Turkki esti kristilliset tv-lähetykset

Lokakuussa 2006 kristillisen tv-kanavan ECTV (Eurasian Christian Television) oli aloittamassa ohjelmaa Turkissa Eurasiansat-sateliitin kautta. Turkin hallitus kuitenkin painosti sateliittiyhtiötä ja esti lähetysten aloittamisen. Turkin valtio on pääomistajana sateliittiyhtiössä. Turkki pyrkii voimakkaasti EU:n jäseneksi, mutta rajoittaa samalla uskonnon- ja sananvapautta maassa. Yksittäiset eurooppalaiset poliitkot ovat kyseenalaistaneet Turkin hallituksen toiminnan tapauksessa. Saksan liittokansleri Angla Merkel otti Turkin vierailun aikana asian esille Turkin presidentin Ahmed Needet Sezerin kanssa. Lähetyshankkeessa oli mukana useita pohjoismaisia ja englantilaisia kristillisiä järjestöjä.

http://ihmisoikeus.blogspot.com/
6500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Turkki tuntuu olevan vielä kaukana eurooppalaisista demokratian ja moniarvoisuuden arvoista.

Äänestä

ei turkki tarvitse uskovaisia TV kanavia

Äänestä
  • Moniakin asioita valtiot joutuvat sallimaan, mitä eivät varsinaisesti koe tarvitsevansa. Esim. pakolaisia.

    Turkkihan oli aiemmin pääosin kristillinen alue, mutta nyttemmin on kristillinen vähemmistö aika pieni. Pienennystä on aiheuttanut mm. armenialaisten ja kreikkalaisten tappamiset.

    Kannatatko näiden loppujenkin kristittyjen vainoamista Turkissa?

    Äänestä

  • sekä surullista se on, jos kaikille ei anneta mahdollisuutta kuulla Jeesuksesta, joka haluaa autta ihmisiä heidän kärsimyksissään. Kaukana ovat vielä ihmisoikeudet Turkissa. Siellä on kuitenkin paljon kristittyjä, Jumala heitä siellä suojelkoon ja siunatkoon. No, heillä on siis oikea, elävä Jumala, joka on sikäläisten kristittyjen jokapäiväinen auttaja.

    Äänestä

  • Tarvitsi Turkki tai ei kristillisiä tv-lähetyksiä, niiden salliminen olisi osoitus jonkinlaisesta uskonnonvapaudesta maassa. Niiden kieltäminen taas on osoitus uskonnonvapauden puutteesta. Tosiseikka taas on, että islam uskontona ei salli todellista vapautta millekään muulle uskonnolle. Tämä taas osoittaa jotain islamin todellisesta olemuksesta. Joten jopa turkkilaiset itse ovat todistaneet islamin digtatuurisen luonteen.

    Äänestä

  • Luuletko sinä sitten että turkkilaiset ovat ateisteja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmisoikeus kirjoitti:

Lokakuussa 2006 kristillisen tv-kanavan ECTV (Eurasian Christian Television) oli aloittamassa ohjelmaa Turkissa Eurasiansat-sateliitin kautta. Turkin hallitus kuitenkin painosti sateliittiyhtiötä ja esti lähetysten aloittamisen. Turkin valtio on pääomistajana sateliittiyhtiössä. Turkki pyrkii voimakkaasti EU:n jäseneksi, mutta rajoittaa samalla uskonnon- ja sananvapautta maassa. Yksittäiset eurooppalaiset poliitkot ovat kyseenalaistaneet Turkin hallituksen toiminnan tapauksessa. Saksan liittokansleri Angla Merkel otti Turkin vierailun aikana asian esille Turkin presidentin Ahmed Needet Sezerin kanssa. Lähetyshankkeessa oli mukana useita pohjoismaisia ja englantilaisia kristillisiä järjestöjä.

http://ihmisoikeus.blogspot.com/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu