Ei mikään ilmeisesti murra sitä miehen ylpeyttä. Hän todella sai kostonsa, nöyryytti minua tietoisesti.
Olen itse pariin kertaan lopettanut suhteen tähän varattuun mieheen. Kuitenkin sorrun itse ottamaan häneen yhteyttä. Aina hän vastaa viesteihini, ja lähtee kanssani kahville, ja jopa itse ehdottaa kahvihetkiä.
Nyt kuvittelin, että olisimme eilen tavanneet. Niin hän antoi ymmärtää, ja sanoi suoraan vielä, että haluaa tavata minut.
Kuitenkin puhelimessa suuttui minulle, sanoi, että minä itse olen käskenyt hänen lähteä elämästäni ja minä itse olen oman tuskani aiheuttanut. Sanoin, että tein eron hänen vuokseen, koska rakastan häntä, annoin hänen mennä.
Lopputulos, emme tavanneet. Sorruin vielä itse olemaan sellainen, mihin en ikinä uskonut pystyväni. Toivoin, pyysin melkein rukoilin. Huh, kuinka noloa. Hän sanoi soittavansa vielä illalla, ei tullut puhelua, ei viestiä.
Jäi vain minä ja menetetty itsekunnioitus. Miksi hän sanoi eilen, että rakastaa? Miksi hän sanoi, että hänkin haluaa? Ja miksi minä tyhmä uskoin?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Miksi valitat? Eiköhän sitä yleensä saa, mitä tilaa. Sä olet nyt varatun pelailijan uhri, joka pomppii sen oman naisensa ja sun välillä? Onko nyt hyvä olo, kun olet päässyt jännäämään jättääkö varattu mies oman naisensa ja valitsee sut panolutkan, jota hoidellaan siinä sivussa. Sinä hölmö menit vielä rakastumaan. Toivottavasti otat tästä opiksesi ja juokset karkuun jos varattu mies vielä lähestyy sua. Älä ole tyhmä ja noin epätoivoinen!
joo mulle on käyny vähän sama juttu... palaa vaan omat näpit.
mieshän on varattu???????? mitä sä oikein kuvittelit?? voi luoja!