Kaikki lähti viisi vuotta sitten. Eräs maailman kaunein ja ihanin tyttö vei nuoren pojan mielen sekaisin. Poika olin minä. Haikailin tämän tytön perään pitkään, ainakin kaksi vuotta, mitään sen suurempaa aikaan saamatta. Juttelin hänelle kyllä ja kerroin tunteeni, pidin hänestä aina vain enemmän. Luulen, että hänkin piti minusta, mutta ei tarpeeksi, että siitä mitään olisi voinut seurata.
Lopulta ajauduimme erikouluihin ja tyttö katosi mielestäni jäljet jättäen. Lukion alussa näimme satunnaisesti ja joka kerta hän sytytti sen saman tunteen minuun. Nyt minulla on tyttöystävä ja suhteemme on kestänyt ainakin kaksi ja puoli vuotta. Se alkoi lukion kanssa samaan aikaan - ja kyllä, olen haikaillut tämän saavuttamattoman tytön perään satunnaisesti tänäkin aikana.
Nyt, lukioni loppusuoralla, tyttöystäväni kanssa ei mene järjin hyvin. Pitkään omat tunteeni ovat olleet hiipumassa ja palava rakkaus muuttunut vain arkipäiväiseksi kiintymykseksi ja välittämiseksi. Ei jälkeäkään tulisesta suhteesta omalla puolella. En huomioi tyttöäni tarpeeksi ja tämä satuttaa häntä. Tiedän että näin on, mutta en uskalla sanoa hänelle mitään, enkä osaa rakastaa enempää.
Ja tänään se tapahtui taas! Olin ystäväni syntymäpäivä juhlissa, missä meno oli kova ja tunnelma korkealla. En itse juonut sillä olin autolla. Kaikki oli niinkuin ennen nykyistä tyttöäni; useampi vieras ja-tai puolituttu tyttö lähestyi minua, tuli luokse, kosketti, flirttasi ja halusi. Pitkästä aikaa tunsin itseni halutuksi, niinkuin ennen. Nautin kyllä tyttöjen fyysiestä halusta, mitä he osoittavat. En tahdo olla omahyväinen, mutta tiedän että tytön hurmaaminen myöskin pelkästään olemalla oma itseni ja puhumalla ei ole ollut vaikeaa. Tahdoin vain kertoa, jotta tiedätte. Ennen nykyistä tyttöäni minä usein hurmasin tytön, mutta en itse näyttänyt kiinnostustani pidemmälle menemisestä. Kun tyttö vihdoin itse halusi viedä juttua eteenpäin, minulta itseltäni katosi halu. Tästä itsevarmana lähdin tätä haaveideni tyttöä itseeni tutustuttamaan, mutta hänpä ei langennut, kiinnostus jäi! Tänään en edes koskenut kiellettyihin tyttöihin; olenhan varattu, enkä ole pettäjä!
Mutta tänään... Tämä tyttö, jota en pitkään aikaan ollut nähnyt, ilmestyi paikan päälle. Hän etsiytyi myöhemmin luokseni ja hymyili, sekä halasi todella pitkään todella kovaa. Olin aivan myyty - taas! Olin juuri silloin jo lähdössä, enkä kauaa joutanut juttelemaan. Mutta tämäkin aika ja niin merkitsevä, pitkä ja lämmin halaus lähtiessäni jätti minut taas miettimään. Kotimatkaa taittaessani vain yksi ajatus oli päässäni: hänet tahtoisin.
Kirjoitin tämän samantien kun tulin kotiin. Mitä teen?! Noudattaisinko sokeasti halujani ja veilä yrittäisin valloittaa tämän unelmieni prinsessan, vaiko syrjäyttäisinkö hänet mielestäni taas ja luopuisin palavan rakastamisentunteen mahdollisuudesta palaten harmaaseen arkeen tyttöni luokse? Jos haluaisin yrittää vielä kerran, mitenkä kertoisin tämän tytölleni? Mitenkä jättäisin? Olen hänelle niiin kovin paljon. En haluaisin sanoa "kaikki kaikessa", mutta hän rakastaa minua aidosti ja paljon. Mitä teen?!
Olisin kiitollinen mielipiteistä.
Haluan toisen
7
2333
Vastaukset
- kaikkein
ensimmäiseksi se, että jos et rakasta tätä nykyistä tyttöäsi, niin miksi olet hänen kanssaan. Kuten itsekin sanoit, se satuttaa häntä. Miksi siis roikut suhteessa vai onko sinulla pelko yksin jäämisestä vai haluatko tuntea itsesi rakastetuksi hinnalla millä hyvänsä. Jätä muut ihmiset tämän mietinnän ulkopuolelle, jos vain suinkin pystyt, sillä heidän tekemisillään tai olemassa olollaan ei saisi asiaan olla vaikutusta. Ota asiassa huomioon myös se, että useimmiten monen vuoden suhteessa rakastuminen ja ihastuminen muuttuu tunnetasolla tasapainoisemmäksi ja sitä "suitsutusfiilistä" ei enää ole, jollet satu kumppaniisi rakastumaan aina uudestaan. Sen takia pitäisi tehdä valtavasti töitä ja se saattaa olla yksi pitkän ja onnistuneen parisuhteen edellytyksistä. Tunnetta pitää muistaa ruokkia!
Sen jälkeen mietit, että miksi olet tästä toisesta tytöstä niin kiinnostunut. Onko kyse siitä, että olet häneen ihastunut ja olet kaivannut vain tuota tunnetta. Oletko ihastunut ihmiseen, jota et voi saada ja siksi sinun täytyy hänet saada. Kirjoituksestasi päätellen sinua ei kiinnosta kovinkaan moni tyttölapsi enää siinä vaiheessa jos toinenkin osoittaa kiinnostuksensa. Mistä se mahtaa johtua?
Kyseessä voi olla myös se, että todellakin seurustelet väärän ihmisen kanssa ja joku toinen voisi olla se oikea pari sinulle. Se saattaa olla tytöistä toinen, mutta voi olla, ettei se ole kumpikaan heistä. Ikävä kyllä on sattuman kauppaa, jos toisilleen todellisesti sopivat ihmiset kohtaavat ylipäätään ikinä.
Haluatko löytää itsellesi täydellisen sopivan parin vai voitko olla onnellinen sen asteikossa seuraavan kanssa. Rumasti sanottu, mutta jotenkin sitä kiinnostusta pitää mitata. Voiko olla myös niin, että itse haluaa jotain sellaista, jota ei ole edes olemassa.
Sitten vielä vertailua. Sitä me kuitenkin kaikki teemme, mutta useasti vain tunnetasolla ja hätiköiden.
Pistäpä vaikka plussat ja miinukset paperille ja mieti kumpia on nykyisessä suhteessasi enemmän. Mieti myös voisiko niitä miinuksia muuttaa mitenkään plussaksi vai ovatko ne esimerkiksi toisen ihmisen luonteelle ominaisia piirteitä. Niitä ei voi, eikä kannatakaan lähteä muuttamaan. Mieti myös, olisivatko nämä piirteet kenties niitä, joihin joskus olet rakastunut. Mieti onko tässä toisessa tytössä sellaisia ominaisuuksia (olettaen, että tunnet tytön, etkä vain kuvittele hänen olevan sellainen ja tämä oli vihjaisu siitä, että aidan takana on ruoho vihreämpää), jotka kuuluvat nykyisen tyttösi miinuspuolelle. Tällä yritän sanoa, että ihminen tahtomattaankin kiinnostuu aina samanlaisista ihmisistä tai sitten toisilleen vastakohdista ja kummankin ääripään ihastuksen aiheuttamat plussat muuttuvat äkkiä miinuksiksi. Olisi varmasti syytä miettiä millaista ihmistä rinnallesi oikeasti kaipaat.
Nyt tulee se pääasia. Olet itse vastuussa tekemisistäsi ja se ulottuu myös parisuhdeasioihin, vaikka siihen tarvitaankin kaksi. Olet vielä nuori ja sinulla on yllin kyllin aikaa löytää sydämellesi sija. Joskus joutuu odottamaan kauankin ja muista, että itsekin muutut ajan kuluessa. Se mikä kiinnosti 15-vuotiaana ei ehkä enää viehätä yli 2kymppisenä saati sitten kun olet vielä vanhempi. Itsensä tuntemalla voi oppia tuntemaan myös muita.
Koetahan saada selvyyttä ajatuksiisi ja tunteisiisi =) - se unelmien prinsessa
kuulostaa todella tutulta toi teksti, nimittäin olin se unelmien prinsessa. mun tarinassa kävi näin että poika jätti tytön, ja sai unelmien prinsessan. :) nyt ollaan seurusteltu noin vuosi. tee niin kun sinusta tuntuu! seuraa sydäntä. ja mun mielestä tunteet on pettämistä...
- $ammy
Vaikea paikka. On todellakin asioiden punniskelun paikka nyt edessäsi. Oli hienosti kirjotettu ekalta vastaajalta. Siihen ei oikeastaan ole hirveästi lisättävää.
Olet kuitenkin rakastunut aikoinaan nykyiseen naiseesi. Ja arki sujuu hänen kanssaan? Ei ole mitään sen suurempia ongelmia, kuin tunteesi? Mitkä eivät todennäköisesti ole mikään ongelma, vaan ehkä vain pitkän suhteen aiheuttama luonnollinen tunteiden tasaantuminen.
Sehän on aivan fakta, että tuolla on 100% todennäköisyydellä himottavampia ja kiinnostavampia naisia, mitä nykyisesi. Mutta suuri kysymys onkin se, että jos otat riskin ja jätät nykyisesi ja otat tämän prinsessan, niin miten häneen täydellisesti tutustuessasi ja arjen alkaessa homma alkaa luistamaan hänen kanssaan.
Sulkeakko silmät ja mielen aidan toisellapuolella olevalta vihreältä ja ehkä olla onneton nykyisessä suhteessa, vai juostakko sen täydellisen kumppanin perässä, jonka kanssa luulee rakkaudentunteen kestävän ikuisesti ja pettyä ja mahdollisesti jäädä yksin?
Mutta kunnioitusta siitä, että näytät olevan kunnon äijä, etkä ole samantien pettämässä naistasi toisen "paremman" nähdessäsi, vaan todella punnitset asioita ja otat naisesi huomioon ennenkuin toimit.
Hiton vaikea tilanne kyllä. Olisi helpompaa, jos et tuntisi nykyistä kohtaan enää oikein mitään, ja että teillä olisi jotain isompiakin ongelmia.
Punnitse ja punnitse vielä lisää. Toivottavasti valintasi osuu oikeaan! Hyvät joulunodotukset =)- edelleen se, joka haluaa to...
Kiitos ensiksi sinulle ja kaikille muillekin vastaajille!
Niin.. Tässä on nyt ehkä syytä tosiaan nostaa muutama asia esiin.
1) en kyllä missään nimessä ole, taikka halua olla minkään lainen alfauros, jonka tarvitsee todistella itselleen olevansa haluttava. (et tosin niin väittänytkään, mutta muut ehkä ymmärsivät näin)
2)Olen kyllä ollut mielettömän rakastunut tähän nykyiseen tyttööni ensimmäisen vuoden ajan. Kaikki oli kuin pilvillä tanssia.
3) se, minkä aikaisemmin unohdin mainita on jonkin asteinen ongelma välillämme. Nimittäin tämä minun oma neiti on tapaillut joitakin poikia salaa. Itsellänihän ei tietenkään ole mitään sitä vastaan, jos hän poika-kavereitaan tahtoo nähdä. Hän kyllä tietää sen. Tietysti se on sallittua! Onhan itsellänikin kavereita. Tämähän on jo itsestään selvyys.
Noh, se missä vaiheessa tästä tulee ongelma, on se kun valehtelu astuu kuvioihin. Hän on nimittäin valehdellut minulle useampaan otteeseen. Isoistakin asioista. Mm. näistä pojista, joita hän salaa on tapaillut. Niistä sen verran, että hän kertoi olevansa jonkin tyttökaverin luona, mutta jäi kiinni. Näitä on siis ollut useampia, kaksi tullut ilmi. Joka kerta kuitenkin annoin anteeksi.
Tämän kerroin, kun puhuit noista ongelmista. Juuri nämä saattavat olla syynä tunteideni (äkilliseen?) hiipumiseen.
- petetty ja jätetty
Minä olen ollut tuo haaveidesi tyttö, vuosia ja vuosia. Kun sitten viimein annoin periksi minuun ihastuneelle ja aloitimme elämän yhdessä meni kaikki päin vittua. No viisi vuotta asuimme yhdessä ja niistä kaksi viimeistä hän petti minua. Olen siis myös petetty ja lopulta jätetty. Älä haikaile sen tytön perään. Asiat olisivat jo edenneet jos olisivat edetäkseen. Jos päätyisittekin yhteen niin todennäköisesti vääristä syistä niinkuin me.
Kerro todelliset tunteet tyttöystävällesi. Ole kiltti ja kerro älä tuhlaa kummankaan aikaa enää sekuntiakaan. Päivääkään ei saa takaisin elettyä elämää. Kaikilla on oikeus olla se ykkösvaihtoehto kumppanilleen. Rakastuminen muuttuu rakastamiseksi tahdonvoimasta, mutta sitä on oltava jumalattoman paljon jos aikoo hiipuneeseen nuotioon liekin saada. Onko sinulla? Toimi sen mukaan. - niin...
kuin sinusta parheelta tuntuu. Siun pittää uskoo siun sydäntä! Älä jää säälistä nykyisen tyttösi luo! Enemmän satutat jos jäät. Kyllä hän kestää! Mutta kestätkö sinä, jos et saa sitä mitä haluat? Olet ansainnut oikean rakkauden!
- ----------------
Toistaiseksi sinulla on vain mielikuva tuosta ihmeen ihanasta olennosta.
MUTTA;sinun olisi syytä mitä pikimmin panostaa nykyiseen suhteeseesi. Normaalia lienee että suhde muuttuu ennenpitkän juuri siksi arkipäiväiseksi kiintymykseksi js välittämiseksi. Mutta se onkin vielä erittäin hyvä pohja. Ja jos muut asiat on jotenkin mallillaan, niin kannattee opetella järjestämän sähköä suhteeseen. Ja jutskata. Tiedätkö tarkalleen mitä tyttöystäväsi haluaa ja ajattelee? Kokeile toimiiko viettelykykysi ja tenhovoimasi vielä häneen..;)
Toisaalta uudenkin kumppanin kanssa on välttämättä edessä normaali arki, eikä sitä tunteitten roihua luultavasti silloinkaan riitä joka päivälle..
Harva tuntee jatkuvaa hollywood -rainoista tuttua tunteitten paloa kumppaniinsa läpi elämän.
Unelmoida saa ja pitääkin, mutta mutta.. pidetään niistä oikeasti rakkaista huolta:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190