Steviasta

Oletteko kuulleet Stevia nimisestä kasvista. Se on 300 kertaa sokeria makeampaa ja puhdas luonnontuote. Eteläamerikan intiaanit ovat käyttäneet kasvia jo satoja vuosia. En ole kokeillut vielä, mutta olen tilannut kylläkin netin kautta. Stevia ei nosta verensokeria, eikä näin nosta insuliinin määrää kehossa. Stevia soveltuu hyvin makeuttajaksi kahviin, teehen, pirtelöihin, kaakaoon jne. Se kestää hyvin kuumennusta ,joten se soveltuu mainiosti vaikkapa leivontaan.
Stevia on kielletty elintarvikkeena EU:ssa ja USA:ssa. Syykin on selvä. Voitte kuvitella mitä tapahtuisi muiden makeutusaineiden markkinoille, kun moinen ihmetuote saatettaisiin vapaasti myyntiin. Tuotetta myydään kuitenkin postimyynnin kautta euroopassa ja googlaamalla löytyy tuotteita.
Olen tilannut itselleni 50g:n Stevia jauhepussin hintaan 14,50. Steviaa saa ostettua Myös uutteena (en suosittele, uute on ainakin joissakin tapauksissa saanut ajan myötä kirpeän maun), makeutustabletteina, hammastahnana, siemeninä ja kuivattuina lehtinä. Japanissa on Steviaa käytetty jo 70-luvulta asti ja siellä on suoritettu kliinisiä tutkimuksiakin.
Monet ovat kuivailleet makua hieman lakritsaiseksi ja makeus tuntuu enemmän kielen takaosassa, toisin kuin sokeri joka maistuu kielen etuosassa.
Jos jollakin on kokemuksia Steviasta niin kertokaa muillekin. Itse en ole vielä pussukkaani saanut, mutta kerron heti kokemuksista, kun se on ajakohtaista.
3419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Muistaakseni sitä saa myydä myös USA:ssa, mutta ei makeutusaineen nimellä.

Järkyttävää on kyllä, miten paljon sokerin tuottamista ja myyntiä tuetaan.

Äänestä
  • Juuri näin sen myynti toimii euroopassakin. Sitä ei myydä ollenkaan elintarvikkeena. Käytännössä katsoen sitä saa myydä vaikka kasvonaamiona tai hammastahnana.

    Äänestä

yksi salaliittoteoria. järkyttävää kuinka sokerintuotantoa tuetaan ja steviaa syrjitään. otan puhelun Fox Mulderille. tästä on tehtävä loppu!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


8 KK kirjoitti:

Oletteko kuulleet Stevia nimisestä kasvista. Se on 300 kertaa sokeria makeampaa ja puhdas luonnontuote. Eteläamerikan intiaanit ovat käyttäneet kasvia jo satoja vuosia. En ole kokeillut vielä, mutta olen tilannut kylläkin netin kautta. Stevia ei nosta verensokeria, eikä näin nosta insuliinin määrää kehossa. Stevia soveltuu hyvin makeuttajaksi kahviin, teehen, pirtelöihin, kaakaoon jne. Se kestää hyvin kuumennusta ,joten se soveltuu mainiosti vaikkapa leivontaan.
Stevia on kielletty elintarvikkeena EU:ssa ja USA:ssa. Syykin on selvä. Voitte kuvitella mitä tapahtuisi muiden makeutusaineiden markkinoille, kun moinen ihmetuote saatettaisiin vapaasti myyntiin. Tuotetta myydään kuitenkin postimyynnin kautta euroopassa ja googlaamalla löytyy tuotteita.
Olen tilannut itselleni 50g:n Stevia jauhepussin hintaan 14,50. Steviaa saa ostettua Myös uutteena (en suosittele, uute on ainakin joissakin tapauksissa saanut ajan myötä kirpeän maun), makeutustabletteina, hammastahnana, siemeninä ja kuivattuina lehtinä. Japanissa on Steviaa käytetty jo 70-luvulta asti ja siellä on suoritettu kliinisiä tutkimuksiakin.
Monet ovat kuivailleet makua hieman lakritsaiseksi ja makeus tuntuu enemmän kielen takaosassa, toisin kuin sokeri joka maistuu kielen etuosassa.
Jos jollakin on kokemuksia Steviasta niin kertokaa muillekin. Itse en ole vielä pussukkaani saanut, mutta kerron heti kokemuksista, kun se on ajakohtaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu