Miesystävän

Tuo kuulostaa pahalta.
Neuvoni: Älä sinäkään osta miesystävällesi mitään tai jätä koko äijä.

harmi.. :( kirjoitti:

Tuo kuulostaa pahalta.
Neuvoni: Älä sinäkään osta miesystävällesi mitään tai jätä koko äijä.

Ei tunnu kivalta, tiedän. Seurustelin vuoden miehen kanssa, joka oli tosi tarkka rahoistaan. Vaikka tienasi rutosti, niin ei raatsinut ostaa uutta paitaa rikkinäisen tilalle ; ). Yllättävää kyllä ei sitten pihistellyt isoissa asioissa vaan ostaa päräytti kalliin veneen jne.

Minusta olisi ollut kiva muistaa välillä häntä, vaikka tarjoamalla ruuan tms. mutta hän ei yleensä halunnut. Kyllähän se tuntui aika ikävältä kun ei edes kukkia voinut syntymäpäivänä tuoda minulle saati sitten jouluna muistaa jollain pienellä. Minusta ainakin on tosi mukava huomioida toista ja sen huomioimisen pitää olla molemminpuolista. Siitä saa sitä hellyyttä parisuhteeseen kun saa toisen tuntemaan, että on ajatellut häntä.

No, ero tuli sitten saiturista kuitenkin ja nyt seurustelen miehen kanssa, joka huomioi eli maksaa minut leffaan, lätkämatseihin ja ravintoloihin. Minä sitten teen niin myös hänelle : ), koska käyn töissä ja rahaa on itselläkin ; ). Viimeksi eilen hän kysyi mitä poikani ovat pukilta pyytäneet ja meinasin pudota tuolilta = ), koska on minusta tosi huomaavaista näinkin lyhyen seurustelun jälkeen huomioida lapsiani. Hän on kyllä muutenkin ihan älyttömän kultainen : ).

Mitä jos kertoisit miltä sinusta tuntuu miehelle. sanoisit, että ei tunnu kivalta että hän ei huomioi sinua vuosipäivänä jne. Sillä rehellisesti ei esim. kukkakimpun ostaminen kotimatkalla vie ketään vararikkoon. Tsemppiä!

ärsyttävää kirjoitti:

Ei tunnu kivalta, tiedän. Seurustelin vuoden miehen kanssa, joka oli tosi tarkka rahoistaan. Vaikka tienasi rutosti, niin ei raatsinut ostaa uutta paitaa rikkinäisen tilalle ; ). Yllättävää kyllä ei sitten pihistellyt isoissa asioissa vaan ostaa päräytti kalliin veneen jne.

Minusta olisi ollut kiva muistaa välillä häntä, vaikka tarjoamalla ruuan tms. mutta hän ei yleensä halunnut. Kyllähän se tuntui aika ikävältä kun ei edes kukkia voinut syntymäpäivänä tuoda minulle saati sitten jouluna muistaa jollain pienellä. Minusta ainakin on tosi mukava huomioida toista ja sen huomioimisen pitää olla molemminpuolista. Siitä saa sitä hellyyttä parisuhteeseen kun saa toisen tuntemaan, että on ajatellut häntä.

No, ero tuli sitten saiturista kuitenkin ja nyt seurustelen miehen kanssa, joka huomioi eli maksaa minut leffaan, lätkämatseihin ja ravintoloihin. Minä sitten teen niin myös hänelle : ), koska käyn töissä ja rahaa on itselläkin ; ). Viimeksi eilen hän kysyi mitä poikani ovat pukilta pyytäneet ja meinasin pudota tuolilta = ), koska on minusta tosi huomaavaista näinkin lyhyen seurustelun jälkeen huomioida lapsiani. Hän on kyllä muutenkin ihan älyttömän kultainen : ).

Mitä jos kertoisit miltä sinusta tuntuu miehelle. sanoisit, että ei tunnu kivalta että hän ei huomioi sinua vuosipäivänä jne. Sillä rehellisesti ei esim. kukkakimpun ostaminen kotimatkalla vie ketään vararikkoon. Tsemppiä!

Lue lisää

Löytänyt itsellesi elä'ttäjän- onnittelut!

Kyllä valitettavasti löytyy kokemusta piheydestä ja paljon. Avomieheni käy töissä, minä opiskelen. Ainoat tuloni tällä hetkellä ovat siis kelan opintotuet, joista ei tunnetusti vuokranmaksun ja laskujen jälkeen paljon käteen jää. Tarkalleen ottaen minulla on noin sata euroa rahaa elämiseen kuussa. En siis osta itselleni uusia vaatteita tai muita "turhuuksia". Minua ottaa suunnattomasti päähän, kun avomieheni ei voi yhtään osallistua elämämme kustannuksiin. Itselleen hän kyllä juuri osti uuden tietokoneen ja vaatteita ja baarissakin hän ramppaa harvase viikko. Hänen mielestään minun tulisi hoitaa ruokaostoksemme. Millä rahalla? Hänen mielestään 2,5 euroa on riittävä summa kahden ihmisen päivän syömisiin. Jos hän saisi päättää, söisimme päivittäin pelkkää perunaa tai muuta vastaavaa ravitsevaa ja herkullista ruokaa. Olen yrittänyt puhua näistä asioista hänen kanssaan miljoona kertaa, mutta hän on hyvin jääräpäinen, eivätkä asiat siis muutu. Mitähän tässä siis neuvoksi?

miu kirjoitti:

Kyllä valitettavasti löytyy kokemusta piheydestä ja paljon. Avomieheni käy töissä, minä opiskelen. Ainoat tuloni tällä hetkellä ovat siis kelan opintotuet, joista ei tunnetusti vuokranmaksun ja laskujen jälkeen paljon käteen jää. Tarkalleen ottaen minulla on noin sata euroa rahaa elämiseen kuussa. En siis osta itselleni uusia vaatteita tai muita "turhuuksia". Minua ottaa suunnattomasti päähän, kun avomieheni ei voi yhtään osallistua elämämme kustannuksiin. Itselleen hän kyllä juuri osti uuden tietokoneen ja vaatteita ja baarissakin hän ramppaa harvase viikko. Hänen mielestään minun tulisi hoitaa ruokaostoksemme. Millä rahalla? Hänen mielestään 2,5 euroa on riittävä summa kahden ihmisen päivän syömisiin. Jos hän saisi päättää, söisimme päivittäin pelkkää perunaa tai muuta vastaavaa ravitsevaa ja herkullista ruokaa. Olen yrittänyt puhua näistä asioista hänen kanssaan miljoona kertaa, mutta hän on hyvin jääräpäinen, eivätkä asiat siis muutu. Mitähän tässä siis neuvoksi?

Lue lisää

Mielestäni tällaiset jutut ovat aika järkyttäviä.
Kolmekymmentäviisi vuotta sitten entinen tyttöystäväni ( nykyinen vaimoni) lähti mukaani Ruotsiin. Kaapissani oli lasipurkki johon olin tilini laittanut ja siitä purkista alkoi yhteinen rahan käyttömme ja jatkuu vielä tänäpäivänäkin yhteisen käyttötilin muodossa. Kerran olen joutunut puuttumaan hänen rahankäyttöönsä kun hän sairastui psyykkisesti ja elämä meni ylikierroksilla. Seitsemän erillään asutun vuoden jälkeenkin huolehdin hänestä ja tilimme on yhteinen edelleenkin.Uskoo ken tahtoo mutta näin vain on.

lukemista kirjoitti:

Mielestäni tällaiset jutut ovat aika järkyttäviä.
Kolmekymmentäviisi vuotta sitten entinen tyttöystäväni ( nykyinen vaimoni) lähti mukaani Ruotsiin. Kaapissani oli lasipurkki johon olin tilini laittanut ja siitä purkista alkoi yhteinen rahan käyttömme ja jatkuu vielä tänäpäivänäkin yhteisen käyttötilin muodossa. Kerran olen joutunut puuttumaan hänen rahankäyttöönsä kun hän sairastui psyykkisesti ja elämä meni ylikierroksilla. Seitsemän erillään asutun vuoden jälkeenkin huolehdin hänestä ja tilimme on yhteinen edelleenkin.Uskoo ken tahtoo mutta näin vain on.

Lue lisää

Miksi sinua ei voisi uskoa? Minusta olet vain ottanut erittäin tosissasi sanat "rakastaa ja kunnioittaa häntä kunnes kuolema erottaa", en muista ihan tarkalleen sanamuotoa.

Ja hitto vieköön nostan sellaisille ihmisille nykyaikana hattuani ja heitän sen ilmaankin!

miu kirjoitti:

Kyllä valitettavasti löytyy kokemusta piheydestä ja paljon. Avomieheni käy töissä, minä opiskelen. Ainoat tuloni tällä hetkellä ovat siis kelan opintotuet, joista ei tunnetusti vuokranmaksun ja laskujen jälkeen paljon käteen jää. Tarkalleen ottaen minulla on noin sata euroa rahaa elämiseen kuussa. En siis osta itselleni uusia vaatteita tai muita "turhuuksia". Minua ottaa suunnattomasti päähän, kun avomieheni ei voi yhtään osallistua elämämme kustannuksiin. Itselleen hän kyllä juuri osti uuden tietokoneen ja vaatteita ja baarissakin hän ramppaa harvase viikko. Hänen mielestään minun tulisi hoitaa ruokaostoksemme. Millä rahalla? Hänen mielestään 2,5 euroa on riittävä summa kahden ihmisen päivän syömisiin. Jos hän saisi päättää, söisimme päivittäin pelkkää perunaa tai muuta vastaavaa ravitsevaa ja herkullista ruokaa. Olen yrittänyt puhua näistä asioista hänen kanssaan miljoona kertaa, mutta hän on hyvin jääräpäinen, eivätkä asiat siis muutu. Mitähän tässä siis neuvoksi?

Lue lisää

suunnilleen oli sama tilanne. Minä opiskelin ja tein opikskelun ohella siivoustöitä, jotta sain ruokakulumme hoidettua. Mies kävi töissä ja hän maksoi puolet vuokrasta ja sähkölaskun (15 €/kk), muuten hän käytti rahansa itseensä. Minulla meni kaikki "omiin" laskuihin (puhelin, netti) ja ruoka, itselle ei jäänyt mitään, piti ottaa opintolainaa että sain vaatteita.

Sitten rupesin mietimään, että mitä ihmettä, miksi minä tuollaista ukkoa haluan ruokkia.. No en eronnut, mutta rupesin syömään koulussa niin hyvin (noin 2€/lounas) että se riitti aamupuuron ja iltapala leivän lisäksi itselleni ravinnoksi. Ohhoh kun mies nälkäisenä kurkki kaappeihin eikä ruokaa ollut. Ehdotin, että hän itse ostaaa mitä syö, minulla ei ole rahaa.

Hänpä huomasikin että ruoka on kallista, ei ollut ennen van yksinkertaisesti tajunnut sitä kun kaupassa ei itse käynyt..

Loppu hyvin kaikki hyvin. Nykyisin mieheni on ruvennut auttamaan kauppalaskuissa aina kun vain tarvin, eikä minunkaan tarvitse syödä iltapalaksi pelkästään kuivaa leipää:)