Olen kirjoitellut muutaman miehen kanssa ja kolmen kanssa tavannutkin. Kaikki tapaamani ovat etukäteen kertoneet olevansa ihmisten kanssa toimeentulevia, eivätkä ole maininneet olevansa ujoja. Mutta tavatessamme heidän käytöksensä on mielestäni ollut enemmänkin kuin omituista.
Ensimmäisen kanssa sovimme tapaavamme erään kahvilan parkkipaikalla ja sitten menevämme yhdessä kahville. Olimme vaihtaneet kuvat, puhelinnumerot, ja kertoneet millaisilla autoilla tulemme. Tullessani paikalle hän oli jo autossaan odottamassa, ainoana koko parkkipaikalla. Ajoin hänen viereensä ja nousin autosta ja... mitä tekee hän- ei nouse autostaan! Aloin jo epäillä, ettei hän olekaan se, joksi oletan, ja soitin hänen numeroonsa, sitten hän vasta uskalsi nousta autostaan. Koko kahvilareissu jatkui samaan tyyliin.
Toinen ei puhunut sanaakaan oma-aloitteisesti ja vastasi kysymyksiin vain yhdellä sanalla. Kokeilin kertoa jonkin hauskan jutunkin, johon hän olisi voinut jatkaa jollain omalla tarinallaan, mutta oman juttuni loputtua laskeutui vain piinallinen hiljaisuus.
Kolmas tokaisi ensi sanoikseen, että olen kuvaani huomattavasti vanhemman näköinen, enkä pysty meikillä peittämään ikääntymistäni!
Omituisinta mielestäni on, että nämä kaikki kolme ovat tapaamisten jälkeen pommittaneet sähköposteilla ja tekstiviesteillä kuinka kivaa heillä oli ja kuinka mielellään he tapaisivat uudestaan. Se, että olen vastannut, etten itse ole kiinnostunut tapaamaan heitä uudestaan on kaikunut kuuroille korville.
Kertokaapa miehet nyt hieman selitystä tälle käytökselle? Vai onko minulla ollut vain huonoa tuuria?
Ujot miehet treffeillä?
34
7144
Vastaukset
- Hossi37
Olla vaan huonoa tsäkää sulla ? Äijät taisivat vaan olla huonoilla sosiaalisilla avuilla varustettu tai muuten vaan jännittivät niin pirusti etteivät keksineet mitään sanottavaa.
Ei nyt kuitenkaan heti ekan tapaamisen jälkeen kannata ehdokasta heivata, kerta tai pari vielä kyllä se sieltä selviää et tuleeko sieltä suusta puhetta laisinkaan.
Kuitenki toi viestien pommittaminen vaikka olet sanonut et ei kiinnosta enempää kuulostaa vähän ihmeelliseltä. Ovatko sit kenties munattomia takertujia tai hakevat ihan jotain muuta.
Toinen jos sanoo et ei kiitos ni eiköhän pitäs tajuta mitä se oikein tarkoittaa ?- aloittelijatar
Uskotko, ettei ollut intoa
tavata toista kertaa miestä, joka a) piiloutuu b)josta joutuu joka sanan irrottamaan hohtimilla tai c) joka ensi sanoikseen loukkaa.
Olisin tietenkin halunnut sinun sanovan, että lumoava kauneuteni sai heidät pois tolaltaan. Mutta kun sekään ei ole totta: he olivat jo saaneet tottua siihen muutaman päivän ajan lähetettyäni kuvani... :D - Hossi37
aloittelijatar kirjoitti:
Uskotko, ettei ollut intoa
tavata toista kertaa miestä, joka a) piiloutuu b)josta joutuu joka sanan irrottamaan hohtimilla tai c) joka ensi sanoikseen loukkaa.
Olisin tietenkin halunnut sinun sanovan, että lumoava kauneuteni sai heidät pois tolaltaan. Mutta kun sekään ei ole totta: he olivat jo saaneet tottua siihen muutaman päivän ajan lähetettyäni kuvani... :DEi sitä varmaan pahemmin kiinnosta tavata miestä jolta puhetta saa lypsää jatkuvasti. Toi loukkaaminen myös on aikas hyvä konsti aloittaa ekat treffit, varma nakki ainakin ettei tarvitse jatkaa seuraaville reffeille :)
Huonoo tuuria vaan sulla ei mitään muuta.
Se vaan on niin hankalaa kun näin kirjoittelemalla toinen saattaa olla vaikka kuinka avoin ja sanavalmis, voi kirjoitella niitä näitä mitä toinen haluaa lukea mut sit kasvokkain ollaan aivan jotain muuta.
Samoja kokemuksia itsellänikin teijän otusten kanssa ;) Suurin osa on ollut sellaisia et lähtiskö karkuun heti vai samantien. Muutemasta ollut haittaa jälkeenkinpäin oikein reilusti. Tuollaiset kokemukset vaan vaikeuttavat seuraavan mahdollisen tarjokkaan kanssa. Ei muuta osaa etsiä kuin vastaavia piirteitä heti ekalla tapaamisella. Tuloksena kuitenkin yhdet epäonnistuneet treffit.
Niin se foto ;) jos se olikin sit niin hyvännäköinen et eivät malta sua päästää käsistään vaan sokaistuivat lopullisesti :D
- kruippaN
Vaikka lopussa luki että miehet. Koitan kirjoittaa lyhyesti yhden jutun, sitten poistun pikaa pikaa!
Ihmettelet että miksi nuo kolme miestä pommittavat viesteillä sinulle, kertoen että heillä oli kivaa ja tahtoisivat tavata sinut uudelleen. Uskon että heillä oli oikeasti hauskaa, (tosin mietit että täh, no ei varmana)!
Ujouteen liittyy niin paljon, jotkut jännittävät kaikkea uutta niin paljon että ovat lähes katatonisessa tilassa, toiset taas jännittäessään sattavat heti ensitapaamisella laukoa jotain epäkorrektia. Ja tämä autossa (luultavasti odotellut jo pidemmän ajan). Voin melkein kuvitella hänen pelkonsa siitä että tunnistaako
hän sinut varmasti.
Sinä luultavasti olit heille mieluinen treffikaveri ja siellä kotona turvassa miesten on helpompi taas olla se "EI" ujo ja ottaa yhteyttä sinuun. He eivät nähneet varmastikkaan omassa käytöksessään mitään outoa, (outo ja outo?) se on ujoille/jännittäjille tyypillistä.
Miksi heille on kaikunut kuin kuuroille korville ettei sinua kiinnosta, se taas saattapi johtua että tutussa ja turvallisessa ympäristössö miehen ujos ei näy, päinvastoin heistä tulee hyvinkin vahvan itsetunnon omaavia nuoria miehiä. Ja kun he kerran oikeasti taisivat pitää iltaa mukavana/hauskana niin....Yrittävät kun kerran itsetunto on vahva silloin...tekstiviestit lähtee, kielloistasi huolimatta.
PA, tulipas pitkä kun lupasin lyhyen, ja kaikenlisäksi miehiltä kysyttiin. Häipyy hiljaa paikalta, sorry! :(
Ps. Ekat treffit ovat kaikille painajaiset, saatiikka että kuulut jännittäjiin. Ups...nyt häivyn! :)- aloittelijatar
ei ollut tarkoitus rajata naisten mielipiteitä asiasta pois. Itsekin ajattelen vähän samansuuntaisesti (vaikka mieluisampi selitys olisi tietenkin se häikäisevä kauneuteni...), mutta nyt on kyse -40v miehistä! Kai nyt jotain sosiaalisia taitoja siihen mennessä kertyy ujollekin?
En itse haluaisi loukata,joten olen sanonut syyksi, että taidamme olla niin erilaisia ihmisiä, etten halua jatkaa tutustumista. Mielestäni se on aika selkeästi ilmaistu, mutta yksikin olisi halunnut luettelon mitä hänessä oli sellaista, mistä en pitänyt. Ja se sanaton mies ihan itki puhelimessa, että oli jo vähän ehtinyt rakastua (puolessa tunnissa!!! sanaakaan sanomatta!!! RAKASTUA!!!) - Asiaa seurannut taho
aloittelijatar kirjoitti:
ei ollut tarkoitus rajata naisten mielipiteitä asiasta pois. Itsekin ajattelen vähän samansuuntaisesti (vaikka mieluisampi selitys olisi tietenkin se häikäisevä kauneuteni...), mutta nyt on kyse -40v miehistä! Kai nyt jotain sosiaalisia taitoja siihen mennessä kertyy ujollekin?
En itse haluaisi loukata,joten olen sanonut syyksi, että taidamme olla niin erilaisia ihmisiä, etten halua jatkaa tutustumista. Mielestäni se on aika selkeästi ilmaistu, mutta yksikin olisi halunnut luettelon mitä hänessä oli sellaista, mistä en pitänyt. Ja se sanaton mies ihan itki puhelimessa, että oli jo vähän ehtinyt rakastua (puolessa tunnissa!!! sanaakaan sanomatta!!! RAKASTUA!!!)Netissä pyörii paljon syystä tai toisesta sosiaalisesti kyvyttömiä nörttejä ja aivan erityisen paljon heitä on yli 4-kymppisissä. Netti kun ei ole sen ikäisille kuitenkaan se tyypillisin ja luontevin tutustumiskanava vaan sen ikäisillä ihmisillä on yleensä laaja sosiaalinen piiri myös reaalimaailmassa.
Miesten käytös vaikutti enemmän asperger-tyyppiseltä sosiaaliselta kyvyttömyydeltä kuin ujoudelta. Monilla asperger-syndroomaisilla on vaikeuksia säädellä sosiaalista vuorovaikutustaan. Välillä ihminen voi olla täysin sanaton, välillä töksäyttää jotain mitä ei tajua loukkaavaksi (totuuden kuulee lapsen, juopon ja aspergerin suusta), välillä olla suorastaan yliampuvan avoin tunneilmauksissaan. Myös tuo puutelistan pyytäminen kuulostaa jotenkin aspergeriin vivahtavalta käytökseltä. Monet eivät ymmärrä ympäripyöreitä ilmauksia ja vihjauksia, vaan haluavat kylmää dataa. - aloittelijatar
Asiaa seurannut taho kirjoitti:
Netissä pyörii paljon syystä tai toisesta sosiaalisesti kyvyttömiä nörttejä ja aivan erityisen paljon heitä on yli 4-kymppisissä. Netti kun ei ole sen ikäisille kuitenkaan se tyypillisin ja luontevin tutustumiskanava vaan sen ikäisillä ihmisillä on yleensä laaja sosiaalinen piiri myös reaalimaailmassa.
Miesten käytös vaikutti enemmän asperger-tyyppiseltä sosiaaliselta kyvyttömyydeltä kuin ujoudelta. Monilla asperger-syndroomaisilla on vaikeuksia säädellä sosiaalista vuorovaikutustaan. Välillä ihminen voi olla täysin sanaton, välillä töksäyttää jotain mitä ei tajua loukkaavaksi (totuuden kuulee lapsen, juopon ja aspergerin suusta), välillä olla suorastaan yliampuvan avoin tunneilmauksissaan. Myös tuo puutelistan pyytäminen kuulostaa jotenkin aspergeriin vivahtavalta käytökseltä. Monet eivät ymmärrä ympäripyöreitä ilmauksia ja vihjauksia, vaan haluavat kylmää dataa.perätysten!!
Loukkaauntuisikohan joku, jos sulkisin heidät pois ilmoituksessani?
- huomioon
sellaista mahdollisuutta, että miehet eivät olisikaan kiinnostuneita sinusta.. Maailmassa kun on muitakin naisia olemassa.
- aloittelijatar
Koska oloni oli niin epämukava näillä tapaamisilla, oletin ilman muuta, että hekään eivät viihtyneet kanssani. Sen ymmärtäisin (mutta en siltikään ymmärrä sitä, ettei uskalla tulla piilosta esiin, pysty keskustelemaan vieraan ihmisen kanssa edes JOSTAIN puolisen tuntia, enkä sitä, että ensi sanoikseen loukkaa vasta tapaamaansa ihmistä), mutta on ollut hämmästyttävää, että jälkikäteen he ovat niin sinnikkäästi olleet uuden tapaamisen kannalla.
Mutta kirjoitukseni pointti ei ollut nyt käytös treffien jälkeen, vaan se millätavoin aikuiset miehet käyttäytyvät treffeillä, joille itse ovat vapaaehtoisesti tulleet. Vaikea olisi tuollaisten treffien jälkeen kuvitella, että seuraavat treffit varmaan olisivat tosi kivat, kun meni maku jo ensitapaamisella...
- nainen kuitenkin
Kyllä se voi kuule olla ihan ujoutta, joka pistää miehen kuin miehen ihan lukkoon naisen tavatessaan. Vieläpä tilanteessa, jossa pitäisi juurikin yrittää tehdä vaikutusta toiseen osapuoleen. Suon tietenkin sinulle sen, että itse päätät millaisten miesten kanssa haluat treffailla, mutta kyllä hetki kahvilassa on aika lyhyt aika selvyyden ottamiseen toisen persoonasta. Sen kuuluisan ensivaikutelmanhan siinä kyllä saa.
Ja on myös myönnettävä, että tapaamasi tyypit vaikuttavat "pikkuisen" epätoivoisilta noine jatkokommentteineen. Ja itse en kyllä olisi pystynyt pokkana kuuntelemaan tuollaisia ulkonäköön liittyviä huomautuksia, mitä sammakoita! On ne kaverit varmaan olleet aivan pökerryksissä sinusta.
Mutta ei kun verkkoja vesille vaan... - Nimetön
ei yleensä annna oikeeta kuvaa itsestä kun kaikkia jännittää ja jos miehet ei ole usein käynyt treffeillä viimeaikoina niin kyllä ne on sit ujoja..
tapaile niitä 2-3 kertaa ainakin ja sit voit sanoa suoraan niille että ei ole hyviä ehdokkaita - sp 86
miten ensivaikutuksen orjia naiset ovat ja miten pinnallisesti ja yksipuolisesti he lokeroivat miehiä. En kyllä puolustele noiden miesten käytöstä mitenkään, koska oma ensimmäinen tapaamiseni ei mennyt noin, vaan kumpikin puhui paljon ja se johti muuhunkin (tyttö osoittautui myöhemmin aikamoiseksi jakorasiaksi).
Mutta juuri tuon lokeroinnin takia nuo miehet voivatkin olla tulleet tuollaisiksi kuin he ovat. Koska naiset tuomitsevat tapaamansa miehet niin aikaisin ja kapeakatseisesti, niin moni ujo mies joutuu esittämään jotain muuta kuin mitä on. Itse olen huomannut ihan tosielämässä monelta naiselta ja tytöltä samanlaista käytöstä (tosin monelta miespuoliseltakin), mutta siis se on normaalia naisilta ja siksi en tuomitse sitä. Ihminen pitää oppia tuntemaan, ennen kuin hänestä alkaa tekemään lopullisia mielipiteitä. Mutta se, että ihmiset toteuttaisivat em. ajatusmaailmaa, on pelkkä unelma...- aloittelijatar
Mielestäni oli kilttiä lokeroida nuo miehet ujoiksi, kun sormeni olisivat niin mielellään näppäileet sanan ääliöitä.
Viehättävää muuten huomata, kuinka, nuoresta iästäsi huolimatta, onnistut melkein täysin välttämään kirjoituksessasi naisia koskevat yleistykset ja stereotypiat... :D - sp 86
aloittelijatar kirjoitti:
Mielestäni oli kilttiä lokeroida nuo miehet ujoiksi, kun sormeni olisivat niin mielellään näppäileet sanan ääliöitä.
Viehättävää muuten huomata, kuinka, nuoresta iästäsi huolimatta, onnistut melkein täysin välttämään kirjoituksessasi naisia koskevat yleistykset ja stereotypiat... :D"Mielestäni oli kilttiä lokeroida nuo miehet ujoiksi, kun sormeni olisivat niin mielellään näppäileet sanan ääliöitä."
Hyvä kun kerroit vihdoinkin sen, että pidät ujoja miehiä ääliöinä (harva nainen uskaltaa myöntää sitä). Ilmeisesti tuo kiltteytesikin oli harvinainen, tapauskohtainen ailahdus. Huomaa kyllä miten mielivaltaisesti suhtaudut miehiin, varsinkin atm:iin.
"Viehättävää muuten huomata, kuinka, nuoresta iästäsi huolimatta, onnistut melkein täysin välttämään kirjoituksessasi naisia koskevat yleistykset ja stereotypiat... :D"
Olet viehättynyt, haluat siis seksiä. En kyllä harrastaisi seksiä kenenkään lähes ÄITINI IKÄISEN ihmisen kanssa. Onhan noita stereotypioitakin olemassa, mutta ainakin itse panostan siihen mahdollisimman puolueettomaan faktaan, jossa on kyse vain esittää asiat sellaisina, että ne sopivat yli 50% tapauksista. - aloittelijatar
sp 86 kirjoitti:
"Mielestäni oli kilttiä lokeroida nuo miehet ujoiksi, kun sormeni olisivat niin mielellään näppäileet sanan ääliöitä."
Hyvä kun kerroit vihdoinkin sen, että pidät ujoja miehiä ääliöinä (harva nainen uskaltaa myöntää sitä). Ilmeisesti tuo kiltteytesikin oli harvinainen, tapauskohtainen ailahdus. Huomaa kyllä miten mielivaltaisesti suhtaudut miehiin, varsinkin atm:iin.
"Viehättävää muuten huomata, kuinka, nuoresta iästäsi huolimatta, onnistut melkein täysin välttämään kirjoituksessasi naisia koskevat yleistykset ja stereotypiat... :D"
Olet viehättynyt, haluat siis seksiä. En kyllä harrastaisi seksiä kenenkään lähes ÄITINI IKÄISEN ihmisen kanssa. Onhan noita stereotypioitakin olemassa, mutta ainakin itse panostan siihen mahdollisimman puolueettomaan faktaan, jossa on kyse vain esittää asiat sellaisina, että ne sopivat yli 50% tapauksista.tyhmä vai kiukutteletko vain uhmaikääsi?
- sp 86
aloittelijatar kirjoitti:
tyhmä vai kiukutteletko vain uhmaikääsi?
jos osaisit perustella väitteesi. Olen kuullut netissä liikaa tuon kaltaisia, merkityksettömiä, vihanpurkauksia. Itse en moisia harrasta.
- aloittelijatar
sp 86 kirjoitti:
jos osaisit perustella väitteesi. Olen kuullut netissä liikaa tuon kaltaisia, merkityksettömiä, vihanpurkauksia. Itse en moisia harrasta.
Perustelen ehdottomasti, jos tarkennat minkä nimenomaan tulkitset vihanpurkauksekseni.
Minusta sinun logiikkaketjusi oli enemmän kuin hämmästyttävä. - (kehumasi)
aloittelijatar kirjoitti:
Perustelen ehdottomasti, jos tarkennat minkä nimenomaan tulkitset vihanpurkauksekseni.
Minusta sinun logiikkaketjusi oli enemmän kuin hämmästyttävä.näitä sekopäitä täällä virtuaalissa riittää :) ja me täyspäiset ollaan harvinaisuuksia. Ei auta, ei mahda mitään.
- aloittelijatar
(kehumasi) kirjoitti:
näitä sekopäitä täällä virtuaalissa riittää :) ja me täyspäiset ollaan harvinaisuuksia. Ei auta, ei mahda mitään.
mutta olisin niin mielelläni kuullut mielipiteitä suoraan aidon ääliön suusta...
- eitykkä
aloittelijatar kirjoitti:
mutta olisin niin mielelläni kuullut mielipiteitä suoraan aidon ääliön suusta...
Noin itseriittoista ja sisäsiittoista porukkaa, Oi ihanat vakkarit?
- sp 86
aloittelijatar kirjoitti:
Perustelen ehdottomasti, jos tarkennat minkä nimenomaan tulkitset vihanpurkauksekseni.
Minusta sinun logiikkaketjusi oli enemmän kuin hämmästyttävä.ketjuuni? En muista enää niitä kaikkia, koska minulla on ollut muutakin puuhaa kuin roikkua palstoilla.
- säälittävä
sp 86 kirjoitti:
ketjuuni? En muista enää niitä kaikkia, koska minulla on ollut muutakin puuhaa kuin roikkua palstoilla.
snif!
- sp 86
eitykkä kirjoitti:
Noin itseriittoista ja sisäsiittoista porukkaa, Oi ihanat vakkarit?
ovat all the same. He hakevat netistä hyväksyntää, kun eivät sitä tosielämästä saa (ainakaan tarpeeksi?). Itse en torjumista pelkää, oma itsensä pitää olla. En kuitenkaan sorru mihinkään "get a life"-letkautuksiin, koska se on mielestäni lapsellista ja erittäin tyhmää, koska eihän kukaan ihminen voi määritellä sitä, miten toisen pitäisi elämänsä elää. Toisin sanoen vain IDIOOTTI tokaisee "hanki elämä". Enkä ole yhtä paha kuin viholliseni.
Tosin tämä suomi24:n vakkarijuttu kertoo taas HUONOJEN sosiaalisten kuppikuntien raakuudesta. Otetaan esimerkiksi Hossi37. Hän kertoo mielipiteen, johon ilmeisesti uskoo vakaasti. Ja viimeistään hänen iässään kokemustakin löytyy, joten mies ei paskaa puhu. Sitten sitä muut alkavatkin yht'äkkiä nokkia, vähättelemään ja ties mitä. Kuitenkaan mitään loukkaavaa hänen tekstistään ei huomaa. Ei ainakaan tahallista. Siihen sitten vastataan tahallaan ilkeästi. Se jos jokin ei ole tervehenkistä käyttäytymistä.
Omassa (ihan real life) kuppikunnassani ei tuollaisia hölmöyksiä ole. Voi olla paljonkin eri mieltä eri asioista ja riidelläkin (ja loukata toista), mutta ketään ei jätetä ulkopuoliseksi ja kenellekään ei vittuilla siitä (ainakaan pitkällä aikavälillä) jos hän on paljonkin eri mieltä jostain asiasta. Jonkunlaista pientä vittuilua tietenkin löytyy suuntaan jos toiseenkin, eihän sitä kavereiden kesken mitään neiteillä. Mutta vittuilua ei oteta liian vakavasti.
Sen sijaan, että alkaisitte boostailla vähemmän seksiä harrastaneille monilla seksikumppaneillanne ja muutenkin "mahtavalla elämällänne" ja loukkaamalla niitä joilla on eriävä mielipide, voisitte ottaa oppia ja kuunnella muitakin kuin itseänne. Toisin kuin luulette, maailma on tarkoitettu muillekin kuin teille. Tosin sen olette jo varmasti joutunut kokemaan.
En usko, että kaikki teitä vastaan kirjoittavat ovat lääkityksen alaisia/sekopäitä/valtion tuella eläviä. Itse häpeäisin, jos joutuisin tukeutumaan valtion kassaan, kun sitä voi paremminkin käyttää. Häpeän myös sitä, että itseaiheutettujen sairauksien maksamisen suhteen ei ole minkäänlaista omavastuuta (ainakaan tietääkseni). Häpeän myös Shelterin stereotyyppistä sikamies-käyttäytymistä ja sitä, ettei hän analysoi. Eipä mikään ihme, että sotiakin on olemassa. Shame on you all.
PS: En muuten ole ääliö. - sp 86
säälittävä kirjoitti:
snif!
on sairautta. Älä sääli ketään vaan mieti kuinka voisit olla säälimättä, mutta kuitenkin reilu jokaista kohtaan.
- vanhempasi

PS: En muuten ole ääliö.Vakkarit jokaisella eri keskustelusivustolla
Kirjoittanut: sp 86 10.12.2006 klo 03.00
ovat all the same. He hakevat netistä hyväksyntää, kun eivät sitä tosielämästä saa (ainakaan tarpeeksi?). NIINPÄ!
Kuka luulet, että tällä palstalla on vakkari? Einsten, adrian, adrianleweerkuhn, Suurteurastaja, Rankaisija II, Einsten#1, Prello, eitykkä, normimies, keskivertomies etc. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Montako ERI henkilöä sinä luulet tuossa listassa olevan?
Ja kuulehan nyt teini asioista ymmärtämätön, ennenkuin kommentoi mitään seuraavaa
"Tosin tämä suomi24:n vakkarijuttu kertoo taas HUONOJEN sosiaalisten kuppikuntien raakuudesta. Otetaan esimerkiksi Hossi37. Hän kertoo mielipiteen, johon ilmeisesti uskoo vakaasti. Ja viimeistään hänen iässään kokemustakin löytyy, joten mies ei paskaa puhu. Sitten sitä muut alkavatkin yht'äkkiä nokkia, vähättelemään ja ties mitä. Kuitenkaan mitään loukkaavaa hänen tekstistään ei huomaa. Ei ainakaan tahallista. Siihen sitten vastataan tahallaan ilkeästi. Se jos jokin ei ole tervehenkistä käyttäytymistä."
mieti toisen kerran. Et tiedä faktoista yhtään mitään, et tiedä taustoista yhtään mitään, joten älä sekaannu asioihin, joista sinulla ei ole parempaa tietämystä. Kaikki kirjoittamasi on todella kivan ja söötin kuuloista, mutta tervetuloa aikuisten maailmaan - mikään ei ole niinkuin sinä nuoressa mielessäsi sen ajattelit. Eikös tänne muuten ole jonkinlainen ikäraja? Ei lapsille? - TEINI 86
sp 86 kirjoitti:
ovat all the same. He hakevat netistä hyväksyntää, kun eivät sitä tosielämästä saa (ainakaan tarpeeksi?). Itse en torjumista pelkää, oma itsensä pitää olla. En kuitenkaan sorru mihinkään "get a life"-letkautuksiin, koska se on mielestäni lapsellista ja erittäin tyhmää, koska eihän kukaan ihminen voi määritellä sitä, miten toisen pitäisi elämänsä elää. Toisin sanoen vain IDIOOTTI tokaisee "hanki elämä". Enkä ole yhtä paha kuin viholliseni.
Tosin tämä suomi24:n vakkarijuttu kertoo taas HUONOJEN sosiaalisten kuppikuntien raakuudesta. Otetaan esimerkiksi Hossi37. Hän kertoo mielipiteen, johon ilmeisesti uskoo vakaasti. Ja viimeistään hänen iässään kokemustakin löytyy, joten mies ei paskaa puhu. Sitten sitä muut alkavatkin yht'äkkiä nokkia, vähättelemään ja ties mitä. Kuitenkaan mitään loukkaavaa hänen tekstistään ei huomaa. Ei ainakaan tahallista. Siihen sitten vastataan tahallaan ilkeästi. Se jos jokin ei ole tervehenkistä käyttäytymistä.
Omassa (ihan real life) kuppikunnassani ei tuollaisia hölmöyksiä ole. Voi olla paljonkin eri mieltä eri asioista ja riidelläkin (ja loukata toista), mutta ketään ei jätetä ulkopuoliseksi ja kenellekään ei vittuilla siitä (ainakaan pitkällä aikavälillä) jos hän on paljonkin eri mieltä jostain asiasta. Jonkunlaista pientä vittuilua tietenkin löytyy suuntaan jos toiseenkin, eihän sitä kavereiden kesken mitään neiteillä. Mutta vittuilua ei oteta liian vakavasti.
Sen sijaan, että alkaisitte boostailla vähemmän seksiä harrastaneille monilla seksikumppaneillanne ja muutenkin "mahtavalla elämällänne" ja loukkaamalla niitä joilla on eriävä mielipide, voisitte ottaa oppia ja kuunnella muitakin kuin itseänne. Toisin kuin luulette, maailma on tarkoitettu muillekin kuin teille. Tosin sen olette jo varmasti joutunut kokemaan.
En usko, että kaikki teitä vastaan kirjoittavat ovat lääkityksen alaisia/sekopäitä/valtion tuella eläviä. Itse häpeäisin, jos joutuisin tukeutumaan valtion kassaan, kun sitä voi paremminkin käyttää. Häpeän myös sitä, että itseaiheutettujen sairauksien maksamisen suhteen ei ole minkäänlaista omavastuuta (ainakaan tietääkseni). Häpeän myös Shelterin stereotyyppistä sikamies-käyttäytymistä ja sitä, ettei hän analysoi. Eipä mikään ihme, että sotiakin on olemassa. Shame on you all.
PS: En muuten ole ääliö.KASVA AIKUISEKSI ÄLÄKÄ KIRJOITTELE TÄNNE VIELÄ 10 VUOTEEN!!!!!!!!!!!!!!
- kornaro

PS: En muuten ole ääliö.tiedä asiasta mitään. Onko huono sosiaalinen kuppikunta mielestäsi siis ryhmä ihmisiä joilla on pokkaa nähdä toisensa irl? Ja kunnon kansalaiset täällä rekisteröimättöminä (piilossa) kommentoivat älykkäästi keskenään ja valittavat... huoh en jaksa enempää tilittää kun en tiedä kelle kirjoitan.
- joissakin kirjoittajissa
sp 86 kirjoitti:
ovat all the same. He hakevat netistä hyväksyntää, kun eivät sitä tosielämästä saa (ainakaan tarpeeksi?). Itse en torjumista pelkää, oma itsensä pitää olla. En kuitenkaan sorru mihinkään "get a life"-letkautuksiin, koska se on mielestäni lapsellista ja erittäin tyhmää, koska eihän kukaan ihminen voi määritellä sitä, miten toisen pitäisi elämänsä elää. Toisin sanoen vain IDIOOTTI tokaisee "hanki elämä". Enkä ole yhtä paha kuin viholliseni.
Tosin tämä suomi24:n vakkarijuttu kertoo taas HUONOJEN sosiaalisten kuppikuntien raakuudesta. Otetaan esimerkiksi Hossi37. Hän kertoo mielipiteen, johon ilmeisesti uskoo vakaasti. Ja viimeistään hänen iässään kokemustakin löytyy, joten mies ei paskaa puhu. Sitten sitä muut alkavatkin yht'äkkiä nokkia, vähättelemään ja ties mitä. Kuitenkaan mitään loukkaavaa hänen tekstistään ei huomaa. Ei ainakaan tahallista. Siihen sitten vastataan tahallaan ilkeästi. Se jos jokin ei ole tervehenkistä käyttäytymistä.
Omassa (ihan real life) kuppikunnassani ei tuollaisia hölmöyksiä ole. Voi olla paljonkin eri mieltä eri asioista ja riidelläkin (ja loukata toista), mutta ketään ei jätetä ulkopuoliseksi ja kenellekään ei vittuilla siitä (ainakaan pitkällä aikavälillä) jos hän on paljonkin eri mieltä jostain asiasta. Jonkunlaista pientä vittuilua tietenkin löytyy suuntaan jos toiseenkin, eihän sitä kavereiden kesken mitään neiteillä. Mutta vittuilua ei oteta liian vakavasti.
Sen sijaan, että alkaisitte boostailla vähemmän seksiä harrastaneille monilla seksikumppaneillanne ja muutenkin "mahtavalla elämällänne" ja loukkaamalla niitä joilla on eriävä mielipide, voisitte ottaa oppia ja kuunnella muitakin kuin itseänne. Toisin kuin luulette, maailma on tarkoitettu muillekin kuin teille. Tosin sen olette jo varmasti joutunut kokemaan.
En usko, että kaikki teitä vastaan kirjoittavat ovat lääkityksen alaisia/sekopäitä/valtion tuella eläviä. Itse häpeäisin, jos joutuisin tukeutumaan valtion kassaan, kun sitä voi paremminkin käyttää. Häpeän myös sitä, että itseaiheutettujen sairauksien maksamisen suhteen ei ole minkäänlaista omavastuuta (ainakaan tietääkseni). Häpeän myös Shelterin stereotyyppistä sikamies-käyttäytymistä ja sitä, ettei hän analysoi. Eipä mikään ihme, että sotiakin on olemassa. Shame on you all.
PS: En muuten ole ääliö.on, kun tarvitsee mennä julkisesti henkilökohtaisuuksiin. Mitä sitten tapahtuukin palstan ulkopuolella, EI KUULU palstalle. Hossin puheenvuorossa ei ollut mitään sellaista, joka olisi vaatinut Aretousan laittamaa vittuilutasoa. Vaikka palstaa pyörittää piiri pieni, niin jokin tauko olisi paikallaan itse kullekin, jos aletaan menemään Aretousan tai kumppanien omasta mielestään oikeutetulle tasolle. Hävetköön aikuiset ihmiset.
- hyvät
joissakin kirjoittajissa kirjoitti:
on, kun tarvitsee mennä julkisesti henkilökohtaisuuksiin. Mitä sitten tapahtuukin palstan ulkopuolella, EI KUULU palstalle. Hossin puheenvuorossa ei ollut mitään sellaista, joka olisi vaatinut Aretousan laittamaa vittuilutasoa. Vaikka palstaa pyörittää piiri pieni, niin jokin tauko olisi paikallaan itse kullekin, jos aletaan menemään Aretousan tai kumppanien omasta mielestään oikeutetulle tasolle. Hävetköön aikuiset ihmiset.
asiat on tietenkin kiva lukea täällä, mutta ne ikävät tapahtumat, joista vihjaillaan, voidaan hoitaa kasvotusten.
- varmaan
vanhempasi kirjoitti:
Vakkarit jokaisella eri keskustelusivustolla
Kirjoittanut: sp 86 10.12.2006 klo 03.00
ovat all the same. He hakevat netistä hyväksyntää, kun eivät sitä tosielämästä saa (ainakaan tarpeeksi?). NIINPÄ!
Kuka luulet, että tällä palstalla on vakkari? Einsten, adrian, adrianleweerkuhn, Suurteurastaja, Rankaisija II, Einsten#1, Prello, eitykkä, normimies, keskivertomies etc. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Montako ERI henkilöä sinä luulet tuossa listassa olevan?
Ja kuulehan nyt teini asioista ymmärtämätön, ennenkuin kommentoi mitään seuraavaa
"Tosin tämä suomi24:n vakkarijuttu kertoo taas HUONOJEN sosiaalisten kuppikuntien raakuudesta. Otetaan esimerkiksi Hossi37. Hän kertoo mielipiteen, johon ilmeisesti uskoo vakaasti. Ja viimeistään hänen iässään kokemustakin löytyy, joten mies ei paskaa puhu. Sitten sitä muut alkavatkin yht'äkkiä nokkia, vähättelemään ja ties mitä. Kuitenkaan mitään loukkaavaa hänen tekstistään ei huomaa. Ei ainakaan tahallista. Siihen sitten vastataan tahallaan ilkeästi. Se jos jokin ei ole tervehenkistä käyttäytymistä."
mieti toisen kerran. Et tiedä faktoista yhtään mitään, et tiedä taustoista yhtään mitään, joten älä sekaannu asioihin, joista sinulla ei ole parempaa tietämystä. Kaikki kirjoittamasi on todella kivan ja söötin kuuloista, mutta tervetuloa aikuisten maailmaan - mikään ei ole niinkuin sinä nuoressa mielessäsi sen ajattelit. Eikös tänne muuten ole jonkinlainen ikäraja? Ei lapsille?tietää noiden nikkien takana olevan iki-ihanan tyypin...miten se taas liittyy siihen, että Hossia on pyritty nolaamaan aiheetta julkisesti täällä palstalla? Hossi on pitänyt niskansa suorassa ja välttänyt menemästä samalle tasolla. Taitaa tämän iki-ihanan tyypin tekemät kirjoittelut purkaantua väärille ihmisille! No, toisaalta sehän on hänen tarkoituksensa...löytää ne mätäpaiseet ja puhkoa niitä. Hyvin näyttää vielä homman osaavan, ei voi muuta sanoa.
- kukaan nolannut
varmaan kirjoitti:
tietää noiden nikkien takana olevan iki-ihanan tyypin...miten se taas liittyy siihen, että Hossia on pyritty nolaamaan aiheetta julkisesti täällä palstalla? Hossi on pitänyt niskansa suorassa ja välttänyt menemästä samalle tasolla. Taitaa tämän iki-ihanan tyypin tekemät kirjoittelut purkaantua väärille ihmisille! No, toisaalta sehän on hänen tarkoituksensa...löytää ne mätäpaiseet ja puhkoa niitä. Hyvin näyttää vielä homman osaavan, ei voi muuta sanoa.
Häntä kohtaan ei ole osoitettu mtään muuta kuin ystävällisyyttä alusta asti. Kun et tiedä faktoja et tietenkään voi ymmärtää.
"Meikäläisen netti jutut on ollu lähinnä tuollaista voi kättä ja jalkaa tyyppiä. Tennarit alle ja livohkaan samantien.
Ulkoisesti ei mitään valittamista vaikka eivät mitään märkiä unia vastanneetkaan mut loput olikin sit perseestä. Osalle vielä minä menin ottamaan yhteyttä ja siitähän sit riemu syntyi ku vihellisin pelin poikki heti alkumetreillä.
Vahingosta viisastuu ja en kirjoita ensimmäisenä enää kellekkään, saavat ite ottaa yhteyttä jos kiinnostaa."
Tämä hänen tekstinsä pahoitti erään ihmisen mielen eikä Hossia silti ole henkilökohtaisesti loukattu, häntä kyllä huomautettiin asiasta ja tuntui ymmärtävän kunnes sitten hyökkäsi Aretousaa vastaan täysin tarpeettomasti eikä kai itsekään tiedä sanomisistaan. Varsinkaan kun Aretousa ei ole häntä haukkunut valehtelijaksi toisin kuin Hossi häntä.
Hossille ehkä vinkiksi, että kännissä baarista palanneena ei ehkä kannata kirjoitella palstalla mitä sattuu ja loukata toisia ehdoin tahdoin. - oikeutta?
joissakin kirjoittajissa kirjoitti:
on, kun tarvitsee mennä julkisesti henkilökohtaisuuksiin. Mitä sitten tapahtuukin palstan ulkopuolella, EI KUULU palstalle. Hossin puheenvuorossa ei ollut mitään sellaista, joka olisi vaatinut Aretousan laittamaa vittuilutasoa. Vaikka palstaa pyörittää piiri pieni, niin jokin tauko olisi paikallaan itse kullekin, jos aletaan menemään Aretousan tai kumppanien omasta mielestään oikeutetulle tasolle. Hävetköön aikuiset ihmiset.
jotain mätää
joissakin kirjoittajissa 10.12.2006 klo 11.33
on, kun tarvitsee mennä julkisesti henkilökohtaisuuksiin. OIKEIN!
Mitä sitten tapahtuukin palstan ulkopuolella, EI KUULU palstalle. Hossin puheenvuorossa ei ollut mitään sellaista, joka olisi vaatinut Aretousan laittamaa vittuilutasoa. NIINKÖ? Luepa Hossin kirjoitukset uudestaan läpi.
No jos ei kuitenkaan jauhettaisi sitä paskaa
Kirjoittanut: eitykkä 8.12.2006 klo 20.53
Naiset ne vaan sanoo yhtä, ja toimii toisin. Onhan se nähty. Pärstä ratkaisee, ja mitä tulee munaan, tiedätkö edes mitä se on?
Niinpä
Kirjoittanut: Hossi37 9.12.2006 klo 03.01
Onko se todellakin näin ?
Niinpä
Kirjoittanut: Hossi37 9.12.2006 klo 03.01
Onko se todellakin näin ? - silti, silti
kukaan nolannut kirjoitti:
Häntä kohtaan ei ole osoitettu mtään muuta kuin ystävällisyyttä alusta asti. Kun et tiedä faktoja et tietenkään voi ymmärtää.
"Meikäläisen netti jutut on ollu lähinnä tuollaista voi kättä ja jalkaa tyyppiä. Tennarit alle ja livohkaan samantien.
Ulkoisesti ei mitään valittamista vaikka eivät mitään märkiä unia vastanneetkaan mut loput olikin sit perseestä. Osalle vielä minä menin ottamaan yhteyttä ja siitähän sit riemu syntyi ku vihellisin pelin poikki heti alkumetreillä.
Vahingosta viisastuu ja en kirjoita ensimmäisenä enää kellekkään, saavat ite ottaa yhteyttä jos kiinnostaa."
Tämä hänen tekstinsä pahoitti erään ihmisen mielen eikä Hossia silti ole henkilökohtaisesti loukattu, häntä kyllä huomautettiin asiasta ja tuntui ymmärtävän kunnes sitten hyökkäsi Aretousaa vastaan täysin tarpeettomasti eikä kai itsekään tiedä sanomisistaan. Varsinkaan kun Aretousa ei ole häntä haukkunut valehtelijaksi toisin kuin Hossi häntä.
Hossille ehkä vinkiksi, että kännissä baarista palanneena ei ehkä kannata kirjoitella palstalla mitä sattuu ja loukata toisia ehdoin tahdoin.nämä loukkaukset ees sun taas voitte hoitaa muualla kuin julkisella foorumilla?
Kaikille vittuilijoille vinkiksi: katse peiliin päin. - sp 86
vanhempasi kirjoitti:
Vakkarit jokaisella eri keskustelusivustolla
Kirjoittanut: sp 86 10.12.2006 klo 03.00
ovat all the same. He hakevat netistä hyväksyntää, kun eivät sitä tosielämästä saa (ainakaan tarpeeksi?). NIINPÄ!
Kuka luulet, että tällä palstalla on vakkari? Einsten, adrian, adrianleweerkuhn, Suurteurastaja, Rankaisija II, Einsten#1, Prello, eitykkä, normimies, keskivertomies etc. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Montako ERI henkilöä sinä luulet tuossa listassa olevan?
Ja kuulehan nyt teini asioista ymmärtämätön, ennenkuin kommentoi mitään seuraavaa
"Tosin tämä suomi24:n vakkarijuttu kertoo taas HUONOJEN sosiaalisten kuppikuntien raakuudesta. Otetaan esimerkiksi Hossi37. Hän kertoo mielipiteen, johon ilmeisesti uskoo vakaasti. Ja viimeistään hänen iässään kokemustakin löytyy, joten mies ei paskaa puhu. Sitten sitä muut alkavatkin yht'äkkiä nokkia, vähättelemään ja ties mitä. Kuitenkaan mitään loukkaavaa hänen tekstistään ei huomaa. Ei ainakaan tahallista. Siihen sitten vastataan tahallaan ilkeästi. Se jos jokin ei ole tervehenkistä käyttäytymistä."
mieti toisen kerran. Et tiedä faktoista yhtään mitään, et tiedä taustoista yhtään mitään, joten älä sekaannu asioihin, joista sinulla ei ole parempaa tietämystä. Kaikki kirjoittamasi on todella kivan ja söötin kuuloista, mutta tervetuloa aikuisten maailmaan - mikään ei ole niinkuin sinä nuoressa mielessäsi sen ajattelit. Eikös tänne muuten ole jonkinlainen ikäraja? Ei lapsille?"Ja kuulehan nyt teini"
Olitko poissa, kun luoja jakoi vastasyntyneille järjen hippusia? ThirTEEN-nineTEEN. Yli 20-vuotiaat eivät ole teinejä. Kaikki VÄHINTÄÄN peruskoulutason englantia opetelleet tietävät sen. Saatanan lintsari...no, jotkut eivät vain arvosta ilmaista koulutusta. On taas mennyt vanhempien verorahat kaivosta alas.
"mieti toisen kerran. Et tiedä faktoista yhtään mitään, et tiedä taustoista yhtään mitään, joten älä sekaannu asioihin, joista sinulla ei ole parempaa tietämystä. Kaikki kirjoittamasi on todella kivan ja söötin kuuloista, mutta tervetuloa aikuisten maailmaan - mikään ei ole niinkuin sinä nuoressa mielessäsi sen ajattelit. Eikös tänne muuten ole jonkinlainen ikäraja? Ei lapsille?"
1. Ei tarvitse miettiä toista kertaa, kun on kerralla jo miettinyt sanottavansa perinpohjaisesti.
2. Se, että ylenkatsot ihmisiä heidän ikänsä perusteella, kertoo sinusta vain sitä, että olet epävarma itsestäsi ja ettet PYSTY keksimään mitään parempiakaan perusteluita väitteillesi.
3. "Et tiedä...et tiedä...älä sekaannu...mikään ei ole...blaablaa". On sama kuin joku kommunisti koittaisi väittää, ettei Neuvostoliitto ampunut Mainilan laukauksia. Eihän sitä tapahtunut, koska hän uskoo niin. Living in denial? Toisin kuin väitetään, niin ikä EI aina tuo lisää fiksuutta.
4. Ikäraja? Ei lapsille? En tiedä minkä ikäistä pidät lapsena. Itse sanoisin, että kaikki alle 18-vuotiaat ovat lapsia. JA tietenkin myös voitaisiin lisätä "ei numeroista tajuamattomille", koska jos joku ei tiedä missä vaiheessa ihminen muuttuu aikuiseksi, niin hän ei ole tarpeeksi kypsä kirjoittamaan tänne. ½-aikuisista en ole niin varma. Sellaisiksi voidaan huoletta luetella spadet, kuskit, tykkimiehet, sivarit, totaalikieltäytyjät, ahvenanmaalaiset, pitkäaikaistyöttömät ja ihmiset, jotka aina onnistuvat tuhlaamaan taskunsa tyhjäksi. Jospa vain pitäydytään siinä 18 vuoden ikärajassa.
Ketjusta on poistettu 95 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190