Bikinit

Ette kuulkaa usko, miten vaikeaa on löytää Helsingistä bikineitä talviaikaan. Ensin suunnittelin jopa turkoosia ostavani, vaan lopuksi oisin ostanut jo mitä vaan ja maksanutkin mitä vaan. Kokoni on 85 D, aika rintava siis. Muutamia kolmiolappubikineitä tarjolla koossa 70-75 A/B ja siinäpä ne sitten olivatkin. Luulisi kauppojen ymmärtävän, että ihmiset matkustelee aika paljon myös talviaikaan. En todellakaan olisi heittänyt jo täysin löpsähtäneitä bikineitäni roskiin kesän päätyttyä. Niille olisi nyt käyttöä. Kyllä meinaa hermot mennä, ja lähtö biitsille olisi torstaina. Arghh!
61718
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hei! Bulevardilla on joku alusvaatekauppa, jossa ymmärtääkseni myydään kokoasi olevia, hyvälaatuisia alus- ja uima-asuja. En nyt muista nimeä, mutta k.o. kauppa sijaitsee parikymmentä metriä Fredalta länteen, kadun eteläpuolella. Ikkuna on ihan matalalla katutasossa, näet sen kyllä jos kuljet siitä ohi. Veikkaisin että sieltä löytyy uikkareita nytkin.

Äänestä

Alkusyksystä kun kävin tuolla Kampin Lorellassa, siellä oli runsaasti uima-asuja. En ole juuri nyt käynyt että olisivatko siivonneet pois näkyviltä talven ajaksi.

Äänestä
  • Kiitos paljon vinkistä. Kävin siellä ja löytyihän sieltä minulle bikinien yläosa vaan ei alaosaa :-)) Onnekseni olin säästänyt yhdet vanhat alaosast joita voin käyttää noiden kanssa. Siellä oli muuten tosi makee 2 osainen uikkari. Siis pöksyt ja toppi. Ihanaa leopardi-kukka kuosia (98 e). Vaan en tykkää sellaisista, joissa rinnat litistetään "toppauksen" alle. Kaarituet ne olla pitää ja rinnat nätisti esiin. Kokoja oli muuten paljon tarjolla, jos jotakin kiinnostaa. Ja kiitos muillekin auttajille. Nettikauppa vinkit vaan olivat tällä kertaa myöhässä.
    Ja huomenna sitten biitsille pötköttään uusilla bikineillä, 33 astetta näytti ennustus :-).

    Äänestä

Netistä löytyy ainakin http://www.catalog.fi/ sivuilta bikineitä kokoon 100 DD asti, mutta tämä ei taida sua paljon auttaa, kun jo torstaina tarvitset.

Ehkä voisit ostaa siellä paikan päällä ne bikinit tai tyytyä uimapukuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tsaippa kirjoitti:

Ette kuulkaa usko, miten vaikeaa on löytää Helsingistä bikineitä talviaikaan. Ensin suunnittelin jopa turkoosia ostavani, vaan lopuksi oisin ostanut jo mitä vaan ja maksanutkin mitä vaan. Kokoni on 85 D, aika rintava siis. Muutamia kolmiolappubikineitä tarjolla koossa 70-75 A/B ja siinäpä ne sitten olivatkin. Luulisi kauppojen ymmärtävän, että ihmiset matkustelee aika paljon myös talviaikaan. En todellakaan olisi heittänyt jo täysin löpsähtäneitä bikineitäni roskiin kesän päätyttyä. Niille olisi nyt käyttöä. Kyllä meinaa hermot mennä, ja lähtö biitsille olisi torstaina. Arghh!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu