Kuuluukohan varastotyöntekijät mihinkään liittoon? En löytänyt Googlettamallakaan.
Varastotyöntekijät?
Liittoko?
5400
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ammattiliitto ei määräydy sen mukaan mikä on ammattinimike, vaan työnantajan pääasiallisen toimialan mukaan. Jos työanntajan pääasiallinen toimiala on vaikkapa metalliteollisuus, niin silloin käytetään metallin TES:siä, ja silloin liitytään metalliliiton paikalliseen ammattiosastoon.
Hyvin monessa tapauksessa AKT tulee kyseeseen.
Toki, jos tekee työtä kuljetuspuolella, mutta läheskään kaikki varastotyö ei ole kuljetuspuolella. Taitaa olla pienen pieni osa varastotöistä AKT:n TES:sin alaisuudessa. Suurin osa taitaa olla kaupan ja teollisuuden eri TESsien alaista työtä.
Olen tehnyt töitä sekä kuljetuspuolella, että varastoterminaalissa ja koskaan minulla ei ole ollut vaikeuksia erottaa näitä kahta ammattia toisistaan. Sinulla sen sijaan näyttää olevan.
Luin kuitenkin rivien välistä varsinaisen pointtisi ja tarkennan, että satamien työntekijät ja varsinaisesti varastoalaan suuntautuneiden tullivarastoiden ym. vastaavien varastoterminaalien työntekijöiden kohdalla liittona toimii usein AKT.
Toki voi valita muunkin kassan itselleen, mutta monesti AKT kuitenkin ajaa paremmin näiden ko. työntekijöiden asioita.
http://www.varastoduunarit.com/forum/index.php