hän olisi kertonut. Minä olen nyt tässä ja hän myös - menneisyys on mennyttä. Onneksi olemme tässä asiassa samaa mieltä ja vanhojen muistelu on hiljakseen suhteen edetessä jäänyt pois. Yhteisyyttä ja läheisyyttä meille luo se, että muistelemme omaa menneisyyttämme: ensitapaamista, alun epävarmuutta, käännekohtia ja ensimmäisiä yhteisiä oikeita rakkauden hetkiä.
Jaamme aikalailla kaiken: rahat, asunnon, vuoteen, ajatukset, mielipiteet, rakkauden, riidat, selvittämiset, perheen, osan ystävistäkin. Joitakin yksityisalueita kuitenkin on - en yritä tunkea mieheni ystävien asioihin, enkä halua niistä kuulla, elleivät he itse minulle kerro. En myöskään lue mieheni postia, sähköpostia, tekstiviestejä tai soittotietoja tai mitään muutakaan. Luotan häneen. Puhumme kaikista tärkeistä asioista ja usein vähemmän tärkeistäkin.
Meillä on samankaltaiset intressit, taiteen ja viihteen ja yleisen etiikan ja moraalin suhteen olemme suunnilleen samoilla linjoilla. Muuten en häneen olisi rakastunutkaan!
Pitää välillä voida sanoa Sinä, vaikka miltei kaikki tehtäisiin ja jaettaisiin yhdessä, ei meitä voi rakastaa, mutta sinää voi.