riitoja taas..

vielä oikea aika seurustella? Vähän viittaa tuo suutahtelu, mököttäminen.. siihen.

Toisissa suhteissa tuiskahdellaan ja möksähdellään useammin kuin toisissa. Riitojen käsittely ja sopiminen on jalo taito, jonka joutuu joka ainoa pari jossain vaiheessa opettelemaan.

Anteeksipyytäminen ei ole pakko. Se on oikeus. Kun suhde on hyvä, se on niin hyvä, että töppäilyn jälkeen on lupa ja oikeus pyytää anteeksi. Anteeksipyytäminen on muutoksen alku. Usein ajatellaan, että anteeksipyytämisen jälkeen kaikki unohdetaan, mutta se on väärin. Anteeksipyytämisen ja -antamisen yhteydessä unohdetaan kauna. Sitten on aika olla rehellinen itselleen ja toiselle, ja katsoa mikä meni pieleen, ja ottaa opiksi.

Eikä anteeksiantaminen ole mikään myönnytys. Anteeksiantaminen ei ole sama asia kuin kompromisssin teko tai omista pyhistä oikeuksista luopuminen. Anteeksiantaminen on kaunasta luopumista, kuten sanoin. Vihantunteen ja syytösten vaihtamista siihen, että katsotaan tilannetta mahdollisimman avoimin mielin. Sitten ponnistellaan yhdessä ongelman aiheuttaneen tilanteen korjaamiseksi.

Eikä anteeksiantaminen ole edes patenttiratkaisu suhteen murheisiin. Suhteessa voi tehdä saman virheen monta kertaa, ja sama asia annetaan anteeksi monta kertaa. Anteeksianto on osa toisen ihmisen hyväksymistä - sitä että tulee toisen ihmisen erilaisuuden kanssa toimeen.

Anteeksipyytäminen ja -antaminen on osa oikeaa rakkautta. Se ei ehkä ole helpoin asia opeteltavaksi, eikä kukaan tule mestariksi. Mutta kun pari on oppinut käsittelemään riitojaan ja luopumaan kaunasta, seurustelu on muuttunut leikistä ja kokeilemisesta joksikin kestävämmäksi.

Anteeksipyytämisen ja -antamisen taito on myös siitä vekkuli, että kun sen vilpittömyyden on oppinut, monet pienet riidanaiheet tulevat helpommiksi hoitaa. Lopulta niihin oppii suhtautumaan vain kaverin erilaisuutena, joista ei nauti, mutta jotka eivät ole riitelyn arvoisia.

Nuori, joka pitää suhdetta, koska muillakin on tyttö- tai poikakaveri, ei vielä teidä mitä tekee. Seurustelu on leikkiä, opettelua ja ehkä myös omien rajojen kokeilua. Kun opitaan vilpittömästi pyytämään ja antamaan anteeksi, ollaan oikealla tiellä. Suhteessa toinen ihminen muuttuu omien pyyteiden kanssa tasavertaiseksi tai tärkeämmäksikin, ja niin ollaan taas vähän kypsempiä.

---

Olette seurustelleet viisi kuukautta. Se on alkavassa suhteessa pitkä aika, mutta jälkikäteen ajateltuna pieni hetki. Jos anteeksiannon ja muiden rakkauteen kuuluvien asioiden opettelu on niin raskasta, ettei suhteesta tunne saavansa iloa, on syytä lopettaa suhde. Myöhemmin lopettamiselle tulee muitakin esteitä kuin vaikeat tunteet.

Jos tossa vaiheessa tulee riitoja joita on vaikea selvittää, niin mitenköhän sitten kun asutte yhdessä ja siitä yhteisestä kämpästä kun ei niin vaan lähdetäkään "kotiin" mököttämään. Ja entäs kun tutustutte toisiinne vielä paremmin, riidat vaan pahenee. Etsi itsellesi sellainen mies, joka arvostaa sinua ja haluaa sopia riidat kanssasi, sillä sopimalla vain pääsee suhteessa eteenpäin.

hei!!
mulla on sama ongelma jätkäkaverin kanssa.kun menee hyvin niin sitten joku asia alkaa vituttaan ihan hölmökin asia.ja sitten ku ollaan vihoissa jätkä vaan makaa vieressä,eikä itse voi pyytää anteeksi tai lepyytellä, on vaan.ehkä pitäisi vaihtaa kundia ja kattoa onko se samanlaista jonkun muun kans,jos on niin sitten se vika on kyllä itessä.mutta kun ei halua erota.aina ku mulla on kumma ilme ni se kysyy"mikäs sulla nyt on???" hermot menee.ei se varmaan kauaa jaxa mut onpahan vieläki mukana.niistä pitäs puhua vaikka se ois kuin hankalaa ja raivostuttavaa.mulla on aianaki alkanu toimimaan se että,yllätän miehen jollain pikkujutulla että se tulee iloiseksi,ni nyt seki on alkanu kattoon mua normaalina.ja sitte ku mua alkaa ärsyttään joku ni meen vaan röökille.se on ainoa keino jos haluaa pitää jätkän.oon aatellu et vähä säälittävää,mut minkäs teet,heti jos alkaa tuoki konsti käydä pahasti hermoille ni BYE BYE!! parisuhteessa pitää olla kummankin onnellinen tasapuolisesti,muista se!!