mietinpä tuossa joutessani, että nyt kun puska ei saanut whon johtopaikkaa, eli emme päässeet hänestä eroon, voisimme perustaa puska varhaiseläkkeelle -liikkeen. Erottaminen olisi liian vaikeaa, onhan kyseessä kepulainen ja kahden tutkinnon mies. varhaiseläkkeelle hänet sensijaan voisi vapauttaa, termissä "varhaiseläke" on jonkinverran positiivinen kaiku. puskan päästyä eläkkeelle, voisi hänen ktl:n esikunnassaan suorittaa kovempia puhdistuksia, jotta
SAISIMME NE SUOSITUKSET KUNTOON ENNEKUIN IHMISIÄ KUOLEE LISÄÄ!
Samalla vaihtuisi myös sydänliiton johto.
puska varhaiseläkkeelle
34
1071
Vastaukset
- poistetaan
lukekaa äkkiä ennenkuin lähtee....
- ritu
Kyllä loppupeleissä me itse ratkaisemme mitä syömme ei Heikkilä eikä Puska.
Odotellaan vaan rauhassa tuloksia vuosien päästä.
Itsekkin Heikkilää jotenkin uskova mutta en nyt sentään ihan opetuslapseksi ruvennut.
Koska en ole koskaan ollut lihava niin en voi tietysti sen vaikutuksesta painoon sanoa mitään.
Mutta olen ilmeisesti syönyt melko oikein kun en ole vielä saanut mitään elintasotautia.
Siis arvot kohdallaan ja liikunta tärkeää. Kertokaa miten itse elätte älkää miten muut. - JariJo
ritu kirjoitti:
Kyllä loppupeleissä me itse ratkaisemme mitä syömme ei Heikkilä eikä Puska.
Odotellaan vaan rauhassa tuloksia vuosien päästä.
Itsekkin Heikkilää jotenkin uskova mutta en nyt sentään ihan opetuslapseksi ruvennut.
Koska en ole koskaan ollut lihava niin en voi tietysti sen vaikutuksesta painoon sanoa mitään.
Mutta olen ilmeisesti syönyt melko oikein kun en ole vielä saanut mitään elintasotautia.
Siis arvot kohdallaan ja liikunta tärkeää. Kertokaa miten itse elätte älkää miten muut.Voisinpa valita myös, kenen sairaanhoitokuluihin maksamani verot käytetään ja kenen ei.
- silloinhan
JariJo kirjoitti:
Voisinpa valita myös, kenen sairaanhoitokuluihin maksamani verot käytetään ja kenen ei.
jokaisen pitäisi elää sinun säännöilläsi.
- maksat
JariJo kirjoitti:
Voisinpa valita myös, kenen sairaanhoitokuluihin maksamani verot käytetään ja kenen ei.
Oisko se niin että vhh dieetillä olevat eivät koskaan sairastu eivätkä loukkaannu.
Rupeen heti dieetille kiitoksia Heikkilälle että asian ratkaisi.
Kyllä sun maksamat verorahat niin kuin ei minunkaan riitä kattamaan edes omaa kulutustamme.
Kun kyse ei nyt voi olla kuitenkaan kaiken kattavasta keksinnöstä.
Siis kun alamme syömään kuin Heikkilä opastaa (ei ilmaiseksi) niin kaikki kuolemme 110v terveinä kuin pukki, kunhan nukumme pois.
Älähän nyt ihan hurjia lupaile tuskin uskot itsekkään. Heikkilä on oivaltanut asioita en kielläkkään mutta jotain on jäänyt myös huomaamatta.
Kas kun verorahoilla ylläpidetään muutakin kuin terveyshuoltoa yllä. - JariJo
maksat kirjoitti:
Oisko se niin että vhh dieetillä olevat eivät koskaan sairastu eivätkä loukkaannu.
Rupeen heti dieetille kiitoksia Heikkilälle että asian ratkaisi.
Kyllä sun maksamat verorahat niin kuin ei minunkaan riitä kattamaan edes omaa kulutustamme.
Kun kyse ei nyt voi olla kuitenkaan kaiken kattavasta keksinnöstä.
Siis kun alamme syömään kuin Heikkilä opastaa (ei ilmaiseksi) niin kaikki kuolemme 110v terveinä kuin pukki, kunhan nukumme pois.
Älähän nyt ihan hurjia lupaile tuskin uskot itsekkään. Heikkilä on oivaltanut asioita en kielläkkään mutta jotain on jäänyt myös huomaamatta.
Kas kun verorahoilla ylläpidetään muutakin kuin terveyshuoltoa yllä.Joku on sanonut, että vaikka suositukset olisivatkin huonot, niin kenenkään ei ole pakko niitä noudattaa, mutta niiden, jotka eivät paremmasta tiedä, hoitokustannukset jakaantuvat kuitenkin kaikkien maksettavaksi.
Tuo taisi olla sinun oma keksintösi, ettei vhh-ruokavaliolla voisi sairastua mihinkään. - maksettavina niiden
JariJo kirjoitti:
Joku on sanonut, että vaikka suositukset olisivatkin huonot, niin kenenkään ei ole pakko niitä noudattaa, mutta niiden, jotka eivät paremmasta tiedä, hoitokustannukset jakaantuvat kuitenkin kaikkien maksettavaksi.
Tuo taisi olla sinun oma keksintösi, ettei vhh-ruokavaliolla voisi sairastua mihinkään.täytyykin pysyä. Vaikka olen vhh:n kannattaja en silti kannata fasismia. Jos vain tietyllä tavalla elävät ja tietyllä tavalla syövät hoidettaisiin oltaisiin kohta menossa aatun linjoille. Yhteiskunnan hyvyys mitataan sillä miten se kohtelee vähempiosaisia(sairaat,lapset,vanhukset jne.) Vaikka kuinka toimisit ohjeidenmukaan voit sairastua ja tarvita yhteiskunnan hoivaa.
Kirjoitat yleensä asia,mutta nyt olet menossa metsään ja pahasti. Vai olisitko valmis käymään vuotuisissa "katsastuksissa" jossa sinun maksuluokkasi määrättäisiin. Pidin sinua järkevänä ihmisenä ja hyvänä kirjoittajana,mutta nyt? - JariJo
maksettavina niiden kirjoitti:
täytyykin pysyä. Vaikka olen vhh:n kannattaja en silti kannata fasismia. Jos vain tietyllä tavalla elävät ja tietyllä tavalla syövät hoidettaisiin oltaisiin kohta menossa aatun linjoille. Yhteiskunnan hyvyys mitataan sillä miten se kohtelee vähempiosaisia(sairaat,lapset,vanhukset jne.) Vaikka kuinka toimisit ohjeidenmukaan voit sairastua ja tarvita yhteiskunnan hoivaa.
Kirjoitat yleensä asia,mutta nyt olet menossa metsään ja pahasti. Vai olisitko valmis käymään vuotuisissa "katsastuksissa" jossa sinun maksuluokkasi määrättäisiin. Pidin sinua järkevänä ihmisenä ja hyvänä kirjoittajana,mutta nyt?Kaikilla on oikeus tietää, miten syödään hyvin. Ei riitä, että pieni vähemmistö tietää. Helmiä sioille!
- nyt kuulostaa
JariJo kirjoitti:
Kaikilla on oikeus tietää, miten syödään hyvin. Ei riitä, että pieni vähemmistö tietää. Helmiä sioille!
oikealta ajattelulta. Mutta pelkään että sitä oikeaa tietoa ei haluta antaa. Kyseessähän on suuret rahat. Viittaan tähän kolestrolikysymykseen. Ajattele mitkä seuraukset sillä olisi jos esim kolestroolin lääkitysraja olisikin vaikka 12. Tai jos kolestrolittomat elintarvikkeet eivät enää olisikaan terveystuotteita. Moni palli vapisisi ja monia päitä outoisi. Mutta eihän siihen yhteiskunta suostu. Hyväveli järjestelmä toimii. Vanhasta pidetään kiinni ja kaikki toisinajattelijat teilataan. Miten tämä tuo mieleem naapurimme touhut 30 vuoden takaa.
- väärin
JariJo kirjoitti:
Kaikilla on oikeus tietää, miten syödään hyvin. Ei riitä, että pieni vähemmistö tietää. Helmiä sioille!
Tämä väärin ymmärtäminen tuntuu oleva kaikilla paitsi Kirilillä ja jarijoolla.
Kaikki käsittää aina noin fiksut väärin.
Kaikilla on oikeus tietää, olet oikeassa ja kaikilla on oikeus myös olla eri mieltä, saamatta haukkuja ja helmiä teiltä.
Taitaa olla muita kuin aitoja helmiä jaossa.
- allinki
Olenkohan mä jotenkin käsittänyt asiat väärin kun jotakin nimimerkkiä väitetään vihaavan Heikkilää.
Kun sitten taas tämäkin kirjoitus on jotenkin kertoo asianomaisen tunteista Puskaa kohtaan.
Toivon asiallista keskustelua aiheesta jonka nimi on vähähiilihydraattinen dieetti.
En halua kuulla mitä Puskalle tai Heikkilälle kuuluu.
Pysykää asiassa edes joskus.
Aivan kuin jehovat ja helluntailaiset vain me ja minä oikeassa. - joka tapauksessa
Nykyään myöhemmin, kuin ennen, kiitos kehittyneen lääketieteen ja ravitsemuksen. Suositukset eivät tule koskaan muuttumaan vhh.n malliin, sehän on varma. Mutta tehän voitte noudattaa mallianne ja kertoa sitä kymmenen vuotta noudattaneena, kuinka voitte, missä kunnossa verisuonenne ja elimistönne on? Jos voitte nykyisiä suosituksia noudattavia paremmin, niin sittenhän oma kokemuksenne kertoo, että suosituksia tulisi muuttaa. Sillä eihän teilläkään ole näyttöä siitä, että ne jotka nykyisiä suosituksia noudattavat sairastuisivat ylipainoon ja siitä aiheutuviin sairauksiin.
- teemmekin
se on nyt niin helppoa ja turvallista:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000654&posting=22000000021803344
voit tietysti valita: noudatatko suosituksia jotka ovat peräisin 40 vuoden takaa vai kenties näitä uusia. uskotko, että lääketiede oli 40 vuotta sitten kehittyneempää kuin nyt? luotatko 40 vuotta vanhaan poliittisväritteiseen pk-projektiin vai kenties riippumattomiin uusiin ja tuoreisiin tutkimuksiin?
voit valita ihan ite. omatpa ovat verisuonesi. - Riippumaton syöjä
teemmekin kirjoitti:
se on nyt niin helppoa ja turvallista:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000654&posting=22000000021803344
voit tietysti valita: noudatatko suosituksia jotka ovat peräisin 40 vuoden takaa vai kenties näitä uusia. uskotko, että lääketiede oli 40 vuotta sitten kehittyneempää kuin nyt? luotatko 40 vuotta vanhaan poliittisväritteiseen pk-projektiin vai kenties riippumattomiin uusiin ja tuoreisiin tutkimuksiin?
voit valita ihan ite. omatpa ovat verisuonesi.Suositukset perustuvat tutkittuun tieteeseen, nämä uudet(vhh?) perustuvat johonkin, mitä kukaan ei ole todistettavasti kymmentä vuotta noudattanut.
- ...hyvää
Riippumaton syöjä kirjoitti:
Suositukset perustuvat tutkittuun tieteeseen, nämä uudet(vhh?) perustuvat johonkin, mitä kukaan ei ole todistettavasti kymmentä vuotta noudattanut.
juurihan esiteltiin yhden pitkäaikaistutkimuksen tuloksia. taidat olla uusi tällä palstalla?
- Kiril
Riippumaton syöjä kirjoitti:
Suositukset perustuvat tutkittuun tieteeseen, nämä uudet(vhh?) perustuvat johonkin, mitä kukaan ei ole todistettavasti kymmentä vuotta noudattanut.
että tiede ei ole mikään totuus vaan yksi keino tutkia todellisuutta. Kertynyttä lähdeaineistoa voi sitten kukin tulkita tarkoitushakuisesti niin, että haluttu lopputulos saavutetaan. Joku toinen voisi päätyä samasta tutkimusaineistosta toisenlaiseen lopputulemaan painottamalla eri asioita.
- sinä olet päässyt?
Kiril kirjoitti:

Mielummin luotan johonkin, mikä on terveeksi todettu, kuin 2n(?) vuoden omiin kokeiluihin. Etenkin kun todellisesta terveydentilastasi ei ole minkäänlaista näyttöä. Etenkin, kun suositukset ovat pitäneet minut ja läheiseni terveenä.
- muistava
Kiril kirjoitti:
että tiede ei ole mikään totuus vaan yksi keino tutkia todellisuutta. Kertynyttä lähdeaineistoa voi sitten kukin tulkita tarkoitushakuisesti niin, että haluttu lopputulos saavutetaan. Joku toinen voisi päätyä samasta tutkimusaineistosta toisenlaiseen lopputulemaan painottamalla eri asioita.
Olisitko myös ihan itse syyllistynyt tarkoituksenhakuiseen lähdeaineiston tutkintaan.
Oikea tutkimus ei jätä varmaankaan mahdollista sanontaan, usko tai älä näinkin voi olla.
Aina vain hienompia viittauksia ja lainauksia on kreikkaa ja englantia jotta olisi mahdollisimman fiksu vaikutus.
Heikkilän hännystelijät saatteko provikkaa. - toistaa itseäni
mutta esim. viljan viljely on vasta 10 000 vuotta vanhaa,ja ihminen on noin 100 000 vuotta vanha,nykymuodossaan. Jos ajatellaan esim eskimoita joiden ravinto oli todella matala hiilihydraattista. Tai tundran paimentolaiset,entäpä saamelaiset. Miten he söivät ja syövät.
On helppoa vetää johtopäätöksia muutaman vuoden perioodeilla. Mutta kysynkin kumpi oli ensin ,muna vai kana. Vasta teollinen vallankumous on tehnyt mahdolliseksi nykyisen touhun. Samoin kasvava valmisruoka teollisuus.
Väitän että monet vhh:ta vastustava ei osaa valmistaa itse ruokaa. Aidoista elintarvikkeista. Kuten eräs tuttavani sanoi. "en ymmärrä teitä,näätte tollasen vaivan ruuanlaitossa,kun valmista saa kaupoista".
Onko siis kysymys todellisuudessa ruokavalion vastustamisesta,vai siitä ettei kyetä syömään toisin,koska ei osata tehdä ruokaa. - elinikä?
toistaa itseäni kirjoitti:
mutta esim. viljan viljely on vasta 10 000 vuotta vanhaa,ja ihminen on noin 100 000 vuotta vanha,nykymuodossaan. Jos ajatellaan esim eskimoita joiden ravinto oli todella matala hiilihydraattista. Tai tundran paimentolaiset,entäpä saamelaiset. Miten he söivät ja syövät.
On helppoa vetää johtopäätöksia muutaman vuoden perioodeilla. Mutta kysynkin kumpi oli ensin ,muna vai kana. Vasta teollinen vallankumous on tehnyt mahdolliseksi nykyisen touhun. Samoin kasvava valmisruoka teollisuus.
Väitän että monet vhh:ta vastustava ei osaa valmistaa itse ruokaa. Aidoista elintarvikkeista. Kuten eräs tuttavani sanoi. "en ymmärrä teitä,näätte tollasen vaivan ruuanlaitossa,kun valmista saa kaupoista".
Onko siis kysymys todellisuudessa ruokavalion vastustamisesta,vai siitä ettei kyetä syömään toisin,koska ei osata tehdä ruokaa.Entä paimentolaisten? Mihin nykypäivän saamelaiset sairastuvat, siis ne, jotka eivät noudata suosituksia? Kerro nämä seikat, niin uskon, että maintsemasi vähähiilihydraattisesti syövät kansat voivat paremmin, kuin suosituksia noudattava suomalainen.
- aäslkdtji
toistaa itseäni kirjoitti:
mutta esim. viljan viljely on vasta 10 000 vuotta vanhaa,ja ihminen on noin 100 000 vuotta vanha,nykymuodossaan. Jos ajatellaan esim eskimoita joiden ravinto oli todella matala hiilihydraattista. Tai tundran paimentolaiset,entäpä saamelaiset. Miten he söivät ja syövät.
On helppoa vetää johtopäätöksia muutaman vuoden perioodeilla. Mutta kysynkin kumpi oli ensin ,muna vai kana. Vasta teollinen vallankumous on tehnyt mahdolliseksi nykyisen touhun. Samoin kasvava valmisruoka teollisuus.
Väitän että monet vhh:ta vastustava ei osaa valmistaa itse ruokaa. Aidoista elintarvikkeista. Kuten eräs tuttavani sanoi. "en ymmärrä teitä,näätte tollasen vaivan ruuanlaitossa,kun valmista saa kaupoista".
Onko siis kysymys todellisuudessa ruokavalion vastustamisesta,vai siitä ettei kyetä syömään toisin,koska ei osata tehdä ruokaa.on kyse siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että vhh teki minut kipeäksi, ärtyneeksi, voimattomaksi ja lisäsi painoani.
Muut saavat syödä miten haluavat, mutta kannattaa miettiä haluaako vertailla tiettyjen alkuperäiskansojen ruokavalioita, koska esim. intialaiset päihittävät määrällisesti inuiitit.
Kiril on tosin sanonut, että Intiaa ei voi käyttää esimerkkinä, koska he ovat niin erilainen kansa ja me elämme Suomessa, mutta uskoakseni tämän päivän intialainen on lähempänä tämän päivän suomalaista kuin 100 000 vuoden takainen ihminen. Enkä toisaalta usko inuiittien geeniperimänkään olevan ratkaisevan paljon lähempänä suomalaista verrattuna intialaisiin.
Oletuksesi siitä, että muut kuin vhh:ta noudattavat eivät osaa tehdä ruokaa on aivan järjettömästi pielessä, vaikka tästä minulla ei ole antaa tieteellistä tutkimusta. Sinun tuttavasi ei ole koko muu maailma, kuten Kirilkään ei ole vhh (vaikka hän itse niin haluaisikin ajatella), vaan LUOJAN KIITOS on sellaisiakin karppaajia, jotka elävät ja antavat toisten elää. - onko väärin
aäslkdtji kirjoitti:
on kyse siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että vhh teki minut kipeäksi, ärtyneeksi, voimattomaksi ja lisäsi painoani.
Muut saavat syödä miten haluavat, mutta kannattaa miettiä haluaako vertailla tiettyjen alkuperäiskansojen ruokavalioita, koska esim. intialaiset päihittävät määrällisesti inuiitit.
Kiril on tosin sanonut, että Intiaa ei voi käyttää esimerkkinä, koska he ovat niin erilainen kansa ja me elämme Suomessa, mutta uskoakseni tämän päivän intialainen on lähempänä tämän päivän suomalaista kuin 100 000 vuoden takainen ihminen. Enkä toisaalta usko inuiittien geeniperimänkään olevan ratkaisevan paljon lähempänä suomalaista verrattuna intialaisiin.
Oletuksesi siitä, että muut kuin vhh:ta noudattavat eivät osaa tehdä ruokaa on aivan järjettömästi pielessä, vaikka tästä minulla ei ole antaa tieteellistä tutkimusta. Sinun tuttavasi ei ole koko muu maailma, kuten Kirilkään ei ole vhh (vaikka hän itse niin haluaisikin ajatella), vaan LUOJAN KIITOS on sellaisiakin karppaajia, jotka elävät ja antavat toisten elää.kertoa omista kokemuksista. Sinulle vhh oli huono kokemus ja se on yhtä totta kuin minulle sen tervehdyttävä vaikutus. Kaikki kun ei sovo kaikille,olemme yksilöitä. Voi kun te muistaisitte edes sen.
Halusin vain tähdentää että nykyise ruokavalio suositukset ovat verrattain nuoria jos ajatellaan ihmisen taivalta tällä pallolla. Se sinunkin on myönnettävä.
Taas tuli esiin inuitien elinikä. Pelkkä ravinto ei heidän matalaa keski-ikäänsä selitä. Sensijaan sen selittää niinkin yksinkertainen asia kuin savupiippu. Samoin kuin savupirteissä asuneiden suomalaisten myös eskimoiden elinikää pienensi niinkin tavallinen asia kuin savu. Savuhan on todella paha karsinokeeni. Iglun/savupirttin hengitysilmahan sisälti kosolti savukaasuja. Valtaosa savukaasuista on vaarallisia jotkut jopa hengenvaarallisia.(olen työnipuolesta joutunut käymään kursseja näiden asioiden tiimoilta).
Ei pidä myöskään unohtaa niinkin tavallista asiaa kuin penisiliinin keksimistä. Joka on nostanut keski-ikää valtavasti. Muttaa nämähän on helppo unohtaa tai sivuuttaa.
Se ettei ihmiset osaa laitta ruokaa perustuu täysin omiin kokemuksiin. Perunat,riisit ja pasta on helppo keittää. Siihen sekaan jauhelihaa ja purkki jotain valmista kastiketta ja se on siinä. En pidä sitä ruuanlaittona,kuten en pidä mikroruokien kätevää lämmittämistä. Olen ehkä nirso,mutta ruuanlaitto vaati muutakin,ennen kaikkea sydäntä.
Minä annan kaikkien kukkien kukkia ja jokaisen elää tavallaan. Jokaisen on saatava tulla uskollaan autuaaksi. Mutta miksette te voi sallia samaa minulle. - aäsldktji
onko väärin kirjoitti:
kertoa omista kokemuksista. Sinulle vhh oli huono kokemus ja se on yhtä totta kuin minulle sen tervehdyttävä vaikutus. Kaikki kun ei sovo kaikille,olemme yksilöitä. Voi kun te muistaisitte edes sen.
Halusin vain tähdentää että nykyise ruokavalio suositukset ovat verrattain nuoria jos ajatellaan ihmisen taivalta tällä pallolla. Se sinunkin on myönnettävä.
Taas tuli esiin inuitien elinikä. Pelkkä ravinto ei heidän matalaa keski-ikäänsä selitä. Sensijaan sen selittää niinkin yksinkertainen asia kuin savupiippu. Samoin kuin savupirteissä asuneiden suomalaisten myös eskimoiden elinikää pienensi niinkin tavallinen asia kuin savu. Savuhan on todella paha karsinokeeni. Iglun/savupirttin hengitysilmahan sisälti kosolti savukaasuja. Valtaosa savukaasuista on vaarallisia jotkut jopa hengenvaarallisia.(olen työnipuolesta joutunut käymään kursseja näiden asioiden tiimoilta).
Ei pidä myöskään unohtaa niinkin tavallista asiaa kuin penisiliinin keksimistä. Joka on nostanut keski-ikää valtavasti. Muttaa nämähän on helppo unohtaa tai sivuuttaa.
Se ettei ihmiset osaa laitta ruokaa perustuu täysin omiin kokemuksiin. Perunat,riisit ja pasta on helppo keittää. Siihen sekaan jauhelihaa ja purkki jotain valmista kastiketta ja se on siinä. En pidä sitä ruuanlaittona,kuten en pidä mikroruokien kätevää lämmittämistä. Olen ehkä nirso,mutta ruuanlaitto vaati muutakin,ennen kaikkea sydäntä.
Minä annan kaikkien kukkien kukkia ja jokaisen elää tavallaan. Jokaisen on saatava tulla uskollaan autuaaksi. Mutta miksette te voi sallia samaa minulle.Lukaisepa kaikki kirjoittamani viestit, ja korjaa mielipiteesi.
En edelleenkään pidä tuosta ajatuksesta, jota tarjoat, eli että minä ja kaikki muutkin, jotka eivät syystä tai toisesta halua vhh:ta noudattaa, eivät osaisi muuta kuin keittää makaronia ja heittää lihaa tai valmissoosia sekaan. Enkä pidä vihjailuista, jonka mukaan meistä ei-vhh:laisista ei muuhun olisi kuin lämmittämään eineksiä mikrossa. Annan sinun elää, mutta tuollaiset vihjailut ja tuollainen ajatusmaailma on harvinaisen typerä ja suppea.
Mutta omapa on maailmasi. - ollos hyvä
onko väärin kirjoitti:
kertoa omista kokemuksista. Sinulle vhh oli huono kokemus ja se on yhtä totta kuin minulle sen tervehdyttävä vaikutus. Kaikki kun ei sovo kaikille,olemme yksilöitä. Voi kun te muistaisitte edes sen.
Halusin vain tähdentää että nykyise ruokavalio suositukset ovat verrattain nuoria jos ajatellaan ihmisen taivalta tällä pallolla. Se sinunkin on myönnettävä.
Taas tuli esiin inuitien elinikä. Pelkkä ravinto ei heidän matalaa keski-ikäänsä selitä. Sensijaan sen selittää niinkin yksinkertainen asia kuin savupiippu. Samoin kuin savupirteissä asuneiden suomalaisten myös eskimoiden elinikää pienensi niinkin tavallinen asia kuin savu. Savuhan on todella paha karsinokeeni. Iglun/savupirttin hengitysilmahan sisälti kosolti savukaasuja. Valtaosa savukaasuista on vaarallisia jotkut jopa hengenvaarallisia.(olen työnipuolesta joutunut käymään kursseja näiden asioiden tiimoilta).
Ei pidä myöskään unohtaa niinkin tavallista asiaa kuin penisiliinin keksimistä. Joka on nostanut keski-ikää valtavasti. Muttaa nämähän on helppo unohtaa tai sivuuttaa.
Se ettei ihmiset osaa laitta ruokaa perustuu täysin omiin kokemuksiin. Perunat,riisit ja pasta on helppo keittää. Siihen sekaan jauhelihaa ja purkki jotain valmista kastiketta ja se on siinä. En pidä sitä ruuanlaittona,kuten en pidä mikroruokien kätevää lämmittämistä. Olen ehkä nirso,mutta ruuanlaitto vaati muutakin,ennen kaikkea sydäntä.
Minä annan kaikkien kukkien kukkia ja jokaisen elää tavallaan. Jokaisen on saatava tulla uskollaan autuaaksi. Mutta miksette te voi sallia samaa minulle.mutta älä tule myöskään väittämään, että nykyinen vallitseva systeemi olisi väärä. Mistä savupiipputeoriasi on peräisin? Väitätkö, että alle keski-ikäisenä kuolleet eskimot, kuolivat savuun ja sen aiheuttamiin sairauksiin? Perustele väitteesi, kiitos. Ja mitenkä oli sen nykypäivän saamelaisten(ei suositusten mukaan elävien) sairaudet? Vai vedätkö vain hatusta, noita teorioita?
Penisiliini on merkittävä keksintö, mutta sinulla siis ei ole näyttöä siitä, että elämäntapanaan jo pitkään vhh.lla olevat henkilöt eivät sairastuisi samalla tavalla, kuin muutkin? - kärjistin
aäsldktji kirjoitti:
Lukaisepa kaikki kirjoittamani viestit, ja korjaa mielipiteesi.
En edelleenkään pidä tuosta ajatuksesta, jota tarjoat, eli että minä ja kaikki muutkin, jotka eivät syystä tai toisesta halua vhh:ta noudattaa, eivät osaisi muuta kuin keittää makaronia ja heittää lihaa tai valmissoosia sekaan. Enkä pidä vihjailuista, jonka mukaan meistä ei-vhh:laisista ei muuhun olisi kuin lämmittämään eineksiä mikrossa. Annan sinun elää, mutta tuollaiset vihjailut ja tuollainen ajatusmaailma on harvinaisen typerä ja suppea.
Mutta omapa on maailmasi.liikaa ,eli anteeksi. Kyllä te olette yhtä hyviä kokkeja kuin vhh kokitkin,jopa parempia. Varsinkin jos kriteeriksi otetaan maku.
Pohjaan kirjoittamani vain omiin kokemuksiini. Mihin muuhun voisin niitä verrata. Samoin pohjaan kokemukseni vhh:sta omiin kokemuksiini,jotka ovat positiivisia. Mikset voi uskoa että joku voi kokea vhh:n myös positiivisena. Eikö juna kuljekkan molempiin suuntiin. Sinulle dietti ei sopinut. Onko siis niin,ettei se voi sopia kenellekkään muullekkaan.
Tätä olen yrittänyt teille viestittää. Jokainen ihminen on yksilö. Jokainen reagoi omalla ominaisellaan tavalla ruoka-aineisiin. Mikä sopii sinulle ,ei välttämättä sovi muille.
Miksi tämä on niin vaikeaa. Vai luuletko todella omaavasi sen viimeisen ja lopullisen tiedon terveellisestä ravinnosta,joka sopii kaikille. - aäsldktji
kärjistin kirjoitti:
liikaa ,eli anteeksi. Kyllä te olette yhtä hyviä kokkeja kuin vhh kokitkin,jopa parempia. Varsinkin jos kriteeriksi otetaan maku.
Pohjaan kirjoittamani vain omiin kokemuksiini. Mihin muuhun voisin niitä verrata. Samoin pohjaan kokemukseni vhh:sta omiin kokemuksiini,jotka ovat positiivisia. Mikset voi uskoa että joku voi kokea vhh:n myös positiivisena. Eikö juna kuljekkan molempiin suuntiin. Sinulle dietti ei sopinut. Onko siis niin,ettei se voi sopia kenellekkään muullekkaan.
Tätä olen yrittänyt teille viestittää. Jokainen ihminen on yksilö. Jokainen reagoi omalla ominaisellaan tavalla ruoka-aineisiin. Mikä sopii sinulle ,ei välttämättä sovi muille.
Miksi tämä on niin vaikeaa. Vai luuletko todella omaavasi sen viimeisen ja lopullisen tiedon terveellisestä ravinnosta,joka sopii kaikille.jos voit osoittaa yhdenkin viestin, jossa minä väitän etteikö vhh:lla voisi voida hyvin, etteikö vhh sopisi joillekin tai että minä omaan lopullisen tiedon ravinnosta, niin palataan sitten asiaan.
Toivoisin todella, että ennen kuin esitetään tällaisia väitteitä, niin tutustuttuisiin asiaan eikä vain kokeiltaisi kepillä jäätä. - perusuvat
ollos hyvä kirjoitti:
mutta älä tule myöskään väittämään, että nykyinen vallitseva systeemi olisi väärä. Mistä savupiipputeoriasi on peräisin? Väitätkö, että alle keski-ikäisenä kuolleet eskimot, kuolivat savuun ja sen aiheuttamiin sairauksiin? Perustele väitteesi, kiitos. Ja mitenkä oli sen nykypäivän saamelaisten(ei suositusten mukaan elävien) sairaudet? Vai vedätkö vain hatusta, noita teorioita?
Penisiliini on merkittävä keksintö, mutta sinulla siis ei ole näyttöä siitä, että elämäntapanaan jo pitkään vhh.lla olevat henkilöt eivät sairastuisi samalla tavalla, kuin muutkin?lukemaani. Niukka ravinto ei selitä kaikea keski-iän mataluutta. Koska samanlaisella hiilihydraatti määrällä elivät toiset kansat pitempään. Syynä oli mm. ilmasto ja ilmastovyöhyke jolla kansat asuivat. Eli. Pohjoisen kansoilla oli pienempi keski-ikä kuin esim päivätasaajan heimoilla. Syyksi ei riitä ravinto. Myös ilmastoliset olosuhteet on huomioitava. Tosin karsinokeenit on nykytutkimuksen mukaan suuri syy keski-iän mataluuteen.
Myös asuntojen keskilämpötila ja kehittynyt terveydenhuolto on kasvattanut keski-ikää enemmän kuin ranskanleivän tulo markkinoille.
Turhuuksien turhuus on kaikkien turhuus. Jos elää läpät silmillä ei voi nähdä muuta kuin sen minne katseensa kaantää.
P.S. lue enemmän luulet vähemmän. - tällä palstalla
aäsldktji kirjoitti:
jos voit osoittaa yhdenkin viestin, jossa minä väitän etteikö vhh:lla voisi voida hyvin, etteikö vhh sopisi joillekin tai että minä omaan lopullisen tiedon ravinnosta, niin palataan sitten asiaan.
Toivoisin todella, että ennen kuin esitetään tällaisia väitteitä, niin tutustuttuisiin asiaan eikä vain kokeiltaisi kepillä jäätä.jo vuosia,joten kylä miä tiedän mitä väitän. Kysymys kuuluukin ,muistatko itse mitä olet tänne kirjoitellut.
En jaksaisi vääntää ,mutta kyllä sinä olet ehkä "skäribön"jalkeen äänekkäin vastustaja. Joten tästä on kai turha vääntää. Kyllä kaikki tietävät mitä olet kirjoittanut ja mitä et. Detaljeihin et kai halua mennä. - aäsldktji
tällä palstalla kirjoitti:
jo vuosia,joten kylä miä tiedän mitä väitän. Kysymys kuuluukin ,muistatko itse mitä olet tänne kirjoitellut.
En jaksaisi vääntää ,mutta kyllä sinä olet ehkä "skäribön"jalkeen äänekkäin vastustaja. Joten tästä on kai turha vääntää. Kyllä kaikki tietävät mitä olet kirjoittanut ja mitä et. Detaljeihin et kai halua mennä.Jos esität jonkun väitteen, niin sinun pitää se voida perustella. Minä voin perustella omani, mutta sinä se heitit ensimmäisen kiven, joten alapas kaivella niitä viestejä tai vaihtoehtoisesti voit pyytää anteeksi erehdystä.
Taidat nyt sekoittaa asiat... Olen joo vastustanut, mutta olen vastustanut fanatismia ja tuputtamista. Sekä typeryyttä, yksisilmäisyyttä, mustavalkoisuutta, mustamaalaamista ja puoskarointia.
Niitä linkkejä odotellessa... - nämä samanlaisella
perusuvat kirjoitti:
lukemaani. Niukka ravinto ei selitä kaikea keski-iän mataluutta. Koska samanlaisella hiilihydraatti määrällä elivät toiset kansat pitempään. Syynä oli mm. ilmasto ja ilmastovyöhyke jolla kansat asuivat. Eli. Pohjoisen kansoilla oli pienempi keski-ikä kuin esim päivätasaajan heimoilla. Syyksi ei riitä ravinto. Myös ilmastoliset olosuhteet on huomioitava. Tosin karsinokeenit on nykytutkimuksen mukaan suuri syy keski-iän mataluuteen.
Myös asuntojen keskilämpötila ja kehittynyt terveydenhuolto on kasvattanut keski-ikää enemmän kuin ranskanleivän tulo markkinoille.
Turhuuksien turhuus on kaikkien turhuus. Jos elää läpät silmillä ei voi nähdä muuta kuin sen minne katseensa kaantää.
P.S. lue enemmän luulet vähemmän.hiilihydratti määrällä pitempään eläneet kansat ja oliko heidän keski-ikänsä yli 40 vuotta? Jos ravinto ei riitä syyksi, niin miksi heitä pitää edes vetää esimerkiksi? Ranskanleipä ei kuulu suosituksiin. Ja edelleenkään et ole valaissut tätä nykypäivän saamelaisten tilannetta????
Turhuuksien turhuus, totta horiset, se lukemansa pitää myös ymmärtää, eikä repiä sieltä täältä jutun juurta, joka tarkemmassa syynissä osoittautuu bullshitiksi. - JariJo
tällä palstalla kirjoitti:
jo vuosia,joten kylä miä tiedän mitä väitän. Kysymys kuuluukin ,muistatko itse mitä olet tänne kirjoitellut.
En jaksaisi vääntää ,mutta kyllä sinä olet ehkä "skäribön"jalkeen äänekkäin vastustaja. Joten tästä on kai turha vääntää. Kyllä kaikki tietävät mitä olet kirjoittanut ja mitä et. Detaljeihin et kai halua mennä.Täällä suomi24:n keskustelussa on ihan suhteellisen kätevä hakutoiminto. Sieltä voit etsiä todisteita.
En väitä, että niitä löytyisi tai ei löytyisi. - koskaan
aäsldktji kirjoitti:
Jos esität jonkun väitteen, niin sinun pitää se voida perustella. Minä voin perustella omani, mutta sinä se heitit ensimmäisen kiven, joten alapas kaivella niitä viestejä tai vaihtoehtoisesti voit pyytää anteeksi erehdystä.
Taidat nyt sekoittaa asiat... Olen joo vastustanut, mutta olen vastustanut fanatismia ja tuputtamista. Sekä typeryyttä, yksisilmäisyyttä, mustavalkoisuutta, mustamaalaamista ja puoskarointia.
Niitä linkkejä odotellessa...pystynyt perustelemaan yhtään väittämääsi. Kaikki väittämäi on vain huuliesi heiluntaa. Kirjoitusasusi ei tee asiaa sen tärkeämmäksi. Olet Skäribon perillinen johon ei mikään vaikuta,ei edes tieteellist factat. Elä omassa todellisuudessai,muta älä oleta muiden seuraavan sinua. Varsinkin kun perustelusi ovat noin hatarat.
Olet vain kyvytön yksilö. Näin sanoi vaimonikin luettuaan kirjoituksesi. Taas yksi parisuhteeseen kykenemätön haluaa pitää ääntä. Sanoi vaimoni. - aälskdtji
koskaan kirjoitti:
pystynyt perustelemaan yhtään väittämääsi. Kaikki väittämäi on vain huuliesi heiluntaa. Kirjoitusasusi ei tee asiaa sen tärkeämmäksi. Olet Skäribon perillinen johon ei mikään vaikuta,ei edes tieteellist factat. Elä omassa todellisuudessai,muta älä oleta muiden seuraavan sinua. Varsinkin kun perustelusi ovat noin hatarat.
Olet vain kyvytön yksilö. Näin sanoi vaimonikin luettuaan kirjoituksesi. Taas yksi parisuhteeseen kykenemätön haluaa pitää ääntä. Sanoi vaimoni.Enkö voi perustella omaa kokemustani omalla kokemuksellani?
Ja kerropa sitten yksikin väittämäni, joka ei perustu omaan kokemukseen ja jolle ei ole todisteita löytynyt. Samalla voit tuoda esiin omat tieteelliset kirjoituksesi, joita olet tällä palstalla varmasti vedenpitävineen todistukseen viljellyt..?
Kyvytön yksilö on mielestäni sellainen, joka ei osaa itse ajatella, kirjoittaa eikä perustella (kuten sinä nyt), vaan antaa jonkun sanella selän takaa :)
Sinulla on mielipide, se on ookoo. Mutta siihen saakka, että kykenet perustelemaan omat väitteesi, pyydät ettet jaksaisi mussuttaa aiheesta. Sopiiko? On sitäpaitsi todella raukkamaista vetää tällaiseen keskusteluun henkilökohtaisia asioita, josta sinulla ei ole käsitystäkään, ja joilla ei ole mitään tekoa asian kanssa. Se vaikuttaa peräti epätoivolta. - perttu
koskaan kirjoitti:
pystynyt perustelemaan yhtään väittämääsi. Kaikki väittämäi on vain huuliesi heiluntaa. Kirjoitusasusi ei tee asiaa sen tärkeämmäksi. Olet Skäribon perillinen johon ei mikään vaikuta,ei edes tieteellist factat. Elä omassa todellisuudessai,muta älä oleta muiden seuraavan sinua. Varsinkin kun perustelusi ovat noin hatarat.
Olet vain kyvytön yksilö. Näin sanoi vaimonikin luettuaan kirjoituksesi. Taas yksi parisuhteeseen kykenemätön haluaa pitää ääntä. Sanoi vaimoni.Miten parisuhde liittyy ylensäkään tähän juttuun.
Millä hiton oikeudella nää läskipäät ovat ottaneet oikeuden haukkua ns toisinajattelijoita.
Että oikein muijakin sanonut voi jestas kyllä naurattaa.
Oisko mitenkään mahdollista tavata näitä ihmisiä
ihan luonnossa ihan kasvokkain ja katsoa antaako oma ruumiinrakenne tai naama edes oikeuden jatkuvaan syyttelyyn. En tiedä kenen perillinen sinä olet mutta ei tota kyvykyyttä hurjasti löydy sultakaan.
Kaikkien perustelut jotka vähänkin eri mieltä teidän kanssanne ovat parisuhteessa epäonnistuneet luuserit ja mitään ei ymmärretä.
Onneksi olet aina ollut ihminen jota kannattaa seurata.
Olet löytänyt kivan palstan jossa voit mielin määrin toisia mollata ja kyseenalistaa.
Miten olette näin eksyneet varsinaisesta aiheesta?
Miksi kaikkia haukutaan?
Miksi luullaan itseä fiksummaksi kuin muut?
Onko nämäkin Heikkilän oppeja?
Ihan mielenkiinnosta.
Lukeekohan Heikkilä näitä ja onko se tyytyväinen huomatessaan miten sen oppeja julistetaan koirimalla muita ja parisuhteita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399126Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737846Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605503William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542316Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62076Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821717Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191659Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921396Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4391332Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801199