Tunne on

Tärkeintä

En voi kuin ihmetellä kun suurin osa jutuista
käsittelee tuleeko orgasmi ja kuinka usein, siihenkö parisuhteenne tai suhteenne yleensä
perustuu...

Minulla on jo nejä vuotta kestänyt suhde naimisissa olevaan naiseen. Hän on kertonut kuinka hänen miehensä ei ole koskaan rakastanut eikä arvostanut häntä. Käyttää vain työvoimana
ja panee aina kun haluaa, vaikka väkisin, lyö
jos ei tule muuten. Haukkuu lasten kuullen jne.

Meillä menee todella hyvin aina kun voimme olla
yhdessä ja sukupuolielämä on molempien mielestä taivaallista.

Haluaisin tämän naisen kokonaan itselleni ja olen sanonut sen hänelle jo 3v sitten. On vaikea käsittää kuinka hän sietää sitä kohtelua, vaikka selvästi kärsii siitä tavattomasti, mielenterveys
on aika-ajoin tiukilla. Miehellä on naissuhteita ja hän on jo toisessa liitossa, oikea naistenmies.

Olen hyvin vaikean paikan edessä, jatkaako näin, tapaamme milloin voimme, häntä ikävöiden vai uutta suhdetta etsien. Jälkimmäinen vaihtoehto ei onnistu kun on niin vahvat tunnesiteen häneen etten edes osaa ajatella mitään muuta...

Minulle merkitsee tunteet eniten ja niiden ollessa vahvat onnistuu seksikin hyvin kun malttaa opetella niin että toinenkin alkaa luottaa ja löytyy yhteinen sävel.

Ehkä tämä on outoa puhetta miehen suusta, mutta näin se vain menee..

6

615

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rahallakaan saa...

      Olet harvinainen ihminen ja puhut kuin minä- vuosikymmeniä sitten. Tunnehan se on tärkein. Mutta kun sydän särkyy niin muutkin syyt kelpaavat. Niinkin se menee. Sitten sitä on helpompi puhua siitä, kuinka se seksi menee, koska kaikille ei ole niitä suuria rakkaustarinoita jaossa. Ne ovat vain ne onnekkaat ja harvat - niistä pitäisi pitää kiinni kuin kalleimmasta aarteestaan. Ja vaalia sitä aarrettaan myös.
      Sanon minä. Tosin olen jo vanhempi naishenkilö, miehien tunteista en tiedä siinä suhteessa mitään.

      • Mako25

        Kanssasi aivan samaa mieltä vaikka olenkin mies enkä suinkaan poikanen enää. Me molemmat olemme keski-ikäisiä ihmisiä ja sitä suuremmalla syyllä olen ollut ihmeissäni kuinka tällä iällä saattaa vielä rakastua niin päättömästi johonkin ihmiseen, että vaikka hän välillä kohteleekin kuin kynnysmattoa niin edelleen haluaa olla hänen vierellään, mutta kun tuntuu että on vain hetken lohtuna ja viihdykkeenä. Toinen käyttäytyy kuin sika ja emäsellainen, mutta kuitenkin vetää aina pidemmän korren. Sehän tästä asiasta tekee niin kipeän, kun tuntuu että vuodet kuluvat hukkaan eikä mitään tapahdu, edelleen ollaan samassa kuin lähtötilanteessa.


    • Empire^^

      Mikset sano suoraan mitä mieltä olet ja että olet tukena ja autat niin paljon kuin pystyt, kunhan nainen saa vaan päätettyä, että ottaa sen eron. Olisitko sä sitten hyvä isäpuoli niille lapsille ja ottaisit koko poppoon luoksesi asumaan? Ehkä tämä nainen on alistuvaa sorttia ja pelkää miestään. Keksikää tohon yhdessä joku ratkaisu. Käykää vaikka yhdessä pakkaamassa naisen tavarat, kun sen mies ei ole kotona ja sä otat hänet ja lapset sun luokse.

      • Mako25

        Asia olisikin noin yksinkertainen. En voi kerto tässä kaikkia yksityiskohtia, ymmärrät varmaan miksi. Lapset ovat jo sen verran isoja 11 ja 14,
        ettei heitä enää oteta kotoaan minnekään eivätkä varmaan lähtisikään. He eivät ymmärrä kuka on syyllinen, isä on aina kotona (kyttää) ja haukkuu lasten kuullen. Väkivaltaa (seksuaalista) ei tee lasten nähden ja näyttelee muuten taitavasti siten että äiti on kaikkeen syypää.
        Äiti on uhrautujatyyppiä ja tekee kaikkensa lasten eteen, eikä saata jättää lapsiaan. Mies uhkailee, että et saa edes tapaamisoikeutta, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta jokin ihmeellinen valta hänellä on vaikka onkin henkisesti sairas. Tässä ei viitsi edes kertoa kaikkia yksityiskohtia (seksuaalisuus on sairasta)


    • Gloria

      kiusaatte sitä naista? Onko se niin tyhmä, että ei tajua pettävänsä?
      Miksi sen lasten isä lyö sitä?
      Siksi kun se pettää.
      Ei kai se nyt sua halua kun sä pidät sitä ikiomana Linnanmäen vuoristoratana. Kun arki alkaa ja lapset ja kaikki, niin siinä noi sinunkin fiilikset sitten muuttuu.
      Siksi se ei halua sua vaan sen oman miehen, joka sentään ymärtää mikä on oikein ja mikä väärin.
      Tunneihminen hänkin tuntuu olevan...
      Tahto on se joka ratkaisee eivät tunteet.
      Jos niiden mukaan mennään niin siinä periaatteetkin unohtuvat.
      Mut itseppähän siitä kärsitte, ei tunnu varmaan kivalta olla noin kummallisessa tilanteessa vuodesta toiseen.
      Sanoit, että et pysty ottamaan uutta tunteittesi vuoksi...Kamalaa, jos mun mies edes miettis tollasta! Ensimmäisen rypyn tai muun tullessa saattas fiilis taas muuttua...aika pelottava ajatus..mitä sitten tekisit?!
      "susivaimona"ei olisi edes oikeutta pettyä.
      Kysymykseni sinulle kuuluu(olen huolissani tästä sinun naisestasi)mitä sitten kun olette viisikymmentä? Kerro meille haaveesi.

      • Mako25

        On tietenkin ihan mielenkiintoinen näkökulma, asetut petetyn aviomiehen asemaan ja ajattelet että väkivalta sekä fyysinen että seksuaalinen on sallittua avioliitossa. Laitetaan akka perkele kuriin, mutta siinä samalla voi itse kuitenkin käydä vieraissa ja lukuisissa.
        Jos itse olin hänen tilallaan niin lähtisin mahdollisimman maltillisesti järjestelemään eron juridista puolta ajatellen samalla lasten parasta.
        Miltä kuvittelet lapsista tuntuvan kun vahemmat ovat sotajalalla ja isä huorittelee äitiä, mutta äiti ei koskaan mollaa isää vaikka syytä olisi ja runsaasti, mutta kun on hienompi ja fiksumpi ettei halua loukata.
        Ei kai kukaan lähde sivusuhteeseen on oma suhde toimii, tai sitten ei ajattele kuin nivusillaan.
        Tässä tapauksessa tuntuu ettei luonto anna antaa periksi ja kun kysymyksessä on hiukan taloudellisetkin asiat.
        Itse en hyväksy väkivaltaa, en väkisin makaamista, enkä lyömistä kurin pitämiseksi. Jos aikuiseen ihmiseen ei puhe auta niin, silloin voisi ajatella jo jotain muita keinoja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9126
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7846
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5503
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2316
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2076
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1717
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1659
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1396
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      439
      1332
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1199
    Aihe