Mieltäni askarruttaa aivan älyttömästi tämä kysymys: onko parisuhteessa pitemmän päälle, tulevaisuutta ajatellen, yhdessäoloa ajatellen ihan vanhuksiksi asti, tärkeämpää se että toisen kanssa on juteltavaa loputtomiin ja yhteistä keskusteltavaa päivästä toiseen, vai että seksi on ihanaa ja sujuu?
Voisiko joku pitkässä parisuhteessa oleva vastata tähän kysymykseen.Kumman asian olet havainnut tärkeämmäksi?Ja jos vielä rehellisen vastauksen lisäksi ilmoittaisit sukupuolesi (ja ikäsi),olisin kiitollinen.Kumman asian katsot tärkeämmäksi?
Koska olen kuullut sanottavan,että kun on tarpeeksi kauan oltu yhdessä,"ei mitään puhuttavaa kuitenkaan enää keksi,joten silloin on tärkeää että seksi ainakin luistaa."
Olen myös kuullut sanottavan asian toisinpäin,
eli "seksi ei kuitenkaan loputtomiin jaksa kiinnostaa samalla tavalla kuin alkuaikoina,joten on tärkeää,että puolison kanssa voi jutella vaikka loputtomiin eri asioista ja on kivaa lörpötellä ja puuhastella muita asioita yhdessä"..
Tokihan varmasti ihaninta olisi että molemmat asiat olisivat hyvin,mutta entä jos olisi mahdollista valita vain toinen asia?Kumman valitsisit?
Keskustelutaidot vai seksi?
15
1795
Vastaukset
- noinjanäin
sen kaiken muun yhteiselon.
mutta en nyt tarkoita, että seksi kokonaan on pois.- .......
Kun miettii, että seksiin käytetään aina huomattavasti vähemmän aikaa kuin keskusteluun ja muuhun yhdessä oloon, ehkä 2% ajasta kuluu seksiin, että kyllä se keskusteleminen ja toisen seurasta nauttiminen on tärkeämpää
- nainen...
minun mielestäni, jos sängyssä menee hyvin niin suhde voi hyvin.
Ei minua puhumalla tyytyväisenä pidetä...- KOKOVARTALOKYRPÄ
PANEEN SUT KAHTIA, KÄYKÖ?
EN OSAA PUHUU MUUTENKAAN MITÄÄN ENKÄ HALUUKAAN.....ARGH.
- kun...
otit puheeksi, sillä itselläni ollut karrikoiden sama kysymys konkreettisesti mielessä. Olen naimisissa miehen kanssa, joka tyydyttää minut loistavasti sängyssä, mutta missään muualla ei sitten puhettakaan tyytyväisyydestä. Meillä on vasta lyhyt liitto ja ollaan nuoria.
Olen rakastunut mieheen, joka taas ei ole ihan niin itsevarma lakanoiden välissä, mutta jonka seurassa muuten tunnen oloni kuin prinsessaksi. Jos vain saan otettua eron, ja vielä tuo kultainen kaveri minut huolii, niin olen ajatellut, että seksi on toisarvoista... onhan lelut olemassa! :) - voi kyllä
Sen olen huomannut, että seksissä voi kehittyä vaikka se ei aluksi olisikaan loistavaa. Mutta keskustelu yms ei kaikilta vain onnistu, jos haluaa, että pystyy puhumaan huolistaan ja löytämään suhteesta jotain syvällisempää niin keskustelutaitoinen on parempi vaihtoehto.
Hieno seksi ei riittänyt pitkään tyydyttämään kun sekin alkoi turhauttaa ilman muuta sisältöä, vaikka rakastin miestä. Nyt minulla on mies joka osaa puhua yms :) - kiribati
mutta jos on ihan pakko valita niin keskustelutaito, yhteiset intressit ja arvot ovat tärkeämpiä.
Seksikumppanin löytää kyllä aina halutessaan, mutta sellaisia ihmisiä on harvassa, joiden kanssa pystyy todella syvällisesti jakamaan ajatuksia.
Ikää 40 ja sukupuoli nainen. - Suhde 25vuotta
Se hiipuu sitten ihan varmasti ollen jotakin kerran / 1vko---1kk tai peräti jää koonaan halailun asteelle.
Vähillä eväillä siis ollaan matkassa jos suhde vain seksiin perustuu.
Näin se vaan menee... sinullakin. - 19 v aviota, nainen
kummatkin.
Mutta ei pelkät puheet auta, seksinkin pitää luistaa.
Meillä ehkä luistaa seksi paremmin kuin puheet.
Seksi luistanut nyt viime vuosina paremmin kuin koskaan ennen.
Ja keskustellahan voi muidenkin kanssa, sekstailla taas ei niin voi... ;) - oooooooooooooooooooooooo
mellä ei puhuta eikä sekstailla
- ---------
en halua kovin pitkään sellaista miestä kenen kanssa minulla ei ole henkistä yhteyttä. joten valitsen keskustelun, koska se tuo mukanaan hellyyttä ja seksiä.
- Dead inside
Oma näkemykseni näin miesnäkökulmasta natsaa kommenttiisi. Ei seksikään ole mitään, jos ei ole henkistä yhteyttä. No, toisaalta voihan se henkinen yhteys olla kunnossa, mutta siltikään seksipuoli ei välttämättä ota sujuakseen.
Itse elän sellaisessa tilanteessa, jossa vaimon kanssa ollaan ajauduttu henkiseen kriisiin. Vaimon mielestä "meiltä on jutut loppuneet kesken", ei kuulemma oikein mikään kiinnosta. Ei ainakaan seksi. No, ei se minuakaan ole kiinnostanut, kun ei sitä oikein rakastelemiseksi voinut enään sanoa. Vaimo sanoi, että viimeisimmät kerrat hän antoi "vähän niin kuin säälistä minun purkaa paineita". Siitä viimeisestä on noin puolisen vuotta nyt aikaa. En murehdi niinkään tätä pitkää selibaattiaikaa vaan sitä, miten löytää taas se viehättävän ihana, rakas vaimo henkisesti. Tätä menoa sitä itsekin kuolee sisäisesti.
PS. Olen yrittänyt olla "pelkkänä korvana" vaimolle, kuunnellut ilot ja surut ja pyrkinyt tukemaan häntä. Ehkä vika kuitenkin on siinä, että minä olen tyyppiä junttimies ja vaimo cityihminen. Vaikka toisaalta samaa leipää syödään ja molemmat käy vessassa pa..alla.
- susanella
Mun on vaikea edes ajatusleikkinä valita vain toista. Sujuva seksi ois ihanaa, mutta niin ois toimiva keskustelukin.
Jälkimmäisen voisin ehkä valita, jos se olisi merkki luonnikkaasta yhteiselosta, yhteisymmärryksestä ja yhteisistä arvoista - tavallaan yhteisen hiljaisuuden kääntöpuoli. Keskustelua voi käydä aika pienestikin, välillä lauseenpuolikkain tai vaikka ilmein.
Pitkän päälle olen huomannut, että yhteiset arvot ovat todella tärkeitä. Tämä ei tarkoita, että kaikista asioista pitäisi olla samaa mieltä. - jenna-------
mielestäni tärkeintä on se että toisen kanssa viihtyy arvostaa toisen kanssa olemista --seksikin alkuun tärkeää mutta alkulaantumuksen jälkeen seksi ei ole enää niin tärkeällä sijalla vaan se ihminen jonka kanssa haluaa aikaa viettää tärkeänä asiana pidän keskustelemista se että osaa keskustella on mielestäni tärkeintä se että seksi ei toimi johtuu varmasti siitä että puhumattomuus on erottanut puolisot toisistaan etäännyttänyt - puhun kokemuksesta sillä itse olen parhaillani suhteessa jossa puhumattomuus ahdistaaa ja etäännyttää entisestäänkin .... se on pelottavaa tätä jatkunut kauan ollaan oltu yhdessä kuusi vuotta ja lapsia tullut sopivaan tahtiin elämä perustuu itselläni lasten ympärille ... miehestäni olen etääntynyt ja etäännyn kokoajan kauemmaksi koska me emme koskaan puhu mistään .... se että olisin onnellinen tarvitsisin vierelleni ihmisen jolla olisi ajatuksia joka oikeesti osaisi keskustella vastavuoroisesti maailman kummallisimmistakin asioista punnitsisi elämää ja yleensäkin että hänellä olisi omia ajatuksia .... tuntuu kuin olisin elänyt ventovieraan kanssa kun seksin kiinnostus loppui ---- silloin aikoinaan ja vasta nyt olen huomannut tilanteen vakavuuden että kuolen jos näin jatkuu ---henkisesti yksinäisyyteen----
- Tahtoo tietää
Paljon kiitoksia vastauksista!Tosi hyviä pointteja puolin sun toisin.Laitoin tosiaan tämän saman kysymyksen muutamalle eri palstalle (parisuhde,avoliitto,avioliitto) saadakseni useamman vastauksen,koska halusin todella tietää,mitä mieltä tästä asiasta ollaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770