pattitilanne

JASSSO77

Vaimoni tapasi viime viikonloppuna toisella paikkakunnalla ravintolassa ollessaan miehen jonka kanssa on nyt viikon ajan lähetellyt viestejä suuntaan ja toiseen.Vaimoni mukaan he ovat vain kavereita minkä haluaisin uskoa (ja ehkä uskonkin).
Hän tarvitsee kuulemma miespuolista juttukaveria koska itse olen niin huono keskustelemaan ja näyttämään tunteitani(mikä sekin on totta).
Kuitenkin tässä on kohta 9 vuotta tunnettu ja lapsiakin on siunaantunut 2 kappaletta (7v ja 1v).
Niin onko tuollainen tekstailu moraalisesti oikein?Minua loukkaa ja suututtaa aivan älyttömästi tuollainen toiminta minkä olenkin vaimolleni tehnyt erittäin selväksi johon hän vain toteaa että ei siinä ole mitään väärää.Minun tunteillani ei ole mitään väliä.Ja jos kerran tarvii juttukaveria niin miksi tekstailla?Onko se nyt sitä keskustelua parhaimmillaan?Sekin vielä ärsyttää kun vaimo kutsuu sitä äijää ystäväkseen(kerran nähnyt ja jutellut sen kanssa ja se onkin jo ystävä.Ei hyvää päivää!)
Siis onko oikein että juttukaveria tarvitseva naimisissa oleva nainen voi tekstailla vieraalle miehelle jonka on tavannut n.1,5 promillen humalassa ravintolassa viikko sitten ja sen on ok?
Vai olenko itse täysi idiootti kun en hyväksy asiaa?

8

1462

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näyttää viestit

      Pyydä vaimoasi näyttämään ne viestit sinulle. Jos voi näyttää ja ei mitään sellaista, että haluan sinua, mulla on ikävä tai vielä pahempaa, niin ehkä olisi just ja just hyväksyttävää. Mutta taitaa olla ihastunut. Eli ei tuo ole mielestäni normaalia käytöstä. Tai voihan olla niin, että se mies on ihastunut ja lähettelee viestejä. Eli tärkeämpää on se, mitä vaimosi vastailee. Olen itse nainen ja en kyllä tuollaista sulattaisi ihan helposti. Näytäpä muuten näitä vastauksia vaimollesi. Jos haluaa katsoa niitä, eikä suutu, niin silloin voisi kuvitella, että hänellä ei ole mitään hämärää menossa.

    • sivuhyppy

      Ihan vaan `pikkusen`,haiskahtaa palaneen käry.Entäs,jos homma olisi toisin päin,hyväksyisikö vaimosi asian,ilman epäilyjä.

    • Minusta kyllä vaikuttais jotta tuohon kätkeytyy takaovi naiseltasi.Älä anna periksi,vaadi tekstarit heti nähtäville kun ne saapuu puhelimeen.

      • itse jututtaa

        kyseistä miestä???


      • kiribati

        ei ole oikeutta lukea toiselle lähetettyjä tekstareita, ei edes puolisolla. Jos lähettäjä on tarkoittanut viestinsä vain yhden henkilön luettavaksi niin silloin niitä ei ole todellakaan tarkoitettu muiden luettavaksi. Laki ei kiellä näyttämästä itselle saapuneita tekstareita eteenpäin (tässä asiassa "kunnostautuneita" julkkiksiakinhan tästä maasta löytyy), mutta hyvät käytöstavat kyllä.


    • hirviö

      Minulle kävi juuri samallatavalla kuin vaimollesi siis löysin muka miespuolisen kaverin. oltiin alussa miehen kanssa muka kavereita.yks kerta sitten otettiin alkoholia niin eiköhän mukaan tullut seksiä. suhdetta kesti n.3kk ja minä idiootti ihastuin mieheen. kun mies sai mitä halusi niin hänpä jätti sitten minut vedoten ettei halua olla suhteen rikkoja. Joten älä riivattu usko moiseen kaveruuteen vaan lopeta kaveruus heti jotta mitään suhdetta ei ehtisi alkaa...

    • ahdistunut

      Mielestäni nainen ja mies vain harvoissa tapauksissa voivat olla vain ystäviä keskenään ja toisaalta en jaksa uskoa että niitä ravintoloista ainakaan löydetään. Mieheni harrastaa kanssa tekstiviestittelyä naisten kanssa meillä on 4 lasta ja yhteistä taivalta melkein 14 vuotta. Sinun kannattaa selvittää asia vaimosi kanssa nyt kun se vielä on mahdollista. Pyydä esimerkiksi näyttää viestien sisältöä, jos hän ei tähän suostu, hän todennäköisesti salaa sinulta jotakin. Sinun kannattaa myös miettiä miksi et voisi keskustella jatkossa hänen kanssaan enemmän ja osoittaa mielenkiintosi hänen asioissaan. Puutu asiaan ennenkuin se on liian myöhäistä. Onnea teille.

    • Nimetön

      Voihan se olla niin että naisesi haluaa jostain syystä tehdä sinut mustasukkaiseksi(?) Itse saattaisin, lapsellinen kun olen, tehdä juuri jotain tuollaista saadakseni oman mieheni mustasukkaiseksi. Jos hän sillä tavoin tajuisi minun arvoni jo arkipäiväistyneessä suhteessa, voisin jopa ruveta kutsumaan ystävkseni jotain baarituttua. Saisin ehkä mieheltäni sitä huomiota, jota hän ei minulle ole muistanut osoittaa pitkiin aikoihin.

      Onhan se tosi ettei ystäviä noin vain viikossa synny, ja varsinkin baarissa tavatuista vastakkaisen sukupuolen edustajista. En usko ainakaan..

      Sanot että vaimosi kaipaa ulkopuolisia miehiä keskustekukavereikseen/näyttämään tunteitaan hänelle kun sinusta ei siihen ole?!? Entäpä jos vaimosi mielestä teillä ei seksielämä toimi?

      Kyllä minä hyväksyn miehelläni naispuoliset kaverit ja hän minulla miespuoliset kaverit, mutta se tarkoittaa sitä että nämä kaverit voidaan tuoda kotiin ja esitellä heidät toisillemme. Ja jos viesteijä tulee "epäilyttävissä" määrin kyllä minä voin kysyä (huom kysyä, en katsoa "salaa") että mikäs asia se noin kovasti jututtaa? Eikä mieheni, enkä minäkään, sellaisesta suutu. Jos suututtaa niin se olisi jo merkki että on jotain salattavaa, ja eihän salaisuudet kuulu parisuhteeseen.

      Mutta mielestäni pitää muistaa että pitkäkin (ja varsinkin pitkä) parisuhde vaatii hoitoa toimiakseen. Mikset veisi naistasi esim. viikonlopuksi kylpylään tai keksitte jotain muuta mukavaa yhteistä tekemistä niin ei tarvitsisi sitä jännitystä tai keskusteluseuraa etsiä parisuhteen ulkopuolelta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      237
      45139
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      120
      25951
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      321
      15629
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      161
      10772
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9697
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9121
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      82
      8451
    8. 238
      6808
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      219
      6463
    10. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      6463
    Aihe