Sotaveteraanien arvostuksesta sillon ja nyt

Heinäkuun 25. päivä surmasi Israelin asevoimat suomalaisen sotilaan Libanonissa. Useimpien asiantuntijoiden mielestä oli teko joko tahallinen tai ainakin törkeästä huolimattomuudesta johtuva. Mitä tekee Suomen valtionjohto, siis ne henkilöt jotka viime kädessä ovat vastuussa suomalaissotilaan Libanonissa olosta?
Pääministeri Vanhasen mielestä ketään ei voida syyttä koska tietoa on liian vähän eikä Israelin puolustusvoimat ole vastannut suomalaisten kysymyksiin. Siis teosta epäilty ei ole vastannut uhrin omaisten kysymyksiin? Voisikohan poliisi Suomessa lopettaa henkirikoksen esitutkinnan samaan vedoten. ”Jää tämä tappo nyt tutkimatta kun ei tuo epäilty vastaa kysymyksiin”.
Mistä tällaisia miehen asussa kulkevia lampaita oikein tulee. Jos joku minun vastuulle uskotuista miehistä tapettaisiin, en jättäisi yhtään kiveä kääntämättä syyllisen löytämiseksi.
Valtiojohdon vähättelevän asenteen sodassa kuolleisiin ja vammautuneisiin ei pitäisi kuitenkaan yllätys kenellekään. Ulkovaltojen miellyttäminen on aina mennyt suomalaisten sotaveteraanien, -invalidien ja –vainajien omaisten edun edelle, niin Kekkosen kuin Halonen-Vanhasen aikana.
2207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mitäs itte olisit tehnyt, jos olisit Suomen päämies?

Äläkä puhu mitään Kekkosesta ja sotaveteraaneista. Aika oli ihan toinen, eikä asioilla ole mitään yhteyttä keskenään.

Äänestä

Meidän päättäjät ovat aina olleet ajan hermoilla ja tietävät mitä kuuluu kumartaa.
Esimerkkeinä:

Venäjä
USA
EU
Israel

Maan sisäisistä asioista tuntuu tärkeimmältä.
Esimerkkinä:

Maahanmuuttajat

Näiden ohjauksessa sitten elelemme ja koetamme hillitä kielenkäyttöämme,kuka enemmän,kuka vähemmän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KL88 kirjoitti:

Heinäkuun 25. päivä surmasi Israelin asevoimat suomalaisen sotilaan Libanonissa. Useimpien asiantuntijoiden mielestä oli teko joko tahallinen tai ainakin törkeästä huolimattomuudesta johtuva. Mitä tekee Suomen valtionjohto, siis ne henkilöt jotka viime kädessä ovat vastuussa suomalaissotilaan Libanonissa olosta?
Pääministeri Vanhasen mielestä ketään ei voida syyttä koska tietoa on liian vähän eikä Israelin puolustusvoimat ole vastannut suomalaisten kysymyksiin. Siis teosta epäilty ei ole vastannut uhrin omaisten kysymyksiin? Voisikohan poliisi Suomessa lopettaa henkirikoksen esitutkinnan samaan vedoten. ”Jää tämä tappo nyt tutkimatta kun ei tuo epäilty vastaa kysymyksiin”.
Mistä tällaisia miehen asussa kulkevia lampaita oikein tulee. Jos joku minun vastuulle uskotuista miehistä tapettaisiin, en jättäisi yhtään kiveä kääntämättä syyllisen löytämiseksi.
Valtiojohdon vähättelevän asenteen sodassa kuolleisiin ja vammautuneisiin ei pitäisi kuitenkaan yllätys kenellekään. Ulkovaltojen miellyttäminen on aina mennyt suomalaisten sotaveteraanien, -invalidien ja –vainajien omaisten edun edelle, niin Kekkosen kuin Halonen-Vanhasen aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu