Itsemurha-ajatukset

mene vaan lääkäriin,sieltä saat apua.olen itse elänyt hyvinkin vaiherikasta elämää,ja nyt olen toista kertaa keskitasoisesti masentunut.pakko oli taas aloittaa mielialalääkitys,ja onneksi pääsen myös terapiaan.hae apua pian,ajatele lastasikin,hän vaistoaa,ettei kaikki ole ok,ja voi jäädä pahojakin muistikuvia.
voimia jaksamiseen !!!!!t.minaret

Elämäntilanteesi on rankka ja pienen lapsen kanssa, varsinkin yh:na joutuu tiukille. Kannattaa hakea apua, sillä et kuvittele vain olevasi avun tarpeessa. Itselläkin alkoi samantapaisia itsetuhoisia ajatuksia tulla ja samoin kuin sinä, ajatellut että jos lapsia ei olisi niin..Hain lääkityksen ja nyt koitan päivä kerrallaan jaksaa eteenpäin, pysyä kiinni elämässä.
Voimia sinulle.

1. Olet selvästi masentunut.
2. Lääkäri on sitä varten, että hänelle kerrotaan. On kuullut tuhansia tarinoita ja ei tunnin päästä muista sinun, mutta hänelle pitää antaa työkalut käteen, muuten ei voi antaa edes reseptiä tai neuvoa eteenpäin.
3. Monelle tulee vasta puolen vuoden jälkeen se eron aiheuttama tuska, siihen tarvitset aikaa ja ehkä apua. Käy kirjastossa ja lainaa joku aihetta käsittelevä kirja tai jos mahdollista mene eroseminaariin.
4. Hyväksy se kaksio, se on sinun oma paikka (minä muutin hulppeasta omakotitalosta suihkuttomaan yksiöön ja kirpparilta jonkinlainen kalustus), ei neliöt tuo onnellisuutta.
5. Uskalla pyytää, jos sinulla on ystäviä tai vanhempasi lähellä, niin pyydä pientä hoitoapua pariksi tunniksi, mene vaikka virkkauskerhoon.
6. Muista, että olet lapsellesi tärkein ihminen maailmassa.
7. Ja tämän saarnan jälkeen lääkäriin, eikö?

Huomiseksi on lääkäriaika. Nyt kun vaan osaisi olla kaunistelematta tätä asiaa, ja kertoa mitä päässä liikkuu kaikessa raadollisuudessaan. Yritys hyvä kymmenen ainakin.

Ironistahan tässä on se, että olen itse tällä hetkellä töissä mielenterveyspotilaiden parissa. Minun pitäisi tietää masennuksesta vaikka kuinka, ja osata eritellä tuntemuksiani ja niin päin pois, mutta on se vaan hankalaa kun on kyse omasta itsestä. Ja toisaalta kun näkee joka päivä paljon pahempaakin, niin sitä vaan miettii, että ylireagoinkohan mä nyt vaan? Tai entä jos yritänkin vaan laittaa saamattomuuttani masennuksen piikkiin? Olo on nimittäin helvetin saamaton ja levoton koko ajan.

Sellainen olo, että etsimällä diagnoosia tälle mun sietämättömälle olemukselleni mä vaan haen tekosyytä, haen ikään kuin lupaa saada käyttäytyä tällä lailla ja olla mitä olen.

Katsotaan nyt sitten, mitä huomisesta lääkärireissusta tulee. Ehkä lääkärikin vaan sanoo, että lopeta toi valitus ja ryhdistäydy. Ja saattais olla ihan oikeassakin.