sukujen

huoh

ihan on suru sydämessä, kun lähiaikoina on semmonen sota syttynyt meidän sukuun ettei tiiä milleenpäin olis ja eläis.

vaikka asia ei minulle kuulukaan niin vanhempieni puolesta olo on paha ja ihmetys suuri

veljeni vaimo ja hänen vanhempansa ovat nyt päättäneet että vanhempani ovat huonoja, itsekkäitä ja ylpeitä ihmisiä ja ovat tehneet asian hyvin äänekkäästi selväksi eli huutamalla päin naamaa...kummaa asiassa on että tähän asti kaikki on mennyt hyvin ja meidän ja veljen vaimon vanhemmat ovat olleet hyviä ystäviä keskenään. Nyt on sitten monen vuoden patoutumat päästetty valloilleen ja vanhempanikin ovat ihmeissään että miksei asioista ole voitu puhua aikaisemmin jos kerta jokin on joskus harmittanut. tuntuu että tähän asti on vain esitetty ystäviä...

ja riidan aiheet eivät ole mitään mielestäni mitään niin kauheita miltä itse riita ja huudon määrä antaa kuvaksi. isäni on jäänyt hiljattain eläkkeelle ja lähti mutamaksi viikoksi lappiin samoilemaan, miettimään ja 'vieroittumaan' yrittäjyyselämästä...kuulemma itsekästä matkustella noin ja potea henkistä pahoinvointia eläkkeelle jäämisestä ja yrityksestä luopumisesta. veljeni esikoista ei kuulemma isäni käynyt tarpeeksi usein katsomassa, isäni kunnioittaa toisten rauhaa ja tulee kylään kun kutsutaan, mitä taas veljeni puolelta ei koskaan käynyt...kuulemma itsekästä toimintaa sekin...huutamisen aiheet ovat olleet tätä luokkaa ja veljeni vaimo on syvästi syvästi loukkaantunut.

kumma sekin että anteeksipyynnöt eivät kelpaa, se että ollaan vilpittömästi pahoillaan...mitä sitten halutaan kun enää ei suostuta puhumaankaan. ensin syytellään ja huudetaan ja toiset haluavat pyytää anteeksi ja keskustella niinkuin aikuiset niin se ei sitten käy.

sen ymmärtää että veljeni puolustaa vaimoaan ja vanhemmat tytärtään. onneksi vanhempani ovat sentään hyvissä väleissä poikaansa, mutta hänen vaimoonsa ei sitten enään. ja raastavaksi tekee myös se että vaimo ei halua että heidän lapsensa olisivat missään tekemisissä meidän vanhempien kanssa...sotkee nyt viattomat lapsetkin mukaan aikuisten riitaan. Onneksi veljeni sentään on hieman eri mieltä ja on luvannut tuoda lapsia kylään mummolaan.

suku on lojaali...tässä tapauksessa hieman liikaakin. itse olen myös aikoinani tapellut veljeni vaimon kanssa ja olimme puhumatta toisillemme kuusi vuotta kunnes viime vuonna puhuttiin asiat selviksi. toivottavasti nyt ei käy samalla tavalla...tiedän vain tunteen mitä isäni nyt kokee kun aikoinani olisin halunnut asiat selvittää puhumalla mutta se ei veljeni vaimolle käynyt vaan päädyttiin sitten mykkäkouluun. Nyt tekisi mieli tehdä sanoin, tässä tilanteessa olen lojaani vanhempiani kohtaan.

tiedä sitten mitä tässä tulee tapahtumaan, sydäntä vaan särkee kun kuulee oman isänsä itkevän...ei hän ole paha ihminen. vanhempamme ovat antaneet kaikkensa minulle ja veljelleni jotta meillä olisi hyvä elämä, olemme olleet etuoikeutettuja siihen nähden että isäni ja äitini oma lapsuus on ollut köyhää ja rankkaa.

huoh...teki vaan mieli purkaa sydäntä, niin pahalta tuntuu...