Alkaa tuntua siltä, että meikäläisellä tää n. kolme vuotta kestänyt sinkkuusaika tuota pitkää suhdetta ennen ollut sinkkuaika alkaa tuottaa tulosta :(
Mitkä asiat teillä muilla sinkuilla on sellaisia asioita, joiden sujumista epäilette itsessänne, jos se elämänvakavasti otettava nainen tai mies saapuisi elämäänne?
Ennen minä pelkäsin sitä, etten voisi koskaan asua jonkun kanssa. Etten jaksaisi katsella toisen naamaa, enkä osaisi yhdistää omaa tapaani elää yhteen toisen ihmisen tapojen kanssa. Tuo pelko osoittautui turhaksi tuossa edellisessä suhteessa: kyllä se onnistuu minulta.
Nyt olen alkanut epäillä sitä itsessäni, että jaksaisinko minä päivästä toiseen arjen rumbaa ruoanlaittoineen, pyykinpesuineen(, lastenhoitoineen?). Eli että olisinko minä tarpeeksi "kodinhengetär" motivoituakseni pitkän päälle noista asioista. Vai tekisikö mieleni vuoden jälkeen jättää kirkuva lapsi ja tv:tä katsova mies ja juosta ulos vapaaseen ilmaan :) Voi näitä omia mietteitä :) Mut tälläsiä kelaan välillä päässäni. Tai tää on ollut se asia, joka tällä hetkellä on puitavana mielessäni tässä sinkkuuden vaiheessa.
Ja sit ehkä sellanen asia, että miten hemmetissä sitä osais sit joskus keskustella ja päättää talousasioista yhdessä jonkun muun kanssa. Pelottaa vähän, että mites ihmeessä minä sellaista osaisin tehdä. En ole epätoivoinen vaan tää on jotain tällästä ihmeellistä tajunnanvirtaa, jota tulee pohdittua joskus kun yksin elää.
Mitkä asiat teillä muilla sinkuilla on sellaisia asioita, joiden sujumista epäilette itsessänne, jos se elämänvakavasti otettava nainen tai mies saapuisi elämäänne?
Ennen minä pelkäsin sitä, etten voisi koskaan asua jonkun kanssa. Etten jaksaisi katsella toisen naamaa, enkä osaisi yhdistää omaa tapaani elää yhteen toisen ihmisen tapojen kanssa. Tuo pelko osoittautui turhaksi tuossa edellisessä suhteessa: kyllä se onnistuu minulta.
Nyt olen alkanut epäillä sitä itsessäni, että jaksaisinko minä päivästä toiseen arjen rumbaa ruoanlaittoineen, pyykinpesuineen(, lastenhoitoineen?). Eli että olisinko minä tarpeeksi "kodinhengetär" motivoituakseni pitkän päälle noista asioista. Vai tekisikö mieleni vuoden jälkeen jättää kirkuva lapsi ja tv:tä katsova mies ja juosta ulos vapaaseen ilmaan :) Voi näitä omia mietteitä :) Mut tälläsiä kelaan välillä päässäni. Tai tää on ollut se asia, joka tällä hetkellä on puitavana mielessäni tässä sinkkuuden vaiheessa.
Ja sit ehkä sellanen asia, että miten hemmetissä sitä osais sit joskus keskustella ja päättää talousasioista yhdessä jonkun muun kanssa. Pelottaa vähän, että mites ihmeessä minä sellaista osaisin tehdä. En ole epätoivoinen vaan tää on jotain tällästä ihmeellistä tajunnanvirtaa, jota tulee pohdittua joskus kun yksin elää.
Vastaukset 12
Vanhimmat
...hommata oikeasti elämä, jos tuollaisia etukäteen pyörittelee päässään.
Musta sellanen on lähinnä säälittävää, ettei kelaa mitään asioita etukäteen ollenkaan...vaan mennä kohelletaan eteenpäin ja kompuroidaan.
Katoin äsken galleriaas, ja muistelin, että tyttis27:lta olin lukenut jotain kommentteja, joista en ollut mitenkään kovasti samaa mieltä.
Mutta tämä kommentti olikin yllätys :) Noin ajattelevan naisen haluaisin löytää: "Musta sellanen on lähinnä säälittävää, ettei kelaa mitään asioita etukäteen ollenkaan...vaan mennä kohelletaan eteenpäin ja kompuroidaan."
On tullut ihan tarpeeksi nähtyä niitä naisia, jotka ei kelaa mitään etukäteen vaan ajelehtivat vain, mitä nyt aina välillä muistavat syyttää miehiä kaikista kohtaamistaan ongelmista.
Tuosta käänteinen versio. Epäilen, että jaksaako kukaan katsoa tämmöistä laiskaa sohvalla löhöävää läskiä :/.
Hae sellainen kumppani joka lapsia ei tarvitse. Parisuhteessakin on jo ihan tarpeeksi ilman että väkisin alkaa lastakin siihen vielä hankkia.
haluan lapsia. Enkä voisi olla miehen kanssa, joka ei halua. Mutta tässä sinkkuvaiheessa kelailen joskus, että minkähänlaista se lapsiperhe-elämä todellisuudessa on ja mitä se vaatisi.
epäilisin suurimmaksi ongelmaksi sen etten siirry liiaksi autopilotille yhteenmuutettuani. Ts. Se ettei ala ottamaan toiseen sellaista asennetta, että hän on osa huoneiston peruskalustoa. Sinun mainitsemistasi arkiasioista en usko muodostuvan suurta ongelmaa.
En muuttaisi yhteen ihmisen kanssa joka on esimerkiksi rahan käyttöön liittyvissä asioissa täysin erilinjoilla itseni kanssa. Muissa asioissa taas olen itse aika joustava. Tuo sama perusasenne talouden pitoon on kuitenkin tärkeää...en haluaisi olla se ainut huoneiston "täysikasvuinen" siis se joka hoitaa laskut, säästämiset yms. yms. Toki kuitenkin ymmärrän sen, että naisen huoltokustannukset ovat normaalia miestä korkeammat:=) Toisaalta jos naisen omat tulot ovat niin suuret, että hän voi kustantaa bimboilunsa omilla tuloillaan ja silti osallistua yhteisiin menoihin, niin asia saattaisi olla erilainen. Tai no, ehkä ei silloinkaan. Kyllä se silti ärsyttäisi.
Katso kun ihminen on sopeutuvainen eläin, että sitä tottuu lähes jokaiseen tilanteeseen. Tietysti voi joku homma brakaa, jos kaikki tapahtuu salaman iskusta, mut jos saa edes vähän aikaa totutella niin varmasti onnaa.
avioliittoon soveltuvaa tyyppiä. Sellaisia asioita ei pohdi, jos haluaa miehen ja perheen.
Unohda koko asia, teet vaan toisen eli miehen onnettomaksi ja sellainen henkilö, joka ei ole äitityyppiä, on huono äiti ja lapset hunningolla ja ties missä huumejengeissä.
Lapset ovat 24 h - virka.
Minusta Tyttiksen kommentit ovat olleet tosi fiksuja ja hän olisi varmasti huomattavasti soveliaampi kestävään parisuhteeseen ja siihen liittyviin vastuisiin kuin suurin osa meistä ajattelemattomista koheltajista. Jos avioliittoon vaadittaisiin soveltuvuus/pätevyyskoe, niin Tyttis olisi varmasti vahvoilla:=) Tietenkin rinnalla olevalta mieheltäkin edellytettään tilanteessa jotain...perus tyhjäpää ei hänen rinnalleen varmasti sovi.
(aikakaan vielä ;) sortunut huumejengeihin :D Niin, eihän sitä voi varmasti tietääkkään, oonko äiti-/vaimotyyppiä ennen kuin tilanne tulee nokan eteen, että jotain lastentekopäätöstä tekee. Ainakaan minä en pysty nyt tässä yksin istuessa käyttämään niin vilkkaasti mielikuvitustani, että osaisin sanoa, mitkä tunnelamni olisi, jos elinkumppani olis löytyny ja yhdessä mietittäis lapsenhankintaa. Mut siitä lähdetään, että hankkimiseen pitää olla myönteinen suhtautuminen ja koko äitiyteen ennen kuin hommaan ryhtyy. Ja olettaisin, että hyvä/oikea elinkumppani minulle on sellainen, jonka kanssa tuntuu hyvältä tulla vanhemmaksi lapselle. se oma halu äitiyteen.
Taisit kyl vaan provoilla pikkasen tolla viestilläsi, mut vastasinpa nyt sitten.
Tota ehkä tarkotit. Juu, ei hyvä, jos lapset pyörii epämääräisissä porukoissa.