onko ketään

toivo20

ollaan ensimmäisen harkinta-ajan loppu suoralla,
vaimo sanoi reilut puoli vuotta sitten että tunteet minua kohtaan on kuolleet, eikä ketään muutakaan ole.minulla oli välillä tunteet kuolleet mutta nyt ne on ilmeisesti palanneet,ikävöin häntä mielettömästi. onko paljon pareja jotka ovat palanneet yhteen ennen eron astumista voimaan ja suhde toimii.? itse olisin valmis palaamaan kotiin jo.

1

471

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ruikutus pois!

      Topi hyvä, itselläni kävi juuri noin. Vaimo ilmoitti, että "tunteet ovat kuolleet", "haluan pois tästä huonosta suhteesta" yms. kaikki Anna lehdestä ja Me Naisista kopioidut fraasit.

      No, ei riemastuttanut. Kaksi ihanaa lasta. Mitä niille käy? Hirvittävällä raatamisella hankittu mammona puoliksi ja ruokot päälle.

      Ensin kauhistuin, sitten ikävöin, välillä vihasin, taas ikävöin. Hauskaa pidin koko ajan. En antanut heikolle luonnolle periksi. Jos akka ujeltaa, että "tunteet on kuolleet", niin silloin on kaikki sanottu. Puheet on pidetty. Suudelmat suudeltu. Mitään kontaktia en ottanut. Yhteenkään puheluun tai sähköpostiin en vastannut.

      Ensimmäinen vuosi oli karmea. Toinen oli hauska. Tämä kolmas on jo miellyttävä. Paremmin on nyt kuin ennen.

      Tuuliviirien kanssa ei parane ruveta hippasille. Juokset pian pyrstön perässä ympyrää. Anna akan mennä.

      Aina ne kinuaa takaisin. Ennemmin tai myöhemmin. Älä ota. Ota uusi. Usko vanhaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      148
      11017
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5403
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      41
      4215
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3622
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2674
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1916
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      101
      1588
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      360
      1586
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      75
      1445
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1396
    Aihe