toiset

Kertokaapa millaisia syitä varattu mies sanoo teille perusteluksi, miksi hän ei eroa, vaikka rakastaakin sinua? Klassisiahan ovat lapset, yhteinen omaisuus, jonka joutuisi jakamaaan vaimon kanssa, suuret velat.

Minä olen kuunnellut tälläisia juttuja pitkin vuosia: vanhempien kuolema liian lähellä, anopin kuolema-vaimo suree. Lapsenlapsen syntymä, odetettu matka, ei voi tuottaa pettymystä vaimolle. Työsressiä, ei jaksaisi toista sen päälle. Vaimolla epäillään syöpää=terve kuin pukki. Vaimo voisi tehdä itsemurhan. Voisi alkaa juomaan. Seli, seli. Viimeisin hätävale niin lapsellinen, että en viitsi edes kertoa. Rimpuilen siitä valehtelijasta nyt eroon.
181371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

mikä syy on. Jos mikätahansa syy esitetään, se tarkoittaa sitä, ettei ole halukas eroamaan. Yksinkertaisempaa olisi tietysti sanoa "en halua erota".

Äänestä

Löytyhän noita silloin aikoinaan. Paras varmaan oli, että kun hän pelkäisi, että tyttöystävä kävisi päälleni. Ihan vain minun vuokseni, eikä suinkaan että itse sitä korvapuustia pelkäisi. Hohhoijakkaa :) Ja mitä rimpuiluun tulee, älä sinäkään keksi tekosyitä suhteessa olemiseen vaan lopeta se - yksinkertaisinta ja helpointa, lisäksi parasta mitä itsellesi voit tehdä.

Äänestä

näin: En voi olla Sinulle sellainen mies, jonka haluat. Avovaimostaan sanoi: On niin pitkä yhteinen historia, saan kiittää häntä, että olen päässyt eroon menneisyydestäni. En voi jättää häntä toisen naisen vuoksi.
Hohhoijjaa, pitäköön avokki miehensä, joka unohti kasvaa aikuiseksi (31 v.).
Kuitenkin on eroamassa avovaimostaan, koska:
- vaimo on hankala
- ei ole mitään yhteistä
- vaimo haluaa lapsia, mies ei (itse olen 9v. lapsen yh)
- vaimo haluaa naimisiin, mies ei (ovat olleet 10 v. yhdessä, ei kihloissa, asuvat miehen vanhempien kattohuoneistossa Hgin keskustassa)
- jne. jne. jne

No, onneksi ei ole minun murheeni enää, olkoon seuraavan kakkosen ;) 2v. jaksoin uskoa omaa tyhmyyttäni, sitten avasin silmät ja selviydyin voittajana. Mies kyllä soittelee perään edelleen.

Äänestä

Minun kakkosystävä kertoi, että on niin huomaavainen mies, että ei halua häntä todistamaan oikeudessa. On siis rakastava ja hienotunteinen.
Kun sanoin, että eron saa pelkällä kaavakkeella, jonka voi tulostaa netistä tai hakea käräjäoikeuden tiskiltä ja kukaan ei joudu todistamaan mihinkään, niin klik.
Kakkosethan "joutuvat" uskomaan mihin tahansa, muuten he jättäisivät sen ukkomiehen.

Äänestä
  • miljoonasorakuopista ja odotti appiukon kuolemaa,sorakuopat osoittautu savimöykyks ja varmaan sen myötä mjnäkin.

    Äänestä

Tee se, ja ala elämään omaa elämääsi.

Äänestä

Minä sanon aina suoraan vieraille naisille, että en ole eroamassa vaimostani, sillä meillä menee hyvin. Intohimoinen ja nautinnollinen rakastelu kyllä kiinnostaa.

Ei toinen nainen ole oikeasti naimisiin menossa. Nainen haluaa seksiä siinä missä mieskin. Naisen vaan tarvitsee verhota johonkin hämyisen unelmaan parisuhteesta.

Äänestä
  • Siis ei ole naimisiin menossa, mutta tarvitsee verhon hämyiseen parisuhteeseen????

    Nainen saa todella paljon paremman tyydytyksen seksikaupan vempaimilla kuin ukkomiehen yrityksillä. Kyllä suurin osa naisista kuitenkin odottaa niitä sanoja eli olet ihana, koskaan ei ole tuntunut näin hyvältä, sun muuta lööperiä ja siinä on sitten kaksi petettyä. Mies luulee olevansa todellinen rakastaja ja nainen rakastettu vaikka orgasmia ei ole saatu (näytteleminen) ja sitä mies ei todella voi tietää.

    Äänestä

  • kaksijakoinen kirjoitti:

    Siis ei ole naimisiin menossa, mutta tarvitsee verhon hämyiseen parisuhteeseen????

    Nainen saa todella paljon paremman tyydytyksen seksikaupan vempaimilla kuin ukkomiehen yrityksillä. Kyllä suurin osa naisista kuitenkin odottaa niitä sanoja eli olet ihana, koskaan ei ole tuntunut näin hyvältä, sun muuta lööperiä ja siinä on sitten kaksi petettyä. Mies luulee olevansa todellinen rakastaja ja nainen rakastettu vaikka orgasmia ei ole saatu (näytteleminen) ja sitä mies ei todella voi tietää.

    tuhlaatte parhaat vuotenne ukkomieheen.
    Ottakaa toinen miesystävä ehkä ukkomiehen silmät sitten avautuu ja hän tekee ratkaisun suhteeseenne.

    Äänestä

  • uskokaa jo tämä kirjoitti:

    tuhlaatte parhaat vuotenne ukkomieheen.
    Ottakaa toinen miesystävä ehkä ukkomiehen silmät sitten avautuu ja hän tekee ratkaisun suhteeseenne.

    sinä vaikutat poloiselta, kun roikut kynsin ja hampain parisuhteessasi, vaikka miehesi juoksee vieraissa.

    Äänestä

  • mielestäni.................. kirjoitti:

    sinä vaikutat poloiselta, kun roikut kynsin ja hampain parisuhteessasi, vaikka miehesi juoksee vieraissa.

    ole pettänyt. Eli ei ole näyttöä pettämisestä.

    Äänestä

  • näyttöä hän ei kirjoitti:

    ole pettänyt. Eli ei ole näyttöä pettämisestä.

    näkeväsi miehesi livenä, kun hän jyystää kakkostaan?

    Äänestä

  • tosiaan........... kirjoitti:

    näkeväsi miehesi livenä, kun hän jyystää kakkostaan?

    kun mies niin väittää ettei ole pettänyt, eikä ole näyttöä.
    Tämä on totuus. Kun ei ole näyttöä.

    Äänestä

  • ei ole pettänyt kirjoitti:

    kun mies niin väittää ettei ole pettänyt, eikä ole näyttöä.
    Tämä on totuus. Kun ei ole näyttöä.

    mies pettää.
    Mies väittää että ei ole pettänyt eikä petä.

    Äänestä

  • ykkösille että kirjoitti:

    mies pettää.
    Mies väittää että ei ole pettänyt eikä petä.

    taidan sitten järjestää sulle hiukan näyttöä, vaikkapa sukupuolitaudin muododda. Riittääkö se näytöksi tällä kertaa?

    Äänestä

  • hommeli.. kirjoitti:

    taidan sitten järjestää sulle hiukan näyttöä, vaikkapa sukupuolitaudin muododda. Riittääkö se näytöksi tällä kertaa?

    Mutta sulla ei ole näyttöä että mies pettäisi minua.

    Äänestä

  • näyttö vain kirjoitti:

    Mutta sulla ei ole näyttöä että mies pettäisi minua.

    piakoin, maltahan nyt mielesi.

    Äänestä

  • ......................... kirjoitti:

    piakoin, maltahan nyt mielesi.

    minua vaikka olen epäillyt.
    Mies vannoo kuulema oikeudessa jos on pakko. Vaikka ei olla asuttu edes yhdessä paitsi seurusteltu toistakymmentä vuotta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kakkoset kirjoitti:

Kertokaapa millaisia syitä varattu mies sanoo teille perusteluksi, miksi hän ei eroa, vaikka rakastaakin sinua? Klassisiahan ovat lapset, yhteinen omaisuus, jonka joutuisi jakamaaan vaimon kanssa, suuret velat.

Minä olen kuunnellut tälläisia juttuja pitkin vuosia: vanhempien kuolema liian lähellä, anopin kuolema-vaimo suree. Lapsenlapsen syntymä, odetettu matka, ei voi tuottaa pettymystä vaimolle. Työsressiä, ei jaksaisi toista sen päälle. Vaimolla epäillään syöpää=terve kuin pukki. Vaimo voisi tehdä itsemurhan. Voisi alkaa juomaan. Seli, seli. Viimeisin hätävale niin lapsellinen, että en viitsi edes kertoa. Rimpuilen siitä valehtelijasta nyt eroon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu