Vanhaa Viisautta

n.500 eKr. M.Agrippa sanoi näin:

Kerran ihmisruumiin kaikki jäsenet vihastuivat vatsaan. "Minkä vuoksi" ne sanoivat, "tekisimme työtä ja raataisimme varustaaksemme hänet ruualla ja herkuilla hänen itsensä näkemättä hitustakaan vaivaa? Ei, olkoon meillä kaikilla yhtä hyvät päivät ja olkaamme tekemättä työtä!"

Ne liittoutuivat siis vatsaa vastaan ja lakkasivat tekemästä vatsalle palvelusta.
Kädet eivät vieneet enää ruokaa suuhun,
leuat eivät pureksineet.
Kaikki jäsenet viettivät ihania päiviä.

Mutta jonkin ajan kuluttua ne alkoivat kaikki kuihtua ja koko ruumis kävi voimattomaksi. Silloin jäsenet ymmärsivät, että vatsa oli välttämätön kokonaisuudelle. Myöskin sillä on tärkeä tehtävänsä, nimittäin sulattaa ruokaa ja valmistaa ruumiille ravintoa, joka antaa jäsenille voimaa.
1185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tarkoittiko tuo ettei saisi laihduttaa? Mielestäni se on vatsalle palvelus että antaa sille sopivasti oikeanlaista terveellistä ruokaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voi Voi meitä laihduttajia kirjoitti:

n.500 eKr. M.Agrippa sanoi näin:

Kerran ihmisruumiin kaikki jäsenet vihastuivat vatsaan. "Minkä vuoksi" ne sanoivat, "tekisimme työtä ja raataisimme varustaaksemme hänet ruualla ja herkuilla hänen itsensä näkemättä hitustakaan vaivaa? Ei, olkoon meillä kaikilla yhtä hyvät päivät ja olkaamme tekemättä työtä!"

Ne liittoutuivat siis vatsaa vastaan ja lakkasivat tekemästä vatsalle palvelusta.
Kädet eivät vieneet enää ruokaa suuhun,
leuat eivät pureksineet.
Kaikki jäsenet viettivät ihania päiviä.

Mutta jonkin ajan kuluttua ne alkoivat kaikki kuihtua ja koko ruumis kävi voimattomaksi. Silloin jäsenet ymmärsivät, että vatsa oli välttämätön kokonaisuudelle. Myöskin sillä on tärkeä tehtävänsä, nimittäin sulattaa ruokaa ja valmistaa ruumiille ravintoa, joka antaa jäsenille voimaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu