perheen vapaa-aikaan

osallistuminen

Kuinka paljon vietatte perheen kanssa aikaa vapaa-ajalla? Esim viikonloppuisin, menisitteko ihan mielellanne katsomaan vaikka lasten futispeleja muiden juttujen kustannuksella?

Mielestani vapaa-ajan pitaisi olla sellasta ns stressivapaata vyohyketta, mutta se ei oikein toimi, kun tuntuu, etta saa potea huonoa omaatuntoa ja viboja, etta se "tee vapaa-ajallasi mita haluat" onkin aaneton "kylla sun nyt periaatteessa pitaisi naihin lasten juttuihin osallistua koko ajan".

8

1777

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aupparina

      Joo, kyllä mä ainakin jonkin verran uhraan omaa vapaa-aikaani perheelle myös viikonloppuisin, mutta ei mulla varsinaista työntekoa ole tai en ainakaan koe sitä niin. Koen hommat lähinnä tähän perus elämiseen yms. kuuluvina.

      Esim. aamuisin, kun äiti laittaa aamupalan siivoan usein keittiön syötyämme, mikä on musta ihan reilua tehdä, kun äiti on kerta aamupalan laittanut. Saa hänkin nauttia vähän viikonlopuista. Joskus auttelen myös ruuanlaitossa viikonloppuisin ja aika usein tyhjentelen et täyttelen astiakonetta, kun en sitten taas tykkää siitä, että hommat jäävät roikkkumaan. Mutta noita asioita en pidä varsinaisena työntehtävinä, lähinnä kun asun täällä toisten nurkissa, niin en viitsi loisia, ja eihän noihin nyt paljon aikaa mene.

      Näin joulun alla olen autellut myös leipomisessa, saanhan itsekin maistella äidin leivonnaisia, joten kannan vuorostani korteni kekoon tältä osin. Nyt viikonloppuna askartelimme myös lasten kanssa joulukortteja ja muuta kivaa, mutta tästä nautin myös itse.

      Mitään pyykkäystä tai silittämistä en hoitele viikonloppuisin. Tosin jos huomaan, että pesukone on pessyt vaatteet, eikä kukaan ole ripustanut niitä narulle, niin voin ihan hyvin ripustaa. Eihän se ole kuin maksimissaan kymmenen minuutin homma.

      Usein jos perhe tekee jotain ekstraa esim. kyläilyä, keilailua, retkiä yms... He pyytävät minut mukaan. Pakkohan ei ole lähteä, mutta näillä reissuilla tutustuu usein uusiin ihmisiin ja pääsee vähän tutustumaan ympäristöön.

      • muillekin näin toimimista

        ei paljoa tosiaan ota, mutta antaa paljon! Meillä ainakin arvostetaan niitä pieniä tekoja! Testatkaapa omassa perheessänne! ja tällä en siis tarkoita että pitäisi tosiaan silittää siivota tms. isompaa

        Tosin jos on läpimätä perhe, eikä huomioi näitä ylimääräisiä juttujua, niin ei tietty sitten kannata vaivautua :-)


    • .....................

      olen ollut yhteensä 3 eri perheessä (eikä kyseessä siis perheen vaihtaminen vaan tietoisesti olen lähtenyt 3 eri kertaa töihin) ja kaikki ovat pyytäneet useasti viikonloppuisin omiin menoihinsa esim. äidin veljen luokse kyläilemään, grillijuhliin, seuraamaan lasten kisoja tms. mutta pääosin en ole osallistunut, sillä olen halunnut pitää vapaa-ajan itselläni ja käyttää sen esim. matkusteluun, kavereiden tapaamiseen, lepäämiseen tms. koska työtuntini ovat olleet kaikissa perheissä noin 45-50h/vko eli vapaa-aikaa viikolla ei ole juurikaan jäänyt.

      toisaalta, olen asunutkin kaikissa perheissä jokseenkin itsenäisesti eli viikonloppuisin usein kokkaillut itselleni esim. perheen alakerrassa jossa siis minulla oma huone keittiövehkeet yms. tai kokonaan erillisessä asunnossa perheen asunnon lähettyvillä. eli ei ole ollut edes huono omatunto siitä, että asuisin (söisin, sotkisin) perheen "loisena".

      • Eii oo voittanutta

        Mukava että on vielä oikein perussuomalaisia juntteja, "minä sitä en loisena ole", "en osallistu vaikka on pyydetty".

        Ihanaa!


      • .......................
        Eii oo voittanutta kirjoitti:

        Mukava että on vielä oikein perussuomalaisia juntteja, "minä sitä en loisena ole", "en osallistu vaikka on pyydetty".

        Ihanaa!

        vaikuttaa perheenkin suhtautuminen asiaan. tottakai on mukava kysyä kohteliaisuudesta mukaan grillijuhliin yms ja joskus (muutamaan kertaan) voi vaikka osallistua, mutta monet perheet hakevat pääsääntöisesti työntekijää (itse olin siis aina nimikkeellä live out/in nanny) ja jos hommat&kemiat toimii hyvin, niin kutsuvat joskus mukaan myös omiin touhuihinsa odottamatta kuitenkaan, että työntekijä lähtee niihin mukaan vaan lähinnä ehdottaakseen jotain mukavaa tekemistä siltä varalta että muita suunnitelmia ei satu olemaan.

        junttia. jopa niin junttia käytöstä itseltäni siis, että 2 kolmesta perheestä on pyytänyt minua useampaan otteeseen tulemaan uudelleen mikäli (opiskelu)aikatauluihini sopisi. kolmannen kanssa ei tultu toimeen, eivät edes kyselleet juurikaan vapaa-ajan toimintoihin koska tiesivät, että matkustan kaupunkiin joka viikonlopuksi mikäli vain mahdollista (eli mikäli ei sovittu etukäteen babysittausta).


    • host mom

      mä ainakin ehdottelen aupparille aina vapaa-ajan tekemistä, mutten oleta että pitäisi osallistua. Itse koin että kun pienellä paikkakunnalla asutaan, on hyvä vähän auttaa tyttöäkin näkemään muuta.

      Ja jos yhdessä mennään esim nyt pikkujouluihin lasten kanssa, en oleta että hän on siellä "töissä", vaan viettämässä vapaa-aikaansa ja minä katson lasten perään.

      "Pakolliset hommat" hoidetaan aina työajalla, mutta auppari on jo oppinut että esim. imuroi joskus vapaa-ajallaan ja mä sitten joustan jotenkin. Esim. ostan jotain palkkioksi tms. tai hyvitellään seuraavan viikon tunneissa.

    • La Mamma

      Meilla on aina (kun mahdollista) kutsuttu aupair mukaan perheen menoihin. TODELLAKAAN ei hairitse jos ei halua tulla, painvastoin huolestuisin jos hanella ei muita aktiviteetteja olisi. Kylla vapaa-aika on vapaata eika sita todellakaan tarvitse perheen kanssa viettaa. Myos perhe on mielellaan keskenansa aina valilla, vaikka aupairin kanssa tulisi miten hyvin toimeen.

      • .......................

        todella hyvin sanottu.

        (nimimerkistäsi päätellen olemme samalla aaltopituudella myös italian suhteen...)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1309
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      38
      849
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      29
      597
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      548
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      521
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      483
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      482
    Aihe