Olen 29v mies ja avopuolisoni on itseäni vähän nuorempi. Yhdessä on asuttu noin 3-4 vuotta. Jonkin aikaa sitten puolisoni tunnusti että hän on "tavallaan" ollut uskoton.
Jo vähän ennen meidän tapaamistamme noin viisi vuotta sitten, hän oli tutustunut erään vaapaehtois/harrastustoiminnan yhteydessä vammaiseen mieheen. Mies oli osannut vetää oikeista naruista. Halusi kuulemma kokeilla edes kerran, miltä tuntuisi olla nuoren ja kauniin naisen kanssa. Tapaamisia oli sitten ollut kuitenkin kaikkiaan 6-7 reilun kolmen vuoden kuluessa. Viimeinen noin vuosi sitten.
En oikein tiedä mitä ajatella. Naisystäni on erittäin empaattinen ja sympaattinen ihminen, joten hän on luultavasti yrittänyt olla jonkinlainen äiti Teresa miehelle, joka ei ole kertomansa mukaan saanut naista. Minua on kuitenkin petetty ja saan kai ainakin vähän olla vihainen ja pettynyt. Mutta naisystäväni on pyytänyt anteeksi. Voiko jatkossa luottaa toiseen? Välillä tuntuu että ihan ok, eihän tuo mitään, mutta välillä taas suututtaa. Hiukan sekavat fiilikset. Miten tästä pääsisi yli?
Jo vähän ennen meidän tapaamistamme noin viisi vuotta sitten, hän oli tutustunut erään vaapaehtois/harrastustoiminnan yhteydessä vammaiseen mieheen. Mies oli osannut vetää oikeista naruista. Halusi kuulemma kokeilla edes kerran, miltä tuntuisi olla nuoren ja kauniin naisen kanssa. Tapaamisia oli sitten ollut kuitenkin kaikkiaan 6-7 reilun kolmen vuoden kuluessa. Viimeinen noin vuosi sitten.
En oikein tiedä mitä ajatella. Naisystäni on erittäin empaattinen ja sympaattinen ihminen, joten hän on luultavasti yrittänyt olla jonkinlainen äiti Teresa miehelle, joka ei ole kertomansa mukaan saanut naista. Minua on kuitenkin petetty ja saan kai ainakin vähän olla vihainen ja pettynyt. Mutta naisystäväni on pyytänyt anteeksi. Voiko jatkossa luottaa toiseen? Välillä tuntuu että ihan ok, eihän tuo mitään, mutta välillä taas suututtaa. Hiukan sekavat fiilikset. Miten tästä pääsisi yli?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mieti miten helpolla olisit päässyt, ellei avopuolisosi olisi tunnustanut. Jos taas tykkäät tunnustamisen olevan parempi, niin opettele arvostamaan sitä.
Ihan toinen juttu on tuo vammainen mies. Hän muistelee varmasti avovaimoasi sellaisella lämmöllä, että oksat pois. Itseasiassa en pitäisi pettämisenä, jos mieheni olisi jonkun vammaisen naisen haaveiden ja niiden toteutuksen kohde; en ehkä tosin välttämättä haluaisi tietää siitä. Mutta minä olenkin niin vapaamielinen....
oikeus olla vihainen! Minusta tuo kuulostaa aika härskiltä naisesi puolesta: ettei nyt vaan olisi tullut käytettyä hyväksi sekä vammaista ystävää että omaa miestään...?