Tätä tekstiä en olisi halunnut kirjoittaa, mutta katsoin sen välttämättömäksi, kun tämä dokumentti oli aiheeseen yhdistetty eräällä Internetin keskustelupalstalla. Valitettavasti jotkut ovat päättäneet, että tämäkin huuhaa on Yhdysvalloista Suomeen levitettävä, joten yleisen harhaanjohtamisen välttämiseksi jonkun täytyy myös antaa rationaalinen vastine.
Väite: Jokaisen tavarakoodin viivakoodiesitykseen sisältyy Pedon luku 666. Numeron 6 viivakoodisymboli on kaksi kapeaa mustaa viivaa, ja tämä yhdistelmä löytyy jokaisen viivakoodin alusta, keskeltä ja lopusta. Siis kolme kuutosta.
Lyhyt vastine: Väite ei pidä paikkaansa, vaan perustuu siihen, että viivakoodijärjestelmää ei ole ymmärretty oikein. Useimmat ihmiset eivät tunne viivakoodeja yksityiskohtaisesti, joten virheellinen tieto, jota joku vakavissaan todeksi väittää, on helppo hyväksyä ilman kritiikkiä.
Pitempi vastine menee valitettavasti väistämättä hiukan tekniseksi. Ymmärtämistä helpottaa, jos otat käsille muutaman tällaisen viivakoodin (mieluiten isokokoisia) koska tässä esityksessä ei ole mukana kuvia, paitsi jos seuraat lopussa olevaa linkkiä. Käytän sanoja "musta" ja "valkoinen", jotka useimmiten osuvat kohdalleen, mutta muutkin vaihtoehdot ovat mahdollisia.
Viivakoodien kokoja ei yleensä määritellä absoluuttisesti, vaan käytetään käsitettä "yksikkö" ("unit", "element" tai "module"), jonka leveydelle määritellään ala- ja yläraja. Useimmiten kapein viiva on yhden yksikön levyinen, ja muut tämän kokonaisia monikertoja. EAN-13:ssa ja UPC-A:ssa viivojen leveydet ovat 1, 2, 3 tai 4 yksikköä. Se mitä 666-intoilijat eivät ymmärrä on, että mustien viivojen väliin jäävät valkoiset alueet (tästä eteenpäin valkoiset viivat) ovat aivan yhtä tärkeitä kuin mustatkin. Valkoisten viivojen leveyksille on samat vaihtoehdot.
EAN-13 -viivakoodin alussa, keskellä ja lopussa on kohdistusviivat, jotka yleensä ovat muita pitempiä ja erottuvat siksi helposti. Viivojen pituudella ei kuitenkaan ole merkitystä koodia luettaessa. Kaikki viivakoodijärjestelmät käyttävät kohdistusviivoja tai muita alku- ja loppumerkkejä, joiden perusteella viivakoodinlukija tunnistaa yksikön koon ja käytetyn järjestelmän - useimmat lukijat pystyvät lukemaan kymmeniä eri järjestelmiä ilman, että lukijalle etukäteen kerrotaan minkä järjestelmän viivakoodia on tarkoitus lukea. Koodissa on myös 12 numerosymbolia, kuusi keskimmäisten kohdistusviivojen kummallakin puolella. Numeerisen koodin ensimmäiselle numerolle ei ole omaa viivakoodisymbolia, jonka vuoksi tämä numero sijoitetaan tavallisesti viivakoodin eteen, eikä alle kuten muut numerot.
Kaikki kohdistusviivat ovat yhden yksikön levyisiä. Alussa ja lopussa on kaksi mustaa ja yksi valkoinen viiva, siis yhteensä kolme yksikköä kummassakin päässä. Keskellä on kolme valkoista ja kaksi mustaa viivaa, yhteensä viisi yksikköä. Jokainen numerosymboli muodostuu kahdesta mustasta ja kahdesta valkoisesta viivasta, joiden yhteinen leveys on seitsemän yksikköä. Koodin vasemmalla puolella jokainen numerosymboli alkaa (vasemmalta oikealle edettäessä) valkoisella viivalla, oikealla puolella taas mustalla.
Numeron 6 ja kohdistusviivojen samanlaisuus on näköharha, joka perustuu siihen, että valkoisia viivoja ei ymmärretä symbolien merkityksellisiksi osiksi. Todellisuudessa numeron 6 symboli muodostuu kahdesta yhden yksikön levyisestä mustasta viivasta, yhdestä yhden yksikön levyisestä valkoisesta viivasta ja yhdestä neljän yksikön levyisestä valkoisesta viivasta, eikä siis seitsemän yksikön levyisenä voi mitenkään olla sama asia kuin kolmesta tai viidestä yksiköstä muodostuvat kohdistusmerkit. Jos huomio kohdistetaan vain valkoisiin viivoihin, havaitaan että jokaisessa numerosymbolissa on kaksi valkoista viivaa, kun taas kohdistusmerkeissä niitä on yksi tai kolme. Eli ei mitään yhdennäköisyyttä. Lisäksi voidaan todeta, että koodin vasemmalla puolella kuutosen symboli voi esiintyä myös muodossa, jossa musta ja valkoinen ovat vaihtaneet paikkaa. Suomalaisessa 64-alkuisessa koodissa tämä voi tapahtua niissä kahdessa positiossa, jotka ovat lähinnä keskimmäisiä kohdistusviivoja. UPC-A -koodin vasemmalla puolella käytetään vain tätä muotoa, minkä 666-intoilijat poikkeuksetta jättävät vaille huomiota, koska heille ei sovi sellainen todellisuus, joka liian selvästi poikkeaa heidän teoriastaan.
Johtopäätös: Viivakoodin kohdistusviivat eivät sisällä lukua 666.
Silti on väitetty, että viivakoodin suunnittelijat olisivat tahallisesti valinneet numerolle 6 symbolin, joka "muistuttaa" kohdistusviivoja. Oman käsitykseni mukaan he tiesivät mikä on kohdistusviivojen rakenne ja mitä ne tarkoittavat (eli niillä ei ole varsinaista tietosisältöä), eikä heille tullut mieleen että joku alkaisi tulkita niitä joksikin mitä ne eivät ole. Numerosymbolit ja kohdistusviivat eivät edes muistuta toisiaan, kun koodia luetaan oikein.
Myös on esitetty, että kohdistusviivat vastaisivat esim. A-kirjaimia. Tuskin väite suoranaisesti väärä on, muttei se ole myöskään yleispätevä totuus: Kun viivakoodeja tuotetaan jollakin ohjelmalla tai viivakoodifonttia käyttäen, kohdistusviivojen paikka voidaan joutua osoittamaan jotenkin, ja niitä voi edustaa vaikkapa jokin kirjain. Valmiin viivakoodin tietosisältönä on kuitenkin pelkkiä numeroita. Viivakoodinlukija ei siitä kirjaimia löydä. Tämä siis koskee nimenomaan EAN-13:a ja UPC-A:ta - tietysti on olemassa muita viivakoodijärjestelmiä, joilla voidaan esittää myös kirjaimia.
Jos kohdistusviivat sittenkin välttämättä halutaan tulkita väärin, osaisiko joku kertoa mistä alkaen jokin luku on muodostunut kolmesta erillisestä numerosta, joiden välissä on muita numeroita? Tällä periaatteella minkä tahansa kolminumeroisen luvun löytää mm. lukemattomista puhelinnumeroista (vaikkapa 616 2634). Tiedän kyllä taistelevani tuulimyllyjä vastaan, koska niihin jotka haluavat uskoa huuhaa-juttuja ei mikään logiikka tai järki vaikuta.
Jostakin syystä Pedon luvun etsijät unohtavat mainita, etteivät he pysty uskottelemaan edes itselleen, että 666 olisi löydettävissä UPC-E:n viivakoodiesityksestä, vaikka sen "pitäisi" löytyä "kaikista" viivakoodeista.
Ilman väärää vaatimattomuutta uskallan väittää tuntevani tämän asian paremmin kuin 95 % niistä ihmisistä, jotka uskovat siitä jotakin tietävänsä. Väite perustuu siihen, että olen kirjoittanut ohjelman, joka tuottaa EAN-13 -viivakoodeja käyttämättä mitään valmista viivakoodifonttia (eli tein "fontin" itse). Tätä tehdessäni sain perehtyä asiaan pikselin tarkkuudella. Kokeile vapaasti. Kaikissa testeissäni ohjelma on tuottanut virheettömän viivakoodin. Viivakoodi tuotetaan vain EAN-13:lle, vaikka ohjelma osaa tarkistaa muitakin. Koodi saattaa olla epäterävä LCD-näytöllä, jos resoluutio on asetettu ko. näytön optimista poikkeavaksi. JavaScript-tuki (V1.4) on välttämätön.
666-vouhotuksella on yksi yhteinen piirre lähes kaikkien muiden salaliittoteorioiden kanssa: Salaliittolaiset oletetaan niin tyhmiksi, että kuka tahansa asiaa edes pintapuolisesti "tutkinut" pystyy heidän toimensa "paljastamaan", eivätkä salaliittolaiset ilmeisesti edes opi virheistään mitään, vaan samat henkilöt (varsinkin Yhdysvaltain liittovaltio) "jäävät kiinni" kerran toisensa jälkeen. Eiköhän ole niin, että useimmat todelliset salaliitot todella pysyvät salassa, ainakin niin kauan kuin niillä on merkitystä. Jonkin numerosarjan tai muun merkkijonon levittämiseen löytyisi aivan varmasti keinoja, joita ei kovin pian huomata. Steganografian mahdollisuudet ovat rajattomat.
Tavarakoodi ja "Pedon luku" 666
Teppo Vuori
2
194
Vastaukset
- Daniel 1
Eikö sirukortin systeemi ole erilainen kuin viivakoodin järjestelmä. Puhut kyllä fiksusti viivakoodeista, mutta entä sirut, niistä et maininnut sanallakaan???
- Ossila
tuollaisilla jutuilla. Eikohan Jumala ole voimallinen kertomaan lapsilleen kun tosi eteen tulee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322078Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.461695Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1101460Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1041206Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja1041004Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.75938- 59835
Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗52779Teit yllättävän siirron
Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,28750Kaipaatko nainen
Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd99709