Suomessa on kova työvoimapula, joka pahenee jatkuvasti. Täällä aikuiset, terveet ihmiset valittavat, ettei töitä löydy.
On aikoihin eletty. Vaatimustaso lienee suomalaisella työttämällä nykyään sellainen, että palkan pitäisi olla vähintään 4000 euroa kuussa ja työn mahdollisimman kevyttä ja helppoa. HÄVETKÄÄ !
Kuinka te kehtaatte?
15
859
Vastaukset
- Hoh hoijjaa
Hoh hoijjaa
- Nimetön
No tämä työtön ainakin (26-v yo-merkonomi, työhistoria: vaativat ja arvostetut toimistosihteerin työt huom! Ilmaisena TYÖHARJOITTELIJANA! työkkärin humpuukikurssitukset ilmaistyöt konsulttifirman avulla, kaikki ovat alussa luvanneet työllistää, mutta 4kk koeajan jälkeen: "Ei, et ole sopiva/emme voi taloudellisista syistä pälä pälä pälä" vaikka olisin tehnyt moitteetonta työtä ja saanut vielä loistavat suositukset päälle.)
Palkansaajana en ole ikinä saanut kunniaa olla. Ja vähän mietityttää, josko pitäisi vain nuorena ihmisenä heittää jo pyyhe kehiin, sanoa piut paut tällaiselle "hyvinvointivaltiolle", ja lähteä kielitaitoisena ihmisenä ulkomaille, joissa oikeasti arvostetaan (ainakin toivottavasti!) ihmisen perusoikeuksia, kuten PALKAN SAAMINEN TEHDYSTÄ TYÖSTÄ!!!!!!
Tämän ketjun aloittaja on näemmä niellyt pureskelematta oikeistopopulismin propagandan.
Työvoimapulaa ei ole, eikä tule, koska a)pääoma on ahne, b) automaatio, teknologia ja globalisaatio syrjäyttävät pian KOKONAAN tavallisen ja keskiluokkaisenkin duunarin c) ihmisarvolla ja kansallisuudella ei markkinataloudessa ole mitään sijaa, raha ratkaisee, ja työ siirtyy halvemman työvoiman maihin/tai oikeistopopulismin avulla huudetaan HUUTAVAA TYÖVOIMAPULAA!!! jotta tavalliset, tietämättömät pulliaiskansalaiset saataisiin äänestämään oikeistoa (eli kokoomusta ja SDP:tä, näin etunenässä), ja jotta ne filippiiniläishoitsut saataisiin tänne tekemään ilolla 800 € kuukausipalkalla töitä ja jotta suomalaiset pitäisivät työttömiä luusereina ja ulkomaalaista halpatyövoimaa kansantaloutemme pelastavana messiaana.
Herää jo, Suomi!
Minä tyytyisin ihan mielelläni 800 €-1200 €/kk-tuloihin... 1600 €:in pitäisin jo ruhtinaalisena palkkana, ja ylpeästi maksaisin siitä kaikki kuuluvat verot.
Syy ei ole työttömissä, vaan rajattomassa pääoman ahneudessa, automaatiossa ja ennen kaikkea siinä että TYÖNANTAJAT EIVÄT HALUA MAKSAA PALKKAA!! Siis eivät halua maksaa enempää kuin plus-miinus-nolla.- Paskaduunissa ollut
Lopettakaa politiikanpuhuminen ja menkää töihin. Kovat tosiasiat puhuvat puolestaan. Kyllä töitä löytyy niitä haluaville.
- Nimetön
Paskaduunissa ollut kirjoitti:
Lopettakaa politiikanpuhuminen ja menkää töihin. Kovat tosiasiat puhuvat puolestaan. Kyllä töitä löytyy niitä haluaville.
Kokemuksesta sanon, että ei löydy. Ainakaan sellaisia joista ihan oikeaakin palkkaa maksettaisiin (eli TES:n mukainen peruspalkka).
Ja politiikkaa ei saa sotkea tähän? Kaikkihan lähtee juuri politiikasta, tai sen puutteesta tai virheellisyydestä. Töitä kyllä löytyy. Kun vielä löytyisi niitä palkkaa maksavia työnantajiakin, ja töitä, jotka olisivat jotain muutakin kuin pelkkää pätkää toisen perään. - Ikityötön
Paskaduunissa ollut kirjoitti:
Lopettakaa politiikanpuhuminen ja menkää töihin. Kovat tosiasiat puhuvat puolestaan. Kyllä töitä löytyy niitä haluaville.
Jos kerta töitä löytyy niin voisitko luetella ensimmäiset viisi yritystä, jotka hakevat sellaista, joka haluaa tehdä työtä?
Turha kopioida mollin sivujen valetyöpaikkoja tai työvoimpaula-nitkutusta. Vain viisi paikkaa jotka ihan aikuisten oikeasti olisi auki työtä haluavalle.
- työtön 2
Helsingin työvoimatoimistossa on keskimäärin joka kuukausi 4-5 kertaa enemmän työnhakijoita, kuin avoinna olevia työpaikkoja, eli se siitä työvoimapulasta.
- Ne ajat
Poissa ovat ne ajat kun kaupan kassa koulunsa päätettyään iski perseensä kassakoneen ääreen ja nosti sen siitä seuraavaksi eläkkeelle lähtiessään lopullisesti.
Kun tämä yksi ainoa uusi työpaikka on nyt koko Suomessa vihdoin vapautunut niin työministeriössä vilkkuu ledit punaisella ja media rummuttaa työvoimapulaa ihan innoissaan.
Lisäksi maahanmuuttajia on välittömästi saatava tuhat tilalle, että pystyyvät korvaamaan tämän työnsankarin.
- olkaa hyvä
Hyvät työministeriön virkamiehet. Työttömyys on vaikea asia jokaiselle sen kohdanneelle.
Älkää syyllistäkö työttömiä kirjoittamalla tänne kirjoittamalla huutavasta työvoimapulasta.
Kiitos ja näkemiin.- Oikea maisteri
Ihan liian matala sivistystaso alkuperäisen viestin kirjoittajalla. Onkohan nyt maisterin paperit tilattu netistä.
- Funderaus
Niin muuten eikö työministeriön virkamiehet voisi korvata kielitaidottomilla kiintiöpakolaisilla. Siinähän olisi niille hyvä työpaikka. Kerran niitä 750 pitää tänne joka vuosi ottaa väen väkisin.
- Ikityötön
Oikea maisteri kirjoitti:
Ihan liian matala sivistystaso alkuperäisen viestin kirjoittajalla. Onkohan nyt maisterin paperit tilattu netistä.
Juice Leskisen oppiarvo. Tosin Juice oli fiksu ilman papereitakin.
- Kiitämään
Suomessa on aina kova työvoimapula ennen vaaleja. Kun vaalit on ohi niin työvoimapulaa ei enää ole. Toisinsanoen pula on ainoastaan äänestäjistä ja äänistä. Ei mistään muusta.
- ex-työttömyysturvamies
pienempikin palkka riittää mutta 1700 alle bruttona ei tule toimeen jos haluaa työnteosta saada muutakin hyötyä kuin känsät käsiin ja lyhyet yöunet...eikä noit 1700/kk liksojakaan ole tarjolla pilvin pimein.
aloitin tammikuussa raksalla duunit josta irtoaa noin 1900/kk,verojen jälkeen ja tukien mentyä,vuokran maksettuani jollen väärin laske tassuun tulee noin 800. - trollaus.
Ihan hyvä perustrollaus.
- työvoimapula???
- pahenee???
- miten niin terveet???
- miten niin aikuiset???
- totta on että aikoihin on eletty.
- miten niin lienee???
- 4000 euroa???
- totta että mieluummin kevyttä.
- miten niin helppoa???
voi olla että joku on närkästynyt, kukaan kyllä maisteriksi usko >:p - häpeämätön
Minulle riittää 1500E:n pinnassa oleva nettokorvaus kotiin.
En lähtisi 4000E:n brutolla mihinkään!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454970Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481069- 131033
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17977Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75940Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8867Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2822Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah55742Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27703