Moi! Olen 12 vuotias tyttö ja minulla on aivan kaamea naama. Siihen tulee noin kerran päivässä ainakin 1 finni ja muutenkin ihoni on valkoisenkalpea ja punaiset nypyt ja finnit oikein loistaa sieltä! Leuassani ja nenäni kummallakin sivuilla on järjettömästi mustapäitö ja näistä paikoista iho hilseileekin paljon. Otsassa ja ohimoissa on nyppyjä ja finnejä joittenka ympäriltä muutenkin hilseilee. Käytän puuteria joskus koulussa kun hävettää näyttää naamani jollekulle. Inhottaa katsella itseäni peilistä kun olen niin ruma! Minulla on yleensä aika puhtaat hiukset ja syömisessäkään ei ole moittimista. Käytän jtn. Aqualan L perusvoidetta ja sitten Acon
sellaista ihonpuhdistusvoidetta joka levitetään kasvoille ja huuhdellaan pois. Myös jotain Garnier
Clean & fresh kasvovettäkin käytän, mutta silti iho on hirveä! Minulla on jonkin verran stressiä ollut ja minua harmittaa joka päivä jokin asia. Voisikohan tämä vaikuttaa asiaan?
Finnejä nyppyjä ja mustapäitä!
2
762
Vastaukset
- saman kokenut
Joskus aikoinaan, kun kärsin teini-ikäisenä iho-ongelmista, jotka olivat muuten samanlaisia kuin sinulla, huomasin, että paras apu löytyi kunnon kosteusvoiteesta. Kosteusvoide suihkun jälkeen levitettynä vähensi ihon talineritystä ja sitä kautta myös tulehtuneita finnejä.
Parhaaksi kosteusvoiteeksi havaitsin muutaman kokeilukerran perusteella yli 90% Aloe Veraa sisältävän geelin, jota saa mm. Body Shopista. Vastaavanlaisia Aloe Vera -geelejä saa myös luontaistuotekaupasta ja joistain apteekeista. Pääasia on, että tuo "voide" sisältää runsaasti Aloe Veraa (yli 90%) eikä ollenkaan mitään rasvoja. Aloe Vera imeytyy nopeasti ihoon, ehkäisee tulehdusta ja on jossain määrin antiseptinen eli tappaa bakteereja. - Marki-75
ei se ole stressiä vaan ihan jokaisen kiusa ja riesa, eli murkkuikä, jolloin sun iho alkaa heräilemään ja sen myötä talineritys.. Jokapäiväinen harmittaminen kuuluu myös asiaan:)
Hoitona ihon puhdistus ja kosteutus.
Puuteri saattaa kuivattaa entisestään, oletko kokeillut peiteväriä, esim clerasilin puikkoa?
Akuuttiin tuskaan voit kokeilla garnierin finnikynää, toimii näin aikuisellakin aika tehokkaasti. Se on 5:n euron pintaan marketeissa.
Eräs hyvä neuvo, millä itse sain näpyt kuriin on yksinkertaisesti lopettaa kasvojen hiplaaminen ja hipelöinti. Näin likaa ei tule iholle ja naama rauhoittui kummasti.
Leuan ja nenän seutua voit itse yrittää puhdistaa saunan tai suihkun jälkeen, kun huokoset on auki ja iho pehmeä, mutta et saa käyttää kynsiä. Mustapäät ei tahdo lähteä kuin puristamalla ne pois sormenpäillä joiden suojana on vaikka talouspaperia jos ei kasvopaperia satu olemaan.
Sitten puhdistat ihon vielä hyvin ja muista rasvata kevyellä rasvalla. Tuo aqualan on ihan hyvä. Itse sutaisen vielä tänäkin päivänä sellaisen oman ihonpuhdistuksen jälkeen ne kohdat ihan clerasililla, sillä se desinfioi tehokkaasti puristelun jäljet. Muutenhan tuo aine on turhan voimakasta ja kuivattaa liikaa, mutta tuohon se toimii ja iho palautuu nopeasti.
Ostatko itse vai äitisi kanssa ihonhoitoosi tarkoitetut tuotteesi?
Sinun ikäiselle alkaa olla ihan omia tuotesarjojakin, joita voi jo alkaa käyttää, siihe n tosin tarvitsee hieman aikuisen apua.
Lähinnä rahallista:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190