Miksi? Ei näin...

Seurustelin aivan ihanan, söpön ja kultaisen jätkän kanssa joka oli itseäni vuotta nuorempi.
Tiesin hänet ennestään, mutta tutustuin häneen paremmin entisen poikaystäväni kautta. Meillä oli omasta mielestäni ihanaa. Aina kun kohtasimme oli mielestäni katseemme tulisia ja jos olimme kahdestaan emme puhuneet paljon, koska suuta käytimme ihanampaa asiaan. Kuitenkin kun olimme seurustelleet ehkä kuukauden hän ilmoitti ettei tunne minua kohtaan samoin kuin ennen. Olin järkyttynyt mutta koitin näyttää vahvalta ja puhua kuin selviäisin ja että se että olisimme ystäviä riittäisi minulle.
Oikeasti en kuitenkaan kestä! Hän oli parasta mitä minulle oli koskaan sattunut. En haluaisi lopettaa mutta minkä voin sille jos hän niin haluaa. Aina kun hän tulee mieleeni, en enää ajattele ihania tapahtumia kun olimme kahdestaan vaa sitä kuinka en kestä elää ilman hänen hymyään valaisemassa päivääni.
En tiedä miten jaksan elää ilman häntä...