Vaikea vaimo

Aviomies 2004

Reilu viisi vuotta on ollut yhteiseloa takana, viimeiset pari vuotta avioliitossa. Ei siis mikään uunituore suhde enää.
Vaimo on ollut vähän vaikea sitten häiden. Ennen sillä oli selkeä käsitys siitä mitä halusi tehdä, ja aika määrätietoisesti toteutti ne asiat. Sallin sen hänelle (mikä nyt olisin jos en niin tekisi?), mutta häiden jälkeen touhu on mennyt ehkä jopa kohtuuttomuuksiin.
Koskien melkein mitä tahansa asiaa, jollei vaimo saa tahtoaan läpi puhumalla, se alkaa huutaa ja paiskoa tavaroita ympäri asuntoa. Kun menen yritän rauhoittaa, se huutaa apua. Ei suostu edes keskustelemaan mistään siinä vaiheessa. Kerran purrut ja raapinut kynsillä, toisen kerran toisessa tilanteessa sylkenyt päälle.
Käyttäytyy myös huonosti julkisesti että saisi minut taipumaan tahtoonsa. Arvatkaa miltä tuntuu jossain sivistyneissä juhlissa kun tietää että emäntä menee sekaisin, ja joutuu poistumaan takavasemmalle sen takia.
Kerran pisti minut kävelemään kaupungilta kotiin, toisen kerran piti itse hankkiutua naapurikaupungista kotiin. Muutaman kerran ei ole suostunut avaamaan ovea kun olen yrittänyt sisään, vaan olen joutunut soittamaan talonmiehen aukaisemaan.
"Vahingossa" hukkaa roskiin minun, joskus rahallisestikin aika arvokkaita tavaroita. Minun perimäni, sisällissodan (tiedättehän, 1917-1918) ajoista peräisin oleva huonekalusetti meni takaisin vanhemmille juuri tämän takia. Tajusin tilanteen ajoissa kun sain kuulla että vaimo on käynyt huonekaluliikkeessä varaamassa uuden kirjahyllyn ja vaatekaapin.
Omituisena seikkana vielä minun sinkkuaikana hankkima kissa jäi vaimon kertoman mukaan auton alle sattumalta alle viikko ennenkun se hankki kotiin undulaatin. Itse en olisi epäillyt mitään, mutta veli vähän avautui kun kerroin sille tästä.
Nainen on muuten täysin kelpo, mutta asenteessa tuntuu vaan olevan hiukan parantamisen varaa. Ideoita siitä miten tämän voisi tehdä kunniallisesti?

12

2209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • saman kokenut

      JÄTÄ SE!!!Oikeasti!Sellaisesta hullusta ei tule siedettävää ihmistä ikinä.Täysin syyntakeetonta touhua.Mieti mitä se saattaa vielä suutuspäissään keksiä.Voi olla joku päivä olet leipäveitsi mahassa.JÄTÄ PIAN!!!
      Älä ole niin hullu että siedät moista skitsoilua ja pilaat elämäsi "ymmärtämällä" sitä hullua.
      Kerran vielä: JÄTÄ SE HULLU NAINEN! Ja jos ei jätä rauhaan, niin hanki lähestymiskielto.Onhan teillä paperit kunnossa omaisuuden suhteen?!Saattaa ämmä heittäytyä vielä hankalaksi muuten.

      • Aviomies 2004

        Muuten harkitsisin asiaa, mutta on jotenkin vähän sellainen fiilis että nainen tekee tämän tahallaan. Avoliittoaikana se oli huipputyyppi ja ihana avokki, tämä nykyinen käytös on alkanut vasta avioliiton aikana.


      • Aaltojen tytär
        Aviomies 2004 kirjoitti:

        Muuten harkitsisin asiaa, mutta on jotenkin vähän sellainen fiilis että nainen tekee tämän tahallaan. Avoliittoaikana se oli huipputyyppi ja ihana avokki, tämä nykyinen käytös on alkanut vasta avioliiton aikana.

        Jätä se! Jätä se! Jätä se! Ihan selvästi nainen on paljastanut nyt todellisen karvansa, koska on saanut sinut "nalkkiin". Hän ajattelee, että voi tehdä ihan mitä vaan koska et kuitenkaan ota eroa. Mutta tuo, mitä tuo niinsanottu nainen tekee on väkivaltaa. Eikä edes pelkästään henkistä sellaista. Asiat eivät muutu. Et sinä saa puhuttua hänelle järkeä.


      • Hennag
        Aaltojen tytär kirjoitti:

        Jätä se! Jätä se! Jätä se! Ihan selvästi nainen on paljastanut nyt todellisen karvansa, koska on saanut sinut "nalkkiin". Hän ajattelee, että voi tehdä ihan mitä vaan koska et kuitenkaan ota eroa. Mutta tuo, mitä tuo niinsanottu nainen tekee on väkivaltaa. Eikä edes pelkästään henkistä sellaista. Asiat eivät muutu. Et sinä saa puhuttua hänelle järkeä.

        Ei ole yksi eikä kaksi tarinaa mitä olen kuullut ja itse kokenut. Kun pappi sanoo amen niin siitä se alkaa. Jatkuva riitely, oman paikan hakeminen, fiilis "olen sidottu", jne. Me päästiin noista fiilareista ohi puhumalla.


    • lukija.

      "Nainen on muuten täysin kelpo..."

      Siis hyvä SÄNGYSSÄ vai? Ja sen takia et voi jättää sitä?!?

      Jos se tosiaan on tuollainen kuin kuvailit, niin sehän on ihan narsistinen ...skiainen, eikä mikään "kelpo".

    • sulle :)

      *DUMP THAT BiTCH!*

      • !!!!

        tulihan se sieltä =)


    • ..................

      Selvästi narsisti. Haluaa tahtonsa läpi tavalla tai toisella, vaikka kiukkuamalla kuin pieni lapsi. Onko hän saanut lapsena kaiken, onko hänelle annettu kaikki? Puhu hänelle, että tämä ei käy näin, puhu ja puhu, älä anna periksi! Jos aiot jatkaa avioliittoa, ei tuosta mitään tule jos se noin menee, avaa sen naisen silmät puhumalla!

      • VeToSa

        Ja vois kai ap antaa sille litsarinkin, tai pari? Ja piiskahan täytyy tuollaisia naisia varten olla aina käden ulottuvilla... Yllättävän tehokkaasti muuttuu narsisti kiukkuilija nöyräksi tyttöseksi ;).


    • herranjestas

      Eihän tuo naises kovin täyspäinen ole.
      Pelaa varman päälle kun on sinut naimisiin saakka saanut, ei kait ole kuullut avioerosta -oletko sinä?
      Mitä enemmän annat periksi, sen enemmän joudut antamaan ja kohta ei mikään riitä.
      Entä sitten kun teille mahdollisesti tulee lapsia? Naisesi tulee käyttämään heitä aseenaan sinua vastaan ja pahimmassa tapauksessa sinulla on insesti syytteet niskassa etkä näe lapsiasi ikinä.
      Jollei puhuminen riitä -tarkoitan että puhut asiat suoraan ja kaartelematta selviksi -ellei tyyli vaihdu, vaimo vaihtuu..
      Ei hän muuta tapojaan -miksi muuttaisi? Hänellähän on kaikki hyvin ja saa kaiken minkä keksii tahtoa (ja taatusti keksii..)
      Sinuna miettisin tarkkaan mitä elämältäsi haluat, jollei muutosta tapahdu riuhtaise itsesi irti tuollaisesta narsistisesta psykopaatista ja ala elämään elämisen arvoista elämää -olethan sinäkin sen arvoinen.

    • AVIOMIES.

      VEDÄ TURPAAN OIKEIN KUNNOLLA !

      SITTEN PISTÄT SEN HANKEEN JA TOIVOTAT KOTIIN TERVETULLEEKSI KUN ON SISÄISTÄNYT KAAPIN PAIKAN!

      VITTU MIKÄ NEITI OLET SINÄKIN....pistänyt kävelemään kotiin.....hyi helvetti kun voi mies olla naismainen.

    • ..............

      Millainen nössö sä oikeen oot? ..Miten mies voi olla noin tyhmä, että se antaa kaiken tapahtua ja ymmärtää ja ymmärtää ja mitään ei tapahdu. Ei ne tarvitse mitään vitun ymmärrystä...tappaa jotain kissoja, miten sairas luonne voi olla....jos minä olisin sinä olisin sen jättänyt kauan sitten.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9126
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7846
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5503
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2316
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2076
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1717
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1659
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1396
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      439
      1332
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1199
    Aihe