tuossa vähän alempana kyseltiin, että kuka se on teidän edunvalvojanne ensi vuonna työehtosopimusneuvotteluissa ?
Ensi vuosi on tärkeä vuosi, sillä silloin sovitaan lähivuosien palkankorotukset ja työehdot sekä myöskin se teille niin tärkeä työttömyysturva on esillä....
Kuka istuu teidän asiallanne neuvottelupöydässä ?
Vastailkaas
21
756
Vastaukset
- Tavallinen jäsen
Minä olen aina itse sopinut työnantajan kanssa ehtoni ja hyvin tuntuu menevän. Olen saanut paremmin kuin punaliittojen jäsenet. Jo alussa sovin normaalien korotusten lisäksi 5% vuotuisen korotuksen.
On kivempaa olla hyväpalkkainen ja hyväksytty, kuin änkyrä ja hyljeksitty. Mutta jokainen kulkee omia teitään. Minä olen ihan tyytyväinen, sinä et vaikuta kovinkaan tyytyväiseltä. Kerro mikä painaa.- ne vapaamatkustaja
loiset ovat muuttuneet hyväpalkkaisiksi ja hyväksytyiksi?
Jos pidät itseäsi hyväksyttynä, vaikka käyt toisten taskuilla, olet todella kieroon kasvanut. - Toimistotyöntekijä
Hei!
Tuskinpa kieltäydyt kaikesta siitä, mitä liitot neuvottelevat työnantajien kanssa. Tällä hetkellä on vaikea pitää kiinni jo ennestään sovituista ehdoista. Että silleen. Kyllähän liittoon kuuluvakin voi neuvotella itselleen hyvät ehdot. Mutta kun yleensä tarjolla on vain sitä minimiä. - kuulla, mikä
mua painaa....
Voin kertoa, että mua painaa suunnattomasti nuo vapaamatkustajat eli järjestäytymättömät ihmiset, jotka ovat kuitenkin samalla kupilla syömässä, vaikka eivät ruuastaan mitään maksa.
Nyt on tulossa työehtosopimusneuvottelut ja tiedän, että myös ne villit ja vapaat kajahtaneet odottelevat kädet taskussa, että mitä se liitto heidänkin hyväkseen saa aikaan.
Se minua painaa.... - ei AY:lle
kuulla, mikä kirjoitti:

Se minua painaa.......AY-liikkeelle, että myös järjestäytymättömät saavat saman kuin järjestäytyneet!
Ja on vielä laitonta siitä kieltäytyä!
Jos haluat siihen muutosta, niin otappa yhtettä niihin liittoihisi, he sen vaativat.
Ja jos ne eivät suostu muutokseen, niin uhkaile vaikka erolla liitosta! - Tavallinen jäsen
kuulla, mikä kirjoitti:
mua painaa....
Voin kertoa, että mua painaa suunnattomasti nuo vapaamatkustajat eli järjestäytymättömät ihmiset, jotka ovat kuitenkin samalla kupilla syömässä, vaikka eivät ruuastaan mitään maksa.
Nyt on tulossa työehtosopimusneuvottelut ja tiedän, että myös ne villit ja vapaat kajahtaneet odottelevat kädet taskussa, että mitä se liitto heidänkin hyväkseen saa aikaan.
Se minua painaa....Ei se kadehtimalla parane. Minuakin harmittaa puolestanne, että ette ole saaneet isolla joukolla tuon parempia sopimuksia sovittua. Tehän valitettavasti porskuttelette minimi tasolla.
Ehkä syynä on käyttämänne laittomat lakot ja vastaavat sopimusrikot. Todennäköisesti työnantajat haluavat antaa mahdollisimman vähän kaltaisillenne änkyröille. Kaiken järjen mukaan minä olen yksin hoitanut asia paremmin kuin te Joukolla. Mites se on, Joukossa tyhmyys tiivistyy.
Olette te aika velikultia. Tuo "vapaamatkustaja" tuntuu aina yhtä hauskalta. Minähän maksan enemmän veroa kuin keskiverto alallani. Siis kustannan enemmän vähäosaisten tarpeita, kuin keskiverto, eli sinä. Joku voisi laskea päässään, että olen suurempi hyväntekijä kuin sinä. Siis parempi vähäosaisia ja yhteiskuntaa kohtaan. Minä olen vetämässä rekeä toiseen suuntaan ja sinä toiseen suuntaa. Onneksi reki kulkee minun suuntaan, eli hyvin voinnin suuntaan. Siitä kakusta me veronmaksajat, sitten kustannetaan sinunkin lakkoiluja. - ristiriitaista juttua
ne vapaamatkustaja kirjoitti:
loiset ovat muuttuneet hyväpalkkaisiksi ja hyväksytyiksi?
Jos pidät itseäsi hyväksyttynä, vaikka käyt toisten taskuilla, olet todella kieroon kasvanut.Sua ottaa päähän, vaikka omasta mielestäsi he tienaavat vähemmän?
Sitäpaitsi liiton jäsenet käyvät muiden taskuilla, koska eivät edes viitsi itse sitä jäsenmaksuaan edes maksaa, senhän he vähentävät verotuksessa. - Ihmettelijä tehtaalta
mitkä helvetin normaalit korotukset? ketkä ne on teille sopinut?
- sädekehääkö
Tavallinen jäsen kirjoitti:
Ei se kadehtimalla parane. Minuakin harmittaa puolestanne, että ette ole saaneet isolla joukolla tuon parempia sopimuksia sovittua. Tehän valitettavasti porskuttelette minimi tasolla.
Ehkä syynä on käyttämänne laittomat lakot ja vastaavat sopimusrikot. Todennäköisesti työnantajat haluavat antaa mahdollisimman vähän kaltaisillenne änkyröille. Kaiken järjen mukaan minä olen yksin hoitanut asia paremmin kuin te Joukolla. Mites se on, Joukossa tyhmyys tiivistyy.
Olette te aika velikultia. Tuo "vapaamatkustaja" tuntuu aina yhtä hauskalta. Minähän maksan enemmän veroa kuin keskiverto alallani. Siis kustannan enemmän vähäosaisten tarpeita, kuin keskiverto, eli sinä. Joku voisi laskea päässään, että olen suurempi hyväntekijä kuin sinä. Siis parempi vähäosaisia ja yhteiskuntaa kohtaan. Minä olen vetämässä rekeä toiseen suuntaan ja sinä toiseen suuntaa. Onneksi reki kulkee minun suuntaan, eli hyvin voinnin suuntaan. Siitä kakusta me veronmaksajat, sitten kustannetaan sinunkin lakkoiluja.oletkin hakemassa...ohohh...
Sanot, että kustannat enemmän vähäosaisten tarpeita, kuin minä.....jopa pomppas...
Minä olen se vähäosainen, etkä sä mulle ole mitään kustantanut, olet vaan koko ajan viemässä.
Pienestä palkastani maksan joka kuukausi jäsenmaksua, sen takia, että meillä on edunvalvojia.
Siitä hyvästä sinunkin verotettava tulosi on suuri, kun liitot ovat neuvotelleet peruspalkat, yli-,ilta- ja yötyölisät. Arkipyhä ja sairaslomakorvaukset sekä ne henkilökohtaiset palkanlisät, joita sinä omana saavutuksenasi kehua retostelet.
Joten, ajatteleppa mistä se sinun verotettava tulosi kertyy.....
Varmasti minun tuloni ovat pienemmät kuin sinun, mahdanko olla edes sitä mainitsemaasi keskivertoa.
Silti haluan muillekin inhimilliset työolot ja sellaisen elintason, että palkallaan pystyy elämään.
Monesti vain niin ei meillä pienipalkkaisilla ole, mihinkähän se työnantajien reki vetääkään.
Kadehdi en missään nimessä järjestäytymättömiä, halveksin kylläkin koko sitä selkärangatonta porukkaa. Sinuakin harmittaa kun emme ole saaneet parempia sopimuksia neuvoteltua , että sinä saisit taas ilman jäsenmaksua vähän enemmän etuja.
Oletko kotoasi saanut tuollaisen mallin toimia toisia hyväksi käyttäen vai minkä koulun olet käynyt ? - ihmettele enää.
Ihmettelijä tehtaalta kirjoitti:
mitkä helvetin normaalit korotukset? ketkä ne on teille sopinut?
Ne korotukset, jotka kaikki saavat liitojen neuvoteltua ne. SAK:n vaatimuksesta, ne koskevat kaikkia, jopa Sergeitä joka on juuri rantautunut. Mutta niissä on se huono puoli, että se saamarin liitto on täys' taula neuvottelijana.
- tajuta, että
ihmettele enää. kirjoitti:
Ne korotukset, jotka kaikki saavat liitojen neuvoteltua ne. SAK:n vaatimuksesta, ne koskevat kaikkia, jopa Sergeitä joka on juuri rantautunut. Mutta niissä on se huono puoli, että se saamarin liitto on täys' taula neuvottelijana.
se taula liitto on sitä vahvempi, mitä enemmän siinä on jäseniä. Ja vahva liitto saa neuvoteltua hyviä työehtosopimuksia, on nääs enemmän painovoimaa neuvottelupöydässä.
- ei AY:lle
Valvovat järjestöt voisivat olla:
* EK
* SY
* SAK:n alaiset
* STTK:n alaiset
* AKAVA:n alaiset
* henkilökohtaisesti itse suoraan
* eduskunnan luottamusta nauttiva hallitus
* yritykset itse suoraan
Käytännössä:
SAK EK ja sivulauseissa STTK ja AKAVA.
Onko tämä demokratiaa, monien mielestä ei!
Missä on SY ja missä on hallitus ?
Missä on oikeus sopia suoraan työnostaja-työnmyyjä välillä?
Niin kauan kun TUPO pöydästä puuttuu tärkeitä palasia, niin sopimukset eivät ole demokraattinen näkemys työmarkkinoista ja se oirehtii suurena työttömyytenä ja pahoinvointina.
Ja miksi kirjoitat palkankorotuksista, demokratiisessa vapaassa kaupan käynnissä puhutaan hinnasta ja sen muutoksesta.
Oletko kenties keksimässä ikiliikkujaa joka tuottaa aina vaan lisää ??
vinkki: ikuista kasvua ei ole olemassa. - ei ytk:lle
Miksi aito ytk:lainen ei vastaa.?? Taitaa olla kiperä paikka, kun ajatellaan asiaa hiukan perusteellisimmin..
Nämä vastaukset on vaan tullut alan "ammattilaisilta", eli sieltä työnantajapiireistä, jotka päivystävät näitä sivustoja ja kokkareilta.- se mulle
Eivät ole TA:n kirjoittelijoita. Itsekin olen kirjoittanut tähän ketjuun pari kommenttia ja olen metallimies. Ja monet noista lausumista, joita sinä väität TA:n kirjoittamiksi, olisin minäkin voinut kirjoittaa.
Monta kertaa on minuakin väitetty työnantajaksi, mutta uskoisin, että jos olisin työnantaja, niin en täällä hilluisi, ei varmasti kiinnostaisi, eikä luultavasti olisi aikaakaan, koska senkin ajan voisi käyttää tärkeämpään. Nyt kun olen duunari, niin työaika yleensä on se 8 tuntia päivässä ja sitten voi tappaa aikaa myös tällaisella tyhjänpäiväisellä höpötykselläkin.
Vai, että vielä päivystävätkin! Heh, heh!
No kerron sitten sulle kuitenkin totuuden: Noin 17 sekunnin päästä, kun viestisi ilmestyi nettiin sain hälytyksen ja liuuttuani putkea alas supertehokkaan tietokoneeni ääreen, vastasin välittömästi, lisäksi mulla on sellaiset yhteydet, että tämä kirjoitukseni ohittaa kaikki muut viestit. Etkö ole huomannut, että Suomi24 hidastelee välillä? Se johtuu juuri meistä päivystävistä vastaväittelijöistä, me jarrutamme, jotta saamme tärkeän sanoman perille ennen sinun tyhjänpäiväisiä jaarituksiasi. Joskus joudumme laittamaan yhteytesi tänne täysin jumiin, koska neuvottelemme siitä, että miten pystyisimme kumoamaan sinun sen hetkiset "viisaat oivalluksesi". - sitten kun
se mulle kirjoitti:
Eivät ole TA:n kirjoittelijoita. Itsekin olen kirjoittanut tähän ketjuun pari kommenttia ja olen metallimies. Ja monet noista lausumista, joita sinä väität TA:n kirjoittamiksi, olisin minäkin voinut kirjoittaa.
Monta kertaa on minuakin väitetty työnantajaksi, mutta uskoisin, että jos olisin työnantaja, niin en täällä hilluisi, ei varmasti kiinnostaisi, eikä luultavasti olisi aikaakaan, koska senkin ajan voisi käyttää tärkeämpään. Nyt kun olen duunari, niin työaika yleensä on se 8 tuntia päivässä ja sitten voi tappaa aikaa myös tällaisella tyhjänpäiväisellä höpötykselläkin.
Vai, että vielä päivystävätkin! Heh, heh!
No kerron sitten sulle kuitenkin totuuden: Noin 17 sekunnin päästä, kun viestisi ilmestyi nettiin sain hälytyksen ja liuuttuani putkea alas supertehokkaan tietokoneeni ääreen, vastasin välittömästi, lisäksi mulla on sellaiset yhteydet, että tämä kirjoitukseni ohittaa kaikki muut viestit. Etkö ole huomannut, että Suomi24 hidastelee välillä? Se johtuu juuri meistä päivystävistä vastaväittelijöistä, me jarrutamme, jotta saamme tärkeän sanoman perille ennen sinun tyhjänpäiväisiä jaarituksiasi. Joskus joudumme laittamaan yhteytesi tänne täysin jumiin, koska neuvottelemme siitä, että miten pystyisimme kumoamaan sinun sen hetkiset "viisaat oivalluksesi".kerran ilmottauduit YTK:laiseksi duunariksi....
- kymmeniä kertoja,
sitten kun kirjoitti:
kerran ilmottauduit YTK:laiseksi duunariksi....
mutta te homekorvat ette kuule muuta kuin agitattoreidenne ääntä. Joten on turhaa. Lampaat tunnistavat vain isäntänsä äänen, eikö tuo lue jo raamatussakin. Kyllä vanhoissakin teksteissä on jotain perää.
Samalla tavalla Neuvostoliiton, itäblokin ja nykyistenkin kommunisti-diktatuurien kansoissa ei edes uskallettu kuunnella muuta ääntä, kuin sitä joka noudatti opittua kaavaa. Ja vieläkin löytyy yksilöitä, jopa vapaassa maassa, jotka eivät muuta halua kuullakaan. Yleensä nämä kuitenkin ovat niitä, jotka hyötyvät systeemistä tai ainakin luulevat hyötyvänsä, kuten luottikset, jotka odottavat taivasosuuttaan eli parempia liiton tehtäviä. Mikä kauhu heidän mieleensä hiipiikään, kun he ajattelevat, että heidän odotuksensa olisikin turhaa ja portti laitetaan kiinni juuri ennen kuin tulee heidän vuoronsa pästä kähmimään. Totta kai juuri heidän kannattaakin taistella muutosta vastaan. Mutta se sortuu, mikä on sortuakseen, näin kävi entiselle Neuvostoliiton hallitsemalle politiikalle ja siellä sen alaisilla valtioilla vasta olikin satoja miljoonia, jotka olisivat hyötyneet järjestelmän pysyvyydestä, myös oli niitä jotka vain kuvittelivat hyötyvänsä, koska pyyhki vähän paremmin kuin naapurilla.
Miksi siis on niin vaikea uskoa muutoksiin, onhan suurempiakin mullistuksia toteutunut. - näin pitkän
kymmeniä kertoja, kirjoitti:
mutta te homekorvat ette kuule muuta kuin agitattoreidenne ääntä. Joten on turhaa. Lampaat tunnistavat vain isäntänsä äänen, eikö tuo lue jo raamatussakin. Kyllä vanhoissakin teksteissä on jotain perää.
Samalla tavalla Neuvostoliiton, itäblokin ja nykyistenkin kommunisti-diktatuurien kansoissa ei edes uskallettu kuunnella muuta ääntä, kuin sitä joka noudatti opittua kaavaa. Ja vieläkin löytyy yksilöitä, jopa vapaassa maassa, jotka eivät muuta halua kuullakaan. Yleensä nämä kuitenkin ovat niitä, jotka hyötyvät systeemistä tai ainakin luulevat hyötyvänsä, kuten luottikset, jotka odottavat taivasosuuttaan eli parempia liiton tehtäviä. Mikä kauhu heidän mieleensä hiipiikään, kun he ajattelevat, että heidän odotuksensa olisikin turhaa ja portti laitetaan kiinni juuri ennen kuin tulee heidän vuoronsa pästä kähmimään. Totta kai juuri heidän kannattaakin taistella muutosta vastaan. Mutta se sortuu, mikä on sortuakseen, näin kävi entiselle Neuvostoliiton hallitsemalle politiikalle ja siellä sen alaisilla valtioilla vasta olikin satoja miljoonia, jotka olisivat hyötyneet järjestelmän pysyvyydestä, myös oli niitä jotka vain kuvittelivat hyötyvänsä, koska pyyhki vähän paremmin kuin naapurilla.
Miksi siis on niin vaikea uskoa muutoksiin, onhan suurempiakin mullistuksia toteutunut.hurmoksellisen saarnan sait aikaan, mutta et yhtä yksinkertaista vastausta.....aika turha olet...
- sanoin,
näin pitkän kirjoitti:
hurmoksellisen saarnan sait aikaan, mutta et yhtä yksinkertaista vastausta.....aika turha olet...
et ymmärtänyt sanaakaan. Ei ollut yllätys. Vastattu on ja yhtä tyhmiä on aina vastassa, siksi vastaaminen taas on turhaa.
- taidonnäytteesi
sanoin, kirjoitti:
et ymmärtänyt sanaakaan. Ei ollut yllätys. Vastattu on ja yhtä tyhmiä on aina vastassa, siksi vastaaminen taas on turhaa.
jälkeen on parempi, että sinä vaikenet liittoa koskevista asioista....
Koska tunnet, että muut duunarit ovat tyhmiä ja sinua vastaan, niin omistaudu vain sen oman mielipiteesi hellimiseen... - Ei ytk:lle
näin pitkän kirjoitti:
hurmoksellisen saarnan sait aikaan, mutta et yhtä yksinkertaista vastausta.....aika turha olet...
Et todellakaan pysty vastaamaan näin yksinkertaiseen kysymykseen.Työnnät vain tulemaan tyhjänpäiväistä potaskaa. Se osoittaa, että et ole "työelämässä" mukana.
Asemastasi huolimatta voinet kertoa ammattiliittojen
saavutukset palkansaajille ( sinulle ne on varmaan menetyksiä). Ja minkä takia sinun mielestä palkan saajan täytyisi olla YTK, lainen..
Älä toista vanhoja sepustuksiasi, vaan puhu asiaa.
- minä tietysti
Itse pitää omat etunsa keskustella työpaikalla,kun työnantaja ei kuulu mihinkään liittoon.Mutta keskustella osaa ja niin osaan minäkin.Se riittää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1016299
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h814859Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1013122Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p302952Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262175Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191566Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3371131Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?921130Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311046- 48824