Iho mennyt huonoon kuntoon

dr hauschka

Minulla on tosi herkkä couperosaiho, mutta myös sekaiho. Iho oli kesän jälkeen kuitenkin tosi hyvässä kunnossa, ei punoitellut eikä ollut suuremmin epäpuhtauksia. Käytössä on ollut jo yli vuoden pelkkä luomukosmetiikka, mm. Dr Hauschkan puhdistusvoide, kasvovesi, kasvoöljy sekä erään muun luomusarjan (Melvita) puhdistusmaito meikin poistoon.

Iho on nyt parin kuukauden aikana mennyt huonoon kuntoon, on tullut näppyjä ja punoitustakin on ollut enemmän. Olen käyttänyt kuukauden ajan Arbutinia aamuin illoin puhdistuksen jälkeen ja päivisin Dr Hauschkan kasvoöljyä, kun minulla ei muuta sopivaa rasvaa ole ollut. Ruusuvoide ei minulle sovi, se on liian paksua ja ilmeisesti myös allergisoi -> iho alkaa punoittamaan siitä. Arbutin on vähentänyt ihoni reagointiherkkyyttä ja aluksi häivytti näkyviä verisuoniakin pois, mutta nyt niitä näkyy hieman taas.

Yövoiteettomuuteen ihoni ei ole koskaan tottunut, vaan sain niillä kokeiluilla ihoni tosi pahaan kuntoon (miiliumeja ja kirvelyä). Olen nyt kuukauden ajan laittanut yöksi pelkkää Arbutinia ja se on kosteuttanut tarpeeksi.

Mietin, että voisikohan tuo kasvoöljy olla sitten sopimaton iholleni jatkuvassa käytössä? Olen käyttänyt sitä, koska se suojaa ihoa kylmältä. Aikaisemmin olen käyttänyt sitä vain satunnaisesti ihoa suojaamassa. Päällä on usein päivisin Dr Hauschka -meikkivoide. Käsittääkseni kasvoöljyn pitäisi ehkäistä epäpuhtauksia, mutta jostain toisesta keskustelusta täältä luin, että se kuivattaisi ihoa? Ihoni ei tuota paljoa luonnostaan talia, joten jos kasvoöljy heikentää talintuotantoa, niin voiko se olla syy näppyihin? Siis että iho kuivuu?

2

1069

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • spiritkid

      Lopeta hyvä ihminen sellaisten tuotteiden käyttö, jotka aiheuttavat ärsytystä. Dr. Hauschka käyttää moniakin sellaisia kasveja, jotka ovat tunnettuja ihoärsyttäjiä ja joista ei ole mitään hyötyä iholle. Mm. sitrushedelmäuutteet ovat näistä pahimpia. (American Academy of Dermatologyn mukaan)

      Jos haluat käyttää kasvoöljyä, niin parempi vaihtoehto on esim. puhdas kylmäpuristettu aprikoosinkiviöljy, (saa luontaistuotekaupoista) se sopii epäpuhtaallekin iholle hyvin.

    • mutta.....

      niinhän se on, että se joka on yhdelle hyvä ei ole kaikille hyvä :/
      Mä taas olen dr.hauschkaa käyttänyt pari vuotta, ja se on tehnyt mulle ns. täydellisen ihon. Tai niin täydellisen kun näillä geeneillä on mahdollista :D

      Toivottavasti löydät "oman" tuotteesi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe