Ei kelpaa kukaan

Heip! Tällaista asiaa päkerrän teille pohdittavaksi...En tiedä viiraako päässä minulla vai isälläni.

Isäni ja äitini ovet eronneet n. 15 vuotta sitten. He olivat naimisissa 15v. Isä oli erottessaan 45-vuotias. Äitini meni uusiin naimisiin, sain siskopuolen jne. Eli äidilläni alkoi uusia elämä luistaa mutta isällä ei. Tänä päoänikin isä laskee vielä vuosia että kuinka monta vuotta hänen avioerostaan on aikaa. Naisystävä hänellä on ollut n. 10 vuotta mutta he ovat näitä tuollaisia "asutaan erillään, käydään teatterissa ja istutaan arki-iltaisin yhdessä" tyylin suhteessa toisiinsa. Eli eivät sinäänsä elinkumppaneita...ja tuntuu ettei isä ja naisystävä haluakaan sen kummempaa yhteiseloa.

Mutta miten tämä vaikuttaa minuun sitten? Isän rima on ihan älyttömän korkealla lastensa, eli minun ja veljeni, mies- ja naisasioissa. Mies, jonka joskus valitsen, pitäisi isän mielestä olla maineeltaan erittäin puhtoinen, erittäin mukava jne. Exästäni isä tykkäsi paljon...ei yllätys koska exä oli vähän samanlainen ei-järin-miehekäs mies kuin isäni. Olenkin todennut isälleni, mitä huonoa exässäni ole. Nyt kun olen tavannut muita miehiä, kaikista löytyy mukamas jotain vikaa. Edellisestä tapaamastani miehestä isä ei pitänyt siksi, koska isäni ei pitänyt miehen veljestä.

En olisi ikinä uskonut, että aina niin mukavasta isästäni löytyykin tälläinen puoli. Veljeni on seurustellut erittäin pitkään ja miniä-kokelaasta isällä ei ole ollut siihen asti mitään negatiivista sanottavaa kun veljeni meni naisensa kanssa kihloihin, mutta nyt alkaa miniäehdokkaasta löytyä vikoja, kun parilla on kihlaus kestänyt hyvin ja asiat sujuneet ok parisuhderintamalla.

Onko isäni jollain tapaa kateellinen meille lapsille, jotka (me) olemme perheen perustamisen iässä?

Pelkääkö isä, että meille lapsille käy avioliitoissa yhtä huonosti kuin isälle? (Sanottakoon, että äidilläni oli ollut pitkään kestänyt sivusuhde ennen avioeroa.)

isän luonteesta vielä sen verran, että hänelle on nyt vanhemmiten tullut vähän sitä, että hän yrittää materiaa hankkimalla "ostaa" itselleen turvallisuutta tai mitä nyt sillä etsiikin itselleen.

Eihän sen pitäisi olla isältä pois, jos lapsilla menee hyvin lapsilla on hyvät elinkumppanit joiden kanssa lasten on hyvä olla. Eikö isäpappa voisi olla tyytyväinen ja myhäillä mielissään, samalla kun miettisi esim. tulevia hetkiä mahd. lastenlasten kanssa, sukupäivällisiä jne.

Varmaan ihmettelette, että miksi ajattelen sitä mitä isä tulevasta kumppanistani/tulevista kumppaniehdokkaista ajattelee. Olen vasta nyt exäni kohdalla tavallaan vasta huomannu isäni käytöksen. En muista, että isäni olisi koskaan kritisoinut tm. sanonut pahasti poikaystävistä joita minulla oli parikymppisenä (n. 9 vuotta sitten). Ja olen tiedostanut, ettei isä tule saamaan ehkä ollenkaan itselleensä ns. "mieleistä" vävyä. koska minun ja isäni "miesmaku" :D poikkeavat toisistaan niin paljon. Voi helvata jos sitä pitää alkaa pitkiin riitaisiin väleihin miesvalinnastani joskus...(huoh ei millään jaksais koska arvostan korkealle perhettä, kotia ja sukulaisuussuhteita).

Olisi kiva jos te muut avioerolapset, isän tytöt tai ns. naimaikäisten lasten vanhemmat osaisitte vastata ja kommentoida tekstiäni. Muidenkin kirjoitukset ovat tervetulleita kunhan ne ovat asiallisia :)