Ihanaa

Ihanaa kun voi tuntea ihmisiä erilaisista kulttuureista!! Olen oppinut ajattelemaan niin sen jälkeen kun rakastuin ulkomaalaiseen mieheen. Sitä ennen minäkin kuuluin vähätteleviin, ja ihmettelin että mitä suomalaiset naiset näkevät heissä.
Mutta rakkaus ei katso aikaa eikä paikkaa eikä näköjään kulttuuria tai ihonväriäkään :)
Koen olevani rikkaampi nyt kun olen päässyt yli ennakkoluuloistani. Opin ikäänkuin jotain uutta itsestäni, etten olekkaan niin suppeakatseinen.
Luulen (näin jälkeenpäin ajatellen) että suhtautumiseni ulkomaalaisiin ennen johtui ainoastaan siitä koska menin muiden mielipiteen mukaan. Koska oon muuten kyllä tykänny ihmisistä tosi paljon (tykkään tietenki vieläki), ja tuun toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

Annetaan kaikkien kukkien kukkia! Ja tehdään toisille niin kuin toivoisimme itselleenkin tekevän :)


Onko muilla tällaisia kokemuksia? (uskon että on, siis haluaisin kommenttia niistä, luonnollisesti :)
111108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Vaikka olenkin sinkku. Olen ulkomailla toissa firmassa, jossa kaikki ovat eri maista. Meilla on ihan jarjettoman hyva tiimi, ja uskomattoman hyva henki taalla!! Itse olen ainoa suomalainen.

Äänestä

Onnea kaikkeen, itsekkin löysin maailman toiselta laidalta miehen, olemme erivärisiä kun yö ja päivä, mutta sydänmet lähellä toisia. Yhteinen usko, elämä edessä. Onnea ja siunausta suhteeseen!

Äänestä
  • Se onkin jännä juttu että hyvin helposti yleistetään esim. että ulkomaalainen mies vie suomalaista naista 1-0; että suominainen tekee kaikkensa miehen lumoissa ja antaisi vaikka taivaspaikkansa jotta saisi miehen osakseen. ;)

    Minä kun tapasin mieheni niin en voi sanoa että olisi ollut rakkautta ensisilmäyksellä. Ihastuin kyllä mutta ehkä enemmän ulkonäköön kuin johonkin muuhun. Mieheltä sain rakkaudentunnustuksen ensimmäisten treffieni jälkeen ;D;D ja siinä vaiheessa meinasinkin ottaa jalat alleni... jostain syystä. ;)Muutenkin minulla oli hyvin stereotypinen käsitys tietynmaalaisista ulkomaalaisista enkä ikänä olisi voinut kuvitellakaan seurustelevani, saatika eläväni "heikäläisten" kanssa. Mutta niin se vaan elämä kuljettaa...

    Pitkään me leikittiin kissa-hiiri-leikkiä enkä minä millään meinannut edes itselleni myöntää että ehkä sittenkin voisin antaa mahdollisuuden meille. Onneksi sen tein...:)

    Avioliittoa on takana jo muutama vuosi ja sukukin lisääntynyt. ;) Perhettäni rakastan ylikaiken enkä vaihtaisi heitä mihinkään!!!! Vaikka edelleen elää pieni rasistisuus tietynkaltaisia ihmisiä kohtaan...sille en voi mitään. Mutta se ei ole kansalaisuudesta kiinni vaan pelkästään ihmisen persoonasta.

    Iloista joulun aikaa kaikille!

    Äänestä

  • Meillä päin kirjoitti:

    Se onkin jännä juttu että hyvin helposti yleistetään esim. että ulkomaalainen mies vie suomalaista naista 1-0; että suominainen tekee kaikkensa miehen lumoissa ja antaisi vaikka taivaspaikkansa jotta saisi miehen osakseen. ;)

    Minä kun tapasin mieheni niin en voi sanoa että olisi ollut rakkautta ensisilmäyksellä. Ihastuin kyllä mutta ehkä enemmän ulkonäköön kuin johonkin muuhun. Mieheltä sain rakkaudentunnustuksen ensimmäisten treffieni jälkeen ;D;D ja siinä vaiheessa meinasinkin ottaa jalat alleni... jostain syystä. ;)Muutenkin minulla oli hyvin stereotypinen käsitys tietynmaalaisista ulkomaalaisista enkä ikänä olisi voinut kuvitellakaan seurustelevani, saatika eläväni "heikäläisten" kanssa. Mutta niin se vaan elämä kuljettaa...

    Pitkään me leikittiin kissa-hiiri-leikkiä enkä minä millään meinannut edes itselleni myöntää että ehkä sittenkin voisin antaa mahdollisuuden meille. Onneksi sen tein...:)

    Avioliittoa on takana jo muutama vuosi ja sukukin lisääntynyt. ;) Perhettäni rakastan ylikaiken enkä vaihtaisi heitä mihinkään!!!! Vaikka edelleen elää pieni rasistisuus tietynkaltaisia ihmisiä kohtaan...sille en voi mitään. Mutta se ei ole kansalaisuudesta kiinni vaan pelkästään ihmisen persoonasta.

    Iloista joulun aikaa kaikille!

    "Se onkin jännä juttu että hyvin helposti yleistetään esim. että ulkomaalainen mies vie suomalaista naista 1-0; että suominainen tekee kaikkensa miehen lumoissa ja antaisi vaikka taivaspaikkansa jotta saisi miehen osakseen. ;)"

    No näinhän se yleensä on, kuten tältäkin palstalta huomaa. Melko maalaisia vielä ovat näissä asioissa suominaiset.

    Äänestä

Voi kun kiva kuulla! Olen nuorena ollut samanlainen kuin sinä ja vielä nelikymppisenäkin olen aika avarakatseinen.

Kuka on ulkomaalainen? Olen itse huomannut, että ruotsalaiset ja hollantilaiset kundit ovat ehkä parhaita tai mielestäni edes tavoittelemisen arvoisia, jos ulkkarin haluaa.

Eri kulttuurit ovat siinä mielessä hyviä, että tämäkin suomirotu voisi jollain tavalla tulla kelvolliseksi ns. suuressa maailmassa. Jöröttäminen ei nyt vain ole se paras keino tehdä vaikutusta keneenkään.
Suomalainen on kuitenkin rehellinen eikä hymyile ja kaikki pitää kyseenalaistaa. Se on suoraviivaista ja hyväksyttävää toimintaa.

Äänestä

eli kandee pysyä kaukana muslimiuskoisista!

Äänestä
  • Jaa, onko sulla huonoja kokemuksia?
    Kyllä mä oon ainaki ihan kaikkia ihmisiä kohtaan epäluulonen, ennen ku opin tuntemaan.. :) Mut siis en ny tietenkään sairaalloisesti..
    Oli se sitte muslimi tai kristitty tai vaikka ateisti :)

    Äänestä

Kohtasin Waterlooni, en hakenut mitään, sitten tapailimme ja yhtäkkiä huomasin olevani korvia myöten rakastunut. Täällä aina yleistetään että sen ja sen maalaiset ja jotain ilmansuunnasta tulevat ovat tietynlaisia. Mutta yksilöitähän me ollaan kaikki. Ja kaikilla ihmisillä on tunteet. Itsekin epäilin alussa ja kuvittelin vähän turhia.

Äänestä
  • Täällä paljon kyllä yleistetäänki...
    Ja oon tullu siihen tulokseen että me lähes kaikki, okei, en nyt halua yleistää, mutta yleensä ihmisluonto vaan on sellanen että ollaan vähän epävarmoja toisesta, varsinki kun oikeen tykkää kovasti toisesta. Tai ehkä se on vaan mulla ja sulla että epäiltiin alussa ja vain mulla sit se että pelkään tulevani loukatuksi, kun joskus on niinki käyny :)

    Olikohan nyt kovin sekavaa tekstiä... :D

    Äänestä

  • missing.you kirjoitti:

    Täällä paljon kyllä yleistetäänki...
    Ja oon tullu siihen tulokseen että me lähes kaikki, okei, en nyt halua yleistää, mutta yleensä ihmisluonto vaan on sellanen että ollaan vähän epävarmoja toisesta, varsinki kun oikeen tykkää kovasti toisesta. Tai ehkä se on vaan mulla ja sulla että epäiltiin alussa ja vain mulla sit se että pelkään tulevani loukatuksi, kun joskus on niinki käyny :)

    Olikohan nyt kovin sekavaa tekstiä... :D

    JA lisää vaikeuksia!!!!!

    Äänestä

  • VAIKEUKSIA kirjoitti:

    JA lisää vaikeuksia!!!!!

    vaikeuksia tarkotat?? Ku noin painavasti asian esitit niin herätti munki mielenkinnon...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


missing.you kirjoitti:

Ihanaa kun voi tuntea ihmisiä erilaisista kulttuureista!! Olen oppinut ajattelemaan niin sen jälkeen kun rakastuin ulkomaalaiseen mieheen. Sitä ennen minäkin kuuluin vähätteleviin, ja ihmettelin että mitä suomalaiset naiset näkevät heissä.
Mutta rakkaus ei katso aikaa eikä paikkaa eikä näköjään kulttuuria tai ihonväriäkään :)
Koen olevani rikkaampi nyt kun olen päässyt yli ennakkoluuloistani. Opin ikäänkuin jotain uutta itsestäni, etten olekkaan niin suppeakatseinen.
Luulen (näin jälkeenpäin ajatellen) että suhtautumiseni ulkomaalaisiin ennen johtui ainoastaan siitä koska menin muiden mielipiteen mukaan. Koska oon muuten kyllä tykänny ihmisistä tosi paljon (tykkään tietenki vieläki), ja tuun toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

Annetaan kaikkien kukkien kukkia! Ja tehdään toisille niin kuin toivoisimme itselleenkin tekevän :)


Onko muilla tällaisia kokemuksia? (uskon että on, siis haluaisin kommenttia niistä, luonnollisesti :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu