luottamusmiehen

   Monet ajattelevat, että se luottis vaan juo kahvia pitkät päivät, eikä tee mitään työntekijöiden hyväksi. Ajattelin vähän kertoa, millaisten asioiden kanssa painin ja tällaisia juttuja on suurimmalla osalla luottamusmiehistä.
TES-rikkomuksia eli niitä itsestään selviä asioita jotka on kirjattu työehtosopimukseen (TES) ja silti työnantaja ei noudata selvää allekirjoitettua sopimusta.
Palkat on useimmiten alimmassa palkkaluokassa vaikka työt on pisteytetty oikein, lisät on väärin maksettu tai kokonaan maksamatta, sairas-ja lomakorvaukset väärin, lomarahat saamatta jne..
Toinen asia mistä jatkuvasti klikkaa on puutteelliset työvuorolistat. On niin valtavan iso asia jo ihmisten työssäjaksamisenkin kannalta, että voi suunnitella elämäänsä eteenpäin edes pari viikoa, muuta usein työnantaja ei siihen anna mahdollisuuta. Työvuoroja ilmoitetaan edellisenä iltana jne...
Sitten iso riidan aihe usein on tuntien oikeudenmukainen jakaminen ja varsinkin lisätuntien antaminen omille osa-aikaisille.
Sitten on laittomat irtisanomiset, YT-neuvottelut, tasa-arvoinen kohtelu ja lukematon määrä erilaisia juttuja, joita ilmenee melkein päivittäin.
Ehkäpä jossain isossa tehtaassa, jossa on valveutunut johto, luottarikin pääsee vähemmällä vääntämisellä, mutta pienillä työpaikoilla usein ongelmat ovat samat.
111034
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

pienemmällä työpaikalla niitä jäseniäkin on vähemmän, joten ei ole paljonkaan seurattavaa. Meidän luottis vain juttelee parhaimpien kamujensa kanssa, eikä haaskaa aikaa edunvalvontaan, eikä työntekoon.

Äänestä
  • on sitten asiat hyvin jos luottiksella ei ole mitään tekemistä, ole tyytyväinen !!

    Äänestä

  • työpaikalla kirjoitti:

    on sitten asiat hyvin jos luottiksella ei ole mitään tekemistä, ole tyytyväinen !!

    joo,ja meidän työpaikalla asiat päin persettä eikä luottamusmiehellä ole mitään tekemistä.TÄLLÄISTAKIN TAPAHTUU!

    Äänestä

  • päin mäntyä kirjoitti:

    joo,ja meidän työpaikalla asiat päin persettä eikä luottamusmiehellä ole mitään tekemistä.TÄLLÄISTAKIN TAPAHTUU!

    arvostella sillä hän on yleensä mallivasemmistolainen.

    Luottamusmiehen tulee olla kritiikin yläpuolella ja työntekijöiden tulee kohdistaa kaikki kritiikki työnantajaan.
    Ei luottamusmieheen !

    Äänestä

  • ei sovi kirjoitti:

    arvostella sillä hän on yleensä mallivasemmistolainen.

    Luottamusmiehen tulee olla kritiikin yläpuolella ja työntekijöiden tulee kohdistaa kaikki kritiikki työnantajaan.
    Ei luottamusmieheen !

    Tuleppas elämään 2000 lukua äläkä enään elä 70- lukua. Luottista saa arvostella ja jos puolet työpaikan henkilökunnasta haluaa voidaan se vaihtaakin. Lisäksi mistä ihmeestä teillä on sellainen käsitys, että luottis on aina oltava vassari??? Herätkää.

    Äänestä

meillä luottamusmies ei korviansa lotkauta tuollaisille asioille!ja nämähän ovat sitä justiinsa arkipäivää työpaikoilla..SINÄ TEET OIKEAA LUOTTAMUSMIEHEN TYÖTÄ.Meilllä luottamusmiehen ovat valinneet meidän työpaikan KERMA.

Äänestä
  • Meidän luottamusmies kulki päivittäin mustalaukku kainalossaann päivittäin osastolta osastolle kuunnelleen ja uskoen ukkojen perättömiä juoruja.
    Lopulta hän otti minut koko porukan puhutteluun sanoen santarkasti:
    Mitä sanot tai me teemme omat johtopäätöksemme.
    Mitä tämä sana oli muuta kuin lopputillä uhkailua.
    Itse hän sai omien sanojensa mukaan ylennyksen uusiin saappaisiin liiton suojeluksessa.
    Onnea hänelle varmasta työpaikasta!

    Äänestä

  • Luottamusmiehen valitsevat työntekijät, ei mikään kerma. Jos tarkoitat kermalla liittoon kuuluvia työntekijöitä niin asiahan on ok. Jos sinä olet vaikka yhtenänä ehdokkaana, niin asia menee äänestykseen, ja eniten ääniä saanut on luottamusmies. Näin yksinkertaista se on.
    Mutta jos olet vaan liitoton jurputtaja, YTK:loinen,et edes osallistu vaalitilausuteen, niin turhaan valitat omaa tyhmyyttäsi näillä sivuilla.
    Yleensä työelämässä tilanne on sellainen, että
    jätkä ei uskalla liittyä liittoon työnantajanpelossa/ eli haluaa vähän nuoleskella- siinä toivossa, jos sieltä jotain heruisi/( kun minä olen järjestäytymistä vastaan, niin olen työnantaja ystävällinen). Mutta kyllä se totuus sieltä työnantajan hyväksi käytön muodossa ajan mittaan paljastuu. Sen huomaat/ tai olet jo huomannut.-- Sen jälkeen alkaa sitten luottamusmiehen syyttely, kun ei hoida asiota.
    Taitaapi olla asia sinun kohdalla näin, vaikka et sitä voi tunnustaa. Minun työpaikalla asia on tasan tarkkaan näin. Esim. minun työpaikalla ytk- laiaset ei saa mitään ylityökorvauksia- pekkaskorvauksia ym . Itse he ei USKALLA firmalle mainita mitään, heitä työnantaja pyörittää miten haluaa. Mutta syyttävät, että vika on luottamusmiehen.

    Äänestä

  • Sinä et kirjoitti:

    Luottamusmiehen valitsevat työntekijät, ei mikään kerma. Jos tarkoitat kermalla liittoon kuuluvia työntekijöitä niin asiahan on ok. Jos sinä olet vaikka yhtenänä ehdokkaana, niin asia menee äänestykseen, ja eniten ääniä saanut on luottamusmies. Näin yksinkertaista se on.
    Mutta jos olet vaan liitoton jurputtaja, YTK:loinen,et edes osallistu vaalitilausuteen, niin turhaan valitat omaa tyhmyyttäsi näillä sivuilla.
    Yleensä työelämässä tilanne on sellainen, että
    jätkä ei uskalla liittyä liittoon työnantajanpelossa/ eli haluaa vähän nuoleskella- siinä toivossa, jos sieltä jotain heruisi/( kun minä olen järjestäytymistä vastaan, niin olen työnantaja ystävällinen). Mutta kyllä se totuus sieltä työnantajan hyväksi käytön muodossa ajan mittaan paljastuu. Sen huomaat/ tai olet jo huomannut.-- Sen jälkeen alkaa sitten luottamusmiehen syyttely, kun ei hoida asiota.
    Taitaapi olla asia sinun kohdalla näin, vaikka et sitä voi tunnustaa. Minun työpaikalla asia on tasan tarkkaan näin. Esim. minun työpaikalla ytk- laiaset ei saa mitään ylityökorvauksia- pekkaskorvauksia ym . Itse he ei USKALLA firmalle mainita mitään, heitä työnantaja pyörittää miten haluaa. Mutta syyttävät, että vika on luottamusmiehen.

    on niin laaja,joiden äänet saivat valitsemaan heidän ystävänsä,joka on työnantajan puolta.Tyhmiä ihmiset jotka tekevät itselleen vahinkoa,mietitäämpä paljonko he esim.menettävät vuodessa ylityökorvauksiaan....heh...todella tyhmää...omasta halusta menettävät kaikki itselleen kuuluvat työntekijän edut....ja pakko sit itekin mennä mukana ,joskus sit ite ottaa liittoon yhteytttä,jos oikein pompotellaan..sit siitä saakin taas työvuoroissa rangaistuksen pit5käksi aikaa...mutta yritän pitää eduistani kiinni.

    Äänestä

Kuten kirjoituksista voitte lukea niin luottari on työpaikkansa henkilöstön peilikuva. Edustaa ja toimii kuten hänen odotetaankin toimivan.
Aikoinaan Kari Suomalainen kuvasi piirroksissaan hyvin tätäkin probleemaa mielipiteitään ilmaisevien henkilöiden perspektiivistä; Keväisen ja tulvanpeittämän pellon reunalla seisoo körmyselkäinen ukko ja miettii; "mitenkä ne mahtaa tuolla muualla pärjätä ko meilleki on tie poikki!"

Äänestä
  • Olen ollut liitossa yli 35 vuotta olen yhä edelleen. Minua vain risoo semmoset luottamusmiehet jotka ovat puolueellisia ja nuoleskevat milloin ketäkin saadakseen irtopisteitä toiminnalleen.
    Sitten he luulevat olevansa täydellisiä.
    Keneltäkään muulta en ole saanut niin paljon paskaa niskaani kun luottamusmieheltä.
    He ovat olleet pahimpia kiusaajia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


työpäivää kirjoitti:

   Monet ajattelevat, että se luottis vaan juo kahvia pitkät päivät, eikä tee mitään työntekijöiden hyväksi. Ajattelin vähän kertoa, millaisten asioiden kanssa painin ja tällaisia juttuja on suurimmalla osalla luottamusmiehistä.
TES-rikkomuksia eli niitä itsestään selviä asioita jotka on kirjattu työehtosopimukseen (TES) ja silti työnantaja ei noudata selvää allekirjoitettua sopimusta.
Palkat on useimmiten alimmassa palkkaluokassa vaikka työt on pisteytetty oikein, lisät on väärin maksettu tai kokonaan maksamatta, sairas-ja lomakorvaukset väärin, lomarahat saamatta jne..
Toinen asia mistä jatkuvasti klikkaa on puutteelliset työvuorolistat. On niin valtavan iso asia jo ihmisten työssäjaksamisenkin kannalta, että voi suunnitella elämäänsä eteenpäin edes pari viikoa, muuta usein työnantaja ei siihen anna mahdollisuuta. Työvuoroja ilmoitetaan edellisenä iltana jne...
Sitten iso riidan aihe usein on tuntien oikeudenmukainen jakaminen ja varsinkin lisätuntien antaminen omille osa-aikaisille.
Sitten on laittomat irtisanomiset, YT-neuvottelut, tasa-arvoinen kohtelu ja lukematon määrä erilaisia juttuja, joita ilmenee melkein päivittäin.
Ehkäpä jossain isossa tehtaassa, jossa on valveutunut johto, luottarikin pääsee vähemmällä vääntämisellä, mutta pienillä työpaikoilla usein ongelmat ovat samat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu