miten on

että mies menettää eron myötä tunteensa jo parissa vkossa??? ja kuukauden jälkeen ei tunne enää yhtään mitään...

kuinka se on mahdollista? itse en naispuoleisena siihen pysty...

kertokaa viisaammat?
61083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

on näköjään mahdollista. Niin minunkin miehelläni loppui tunteet heti, koska oli jo uusi valmiina. Ero ei tunnu hänestä kuin helpotukselta, hän ei tunne mitään surua vaikka olimme yhdessä 15v. En minäkään ymmärrä, koska itse olen aivan paloina ollut nyt erosta asti (2kk). Minullehan jäi suuri tyhjiö, mutta hän oli sen jo täyttänyt uudella naisellansa. Vaikka viikko ennen eroa sanoi vielä rakastavansa minua. Voit uskoa, että olin kuutamolla, kun ilmoitti erosta ja valehteli vielä, ettei kolmansia osapuolia ole. Siis täyttä paskaa. Olem niin äärimmäisen pettynyt tähän mieheen ja ylipäätään elämään.

Äänestä

Ei tunteet kahdella ihmisellä voi loppua tasan samalla kellonlyömällä. Aina toinen jää kaipaamaan ja ihmettelemään.
On myös ihmisiä, jotka vain ihastuvat, ovat tyytyväisiä mutta eivät koskaan rakasta. eivät pysty siihen.
Jos joku on pari viikkoa sitten sanonut rakastavansa, niin se on ollut vain sanojen helinää, päässyt siinä tilanteessa helpommalla.

Äänestä
  • voin sanoo et itse erosin joku aika sitten vuosien parisuhteesta ja parin viikon jälkeen ei ollu kovinkaan suuria sydänsuruja..tottakai toisesta välittää ja huolehtii eronkin jälkeen,mutta omalla kohdalla ainakin kävi niin että tunteet oli hiipunu hiljakseen jo jonkun aikaa ja sit kun loppurysäys tuli tuntu oikeastaan aika vapauttavalta..että ei se mikään miesten helmasynti ole.

    Äänestä

Kaksi vuotta takana, eikä tunnu olo paranevan. Uutta ei kykene edes ajattelemaan.
Esimerkkisi siis saattaa olla poikkeus.

Äänestä
  • Juu. Ihan sama täällä. Ei tosin mistään avioliitosta kyse, mutta useampi vuosi yhdessä. Nyt erosta pari kuukautta, enkä kaipaa entistä yhtään. Se on oikeastaan välillä jopa surullista.

    Äänestä

mulla ainakin tunteet kestäny yli vuoden enkä niitä vielkään ole saannu selviksi. ei siihen omaan prosessiin muutkaan voi auttaa, se on vain aika.ihana kuulla et on muitakin samanlaisia, eikä kylmiä itsekeskeisiä tunteettomia ihmisiä.
nykyjään vaan luovutetaan liianki pienistä syistä, ja sit kadutaaan kun ollaan rikottu yks ihminen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


edes mahdollista kirjoitti:

että mies menettää eron myötä tunteensa jo parissa vkossa??? ja kuukauden jälkeen ei tunne enää yhtään mitään...

kuinka se on mahdollista? itse en naispuoleisena siihen pysty...

kertokaa viisaammat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu