Ymmärrystä kaivaten 2

Moi

Toistan aiheen koska ei tullut oikein mitään ratkaisua / ajatusta aiheesta.

Mitähän pitäisi ajatella kun 5 vuoden yhdessäolon jälkeen avopuolisoni sanoo, että ei ole rakastanut minua kuukauteen. Se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Meillä on ollut loppujen lopuksi aika tasapainoinen suhde.

Hän pelkäsi että pakkaan kamat ja lähden pois. Sanoo välittävänsä minusta paljon ja toivoi lisäaikaa, jotta keretään tekemään suunniteltumme ulkomaan reissu ja sitten katsomaan tilanne uudestaan. (jos rakastuu uudestaan). Sanoo myös yrittävänsä tehdä parhaansa suhteen eteen. Hän kertoi myös että tuntuu siltä kuin oltaisiin vain kämppiksii. Minä olen ainaki ollut se antava osapuoli. Minä kiroan rutiinit!!

Ollaan haliskeltu ja pusuteltu paljon ja tehty kaikkea kivaa yhdessä sen jälkeen.

Hän sanoi myös että useat elää elämänsä yhdessä ilman rakkautta... siis mitä häh. Mul on pakko olla jonkuun muun korvat päässä. Minä en ainakaan halua edes seurustella ilman rakkautta.

Hän sanoi myös että ehkä kuukauden eroamisen jälkeen saatetaan palata yhteen. Aikaisemmastani suhteesta olen kyllä saanut käsityksen että oli siinä kuukaus tai vuos ni se ei maailmaa paranna. ja millähän mielin sitä sen jälkeen hymyilisi kun tälläkin hetkellä hymyilyni on vain teennäistä.

Olen kysellyt kyynel silmin toisista miehistä, vapauden kaipuusta ja kaikista muista syistä. Mutta ilman vastausta. Olen ollut todella murheellinen ja masentunut tapauksen jälkeen. Mihin rakkus voi kadota?

Itse olen 5 vuoden jälkeenkin niin rakastunut ja ajatellut löytäneeni lopultakin sen ainutlaatuisen ihmisen. Samaa on sanonut kosijani 2 vuotta sitten. Olenkin pitänyt sormusta vain muodon eleenä viimeiset 3 viikkoa.

Tiedän jo nyt yhtesen matkan johtavan tuonelaan. Ajatusmaailmani on muuttunut ylösalaisin. lapsiakaan en enää halua(jos päädyttäisiin vielä rakastavaisiksi niin sama voi vielä toistua, lapset siis isättömiksi/ äidittömäksi)

Auttakaa joku minua ymmärtämään. Suhteet on ylä- ja alamäkiä jos ei vuoristojuniakin. Mutta tää ei ole mitään niistä.
6592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Outo juttu tuo yhtäkkinen rakkauden loppuminen.
Tietääkö tarkan kellonajankin koska se loppui ja
ennen kaikkea mihin se loppui????
Vähän vaikuttaa selittelyltä tuo nyt.

Ainoa merkitys tällä hetkellä on sillä mitä sinä haluat. Mieti vain sitä.
Et halua elää suhteessa jossa ei ole molemminpuolista rakkautta. Joo, kupapa haluaisi?
Eli pakkaa kamasi ja jatka yksipuolista rakastamistasi.
Sitähän ei napista panamalla kännetä off asentoon.
(vaikka se helpottaisi tässä tilanteessa koska siippasi on näin tehnyt)
Tee sinä valintasi itsellesi parhaiten.
Toista et voi muuttaa etkä saada rakastamaan.
Älä toki anna itseäsi pompotellakaan koska
epäilen että haluaisit sitäkään.
Voit odotella mutta tee siitä ajasta niin hyvää mitä voit.
Mieti mitä haluaisit ihan yksinäsi tehdä?
Jotain omaa kivaa.
Hae uusi kämppis.
Sinulla on oikeus tietää ja hänellä velvollisuus
vastata.
Tosin hän voi olla vastaamatta.
Haluatko oikeasti olla tämän ihmisen kanssa?

Äänestä
  • Moi

    Ihmistä voi tosiaankin rakastaa niin kuin perheenjäsentä ja ystävää, mutta kun ei saa vastakaikua tosi rakkaudelle. Tuntuu lähinnä siltä, että kaikki mitä olet rakentanut yhdessä tulevaisuudellesi, katoaa.

    Jutustelin tässä kaverin kanssa aiheesta ja hän oli kovinkin kummissaan, koska oli jo valmistunut melkein polttarien ja häiden viettoon. Viikossa näköjään sattuu ja tapahtuu, kun kertomukseni jälkeen kaverini ei ole enään tapaansa soitellut. Lienee sitten sääliä vai ei vaan halua puuttua asiaan (koskettaa häntä itseäänkin).

    Valintani lienee kulkea hataraa polkua eteenpäin niin kuin useiden muidenkin varmaankin. Se mitä haluan katoaa silmieni edessä. Ilman syytä on vaikea alkaa luopumaan rakkaudesta. Jos tyttöystäväni sanoo että on aika panna kimpsut ja kampsut kasaan niin sitten panen. Pienin murhe on kylläkin minne muuttaa, kun laissakin on säädetty koti jokaiselle. Toki yrittäisin muuttaa pois jos sydän sanoisi ei, eikä olisi mahdollisuutta, kun tämä juttu on nyt kuitenkin aika tuore.

    Äänestä

mitenkään...mutta esitän muutamia tekstisi esille nostamia kysymyksiä. Käyttääkö avokkisi sinua hyväkseen?...lisäaikaa ulkomaan reissun takia? Miksi hän ei tee parastaan suhteenne eteen kaiken aikaa? Jotenkin vaikuttaa siltä, että naisesi kipinä on sammunut? "Kuukauden eroamisen jälkeen saatetaan palata yhteen...?" Hyvin hämmentävää. Vai haluaako hän todellakin ainoastaan miettiä, mihin itse on valmis ja mitä elämältään tahtoo? Hän on joko epäkypsä tai ei todellakaan tiedä, kun ei sinun kysymyksiisi vastaa...entä todellakin se toisen mahdollisuus?
Rauhoituhan. Jospa rakkautesi kestäisi hänen etsintänsä nyt...? Kerro kuulumisiasi!

Äänestä
  • Moi

    En usko että hän käyttää 5 vuoden jälkeen minua hyväkseni maksettiin puoliksi ulkomaan reissukin. ei ainakaan rahallista hyötyä. vai tarkoititko jotain muuta?

    Aivan kipinä on sammunut, minne ja miksi?=??? en saa vastausta. Voi kuin naiset olisi yhtä suorasukaisia kuin miehetkin. Sitä ihmetteleekin minne 5 vuotta voi panna piilon.

    En usko toiseen, mut epäkypsyydest oon aika varma( ennen). Nyt ei kerkee pohdiskelee enempää, En kerenny oikee mietiskelemään viestiäsi kunnolla, mut kiitos kovasti. Teen sen myöhemmin.

    Miksi ei kukaan nainen kommentoi tätä??

    Äänestä

  • Menolippu kirjoitti:

    minusta tuntuu siltä, että muijallasi on joku toinen mies mielessä kuin sinä. Ikävä kyllä. Hän ei vain uskalla kertoa asiasta sinulle suoraselkäisesti.

    Äänestä

  • Menolippu kirjoitti:

    Moi

    En usko että hän käyttää 5 vuoden jälkeen minua hyväkseni maksettiin puoliksi ulkomaan reissukin. ei ainakaan rahallista hyötyä. vai tarkoititko jotain muuta?

    Aivan kipinä on sammunut, minne ja miksi?=??? en saa vastausta. Voi kuin naiset olisi yhtä suorasukaisia kuin miehetkin. Sitä ihmetteleekin minne 5 vuotta voi panna piilon.

    En usko toiseen, mut epäkypsyydest oon aika varma( ennen). Nyt ei kerkee pohdiskelee enempää, En kerenny oikee mietiskelemään viestiäsi kunnolla, mut kiitos kovasti. Teen sen myöhemmin.

    Miksi ei kukaan nainen kommentoi tätä??

    ja yritin todella asettua naisesi asemaan ymmrtääkseni hänen käyttäytymistään. Missä tapauksessa itse toimisin noin...siinä, että minulla olisi joku oma sisäinenkriisi menossa. Lainaan pienen tekstinpätkän...:"Jos aiot liian innokkaasti, se hajoaa käsissäsi. Alat epäillä kaikkea. Heti kun irroitat otteesi, kaikki tulee sinun luoksesi!" Tsemppiä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Menolippu kirjoitti:

Moi

Toistan aiheen koska ei tullut oikein mitään ratkaisua / ajatusta aiheesta.

Mitähän pitäisi ajatella kun 5 vuoden yhdessäolon jälkeen avopuolisoni sanoo, että ei ole rakastanut minua kuukauteen. Se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Meillä on ollut loppujen lopuksi aika tasapainoinen suhde.

Hän pelkäsi että pakkaan kamat ja lähden pois. Sanoo välittävänsä minusta paljon ja toivoi lisäaikaa, jotta keretään tekemään suunniteltumme ulkomaan reissu ja sitten katsomaan tilanne uudestaan. (jos rakastuu uudestaan). Sanoo myös yrittävänsä tehdä parhaansa suhteen eteen. Hän kertoi myös että tuntuu siltä kuin oltaisiin vain kämppiksii. Minä olen ainaki ollut se antava osapuoli. Minä kiroan rutiinit!!

Ollaan haliskeltu ja pusuteltu paljon ja tehty kaikkea kivaa yhdessä sen jälkeen.

Hän sanoi myös että useat elää elämänsä yhdessä ilman rakkautta... siis mitä häh. Mul on pakko olla jonkuun muun korvat päässä. Minä en ainakaan halua edes seurustella ilman rakkautta.

Hän sanoi myös että ehkä kuukauden eroamisen jälkeen saatetaan palata yhteen. Aikaisemmastani suhteesta olen kyllä saanut käsityksen että oli siinä kuukaus tai vuos ni se ei maailmaa paranna. ja millähän mielin sitä sen jälkeen hymyilisi kun tälläkin hetkellä hymyilyni on vain teennäistä.

Olen kysellyt kyynel silmin toisista miehistä, vapauden kaipuusta ja kaikista muista syistä. Mutta ilman vastausta. Olen ollut todella murheellinen ja masentunut tapauksen jälkeen. Mihin rakkus voi kadota?

Itse olen 5 vuoden jälkeenkin niin rakastunut ja ajatellut löytäneeni lopultakin sen ainutlaatuisen ihmisen. Samaa on sanonut kosijani 2 vuotta sitten. Olenkin pitänyt sormusta vain muodon eleenä viimeiset 3 viikkoa.

Tiedän jo nyt yhtesen matkan johtavan tuonelaan. Ajatusmaailmani on muuttunut ylösalaisin. lapsiakaan en enää halua(jos päädyttäisiin vielä rakastavaisiksi niin sama voi vielä toistua, lapset siis isättömiksi/ äidittömäksi)

Auttakaa joku minua ymmärtämään. Suhteet on ylä- ja alamäkiä jos ei vuoristojuniakin. Mutta tää ei ole mitään niistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu