Jokainen

äijä ovesta ulos.Ei elämäänsä lannata pilata.
5367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Keittääkö ??

Äänestä
  • Ei missään tapauksessa naiset saa olla myöskään väkivaltaisia. Mutta itseään saa puolustaa jos toinen tulee päälle. Ikinä se ei lopu jos vain nyyhkii ja kärsii koska sitä tälläinen väkivaltainen henkilö juuri haluaa.

    Äänestä

Jos äijä käyttäytyy väkivaltaisesti, niin syyttäköön itseään että naisellakin saattaa pinna palaa! Ainakin minä mätin hakkaavaa äijää turpaan tänä aamuna, ja mies polo lähti itkien ulos ovesta. Eikä säälittänyt se sika yhtään. Nyt minun pinnani paloi siihen, että minua on hakattu, läimitty, potkittu, ravisteltu etc. Nyt on miehellä mustelmat käsissä ja jaloissa.

Äänestä
  • Hyvä kun uskalsit. Yleensä siinä voi mennä henki. Mutta kuitenkin sinua onnistu kun se niljake sai lähteä. Puhuminen olisi kuitenkin kultaa.

    Äänestä

  • itseään puolustaa saa kirjoitti:

    Hyvä kun uskalsit. Yleensä siinä voi mennä henki. Mutta kuitenkin sinua onnistu kun se niljake sai lähteä. Puhuminen olisi kuitenkin kultaa.

    Olen yrittänyt puhua ko. miehelle. Hän väittää tajunneensa sanomani, mutta sitten kun taas joku ei miellytä niin:
    -alkaa se entisen parisuhteen ylistäminen
    -vaatteiden pakkaaminen ja muiden naisten mukaan lähtemisellä- uhkaaminen
    -läpsiminen
    -potkiminen
    -mitätöinti
    etc.

    Olen täältä saanut paljon apua siihen, että mies todellakin lähti tänään viimeistä kertaa. Enkä muuten yhtään kadu, vaikka häntä löinkin. Olin häntä varoittanut monesti, mutta nyt tuli mitta täyteen! Mies oli leski, ja miehen vaimovainaan jäämistöä olen joutunut pakkaamaan viimeiset 3 kk. Se on ollut henkisesti kovin raskasta. Miehen mukaan on ihan ok, että olen pakannut naisen parfyymeja, koruja etc. Minusta nuokin asiat ovat olleet minua kohtaan sikamaista henkistä väkivaltaa! Ja tämän kaiken kiitoksena saan kuulla ylistystä kuolleesta vaimosta..
    Nyt jostain syystä tänä aamuna mies aamiasipöydässä vannoi ettei koskaan enää käy minuun käsiksi. Kolme minuuttia myöhemmin läimäisi, ja se olikin sitten viimeinen pisara. En pidä itseäni kovin verenhimoisena, mutta mies saa kiittää luojaansa etten vetänyt häntä maahan ja potkinut. Olisi saanut takaisin kaiken sen minkä on minulle aiheuttanut.
    Niin..tuollaisessa voi henki mennä. Tiedetään..mutta mies sattuu pelkäämään minua, koska on niin raukka. Hän pelkää, että todellakin voisin hänet tappaa. Minusta onkin säälittävää, että mies itse ensin läimii ja potkii, ja sitten vikisee kun lapsi kun vähän harjanvartta vilauttaa..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


väkivaltainen kirjoitti:

äijä ovesta ulos.Ei elämäänsä lannata pilata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu