Tietämättömyys aiheuttaa asenneongelmaa. Tässä vähän tosiasioita työttömyydestä.
1. työttömyys ja työvoimapula on yksi tämän päivän talouselämän joustokeinoja(lukekaa Keynesiä)
2.Suomen historian pahin lama jätti paljon pitkäaikaistyöttömiä. Pahimmillaan työttömiä oli noin 800 000. Laman laskua maksamme yhä.
3. Talous- ja työllisyyspolitiikan seuraukset kantaa viime kädessä yksittäinen kansalainen niin maksajana tai erilaisia tukia nauttivana.
4. Erilaiset tuet, jotka on tarkoitettu eri elämän tilanteiden joustoihin tai viimekädessä kokoelämän mittaisiksi tuiksi turvaavat meille suomalaisille rauhallisen yhteiskunnan. Muunkinlaisia yhteiskuntia löytyy esimerkkinä kolmannen maailman maista.
5. Työttömyys on aina henkilökohtainen tragedia ei siis vapaaehtoinen uravalinta. Suurin osa pitkäaikaistyöttömistä haluaisi mielellään tehdä töitä.
6. Ikävä kyllä työvoimatoimistot, työttömät ja yritykset eivät kohtaa edes älyllisellä tasolla
Työttömistä kiukuttelijoita riittää
2
237
Vastaukset
- Hallitusnikkari
"1. työttömyys ja työvoimapula on yksi tämän päivän talouselämän joustokeinoja(lukekaa Keynesiä) "
Työttömyyttä olisi vaikea ylläpitää ellei työn synnyttäminen olisi määritelty rangaistavaksi työttömyysturvalaissamme. Kuka meillä halusi tämän kohdan työttömyysturvalakiimme? Oliko se talouselämä? Vai oliko se SAK ja demarit? Kuka teki aloitteen? Kuka äänesti sitä eduskunnassa? Kuka oli silloin (1985) hallituksessa? Kuka on nyt hallituksessa, onko se halunnut poistaa rangaistuksia?
"2.Suomen historian pahin lama jätti paljon pitkäaikaistyöttömiä. Pahimmillaan työttömiä oli noin 800 000. Laman laskua maksamme yhä. "
Ketkä järjestivät meille tämän laman? Ketkä olivat hallituksessa kun työttömyysturvalakia muutettiin 1985 joka vei työttömyysturvan yrittäjiltä? Ketä olivat ne 100 000 kansalaista joilta ryöstettiin kaikki 90-alun laman varjolla? Kenellä ne rahat ovat tällä hetkellä? Ketkä ylläpitävät edelleen suurta työttömyyttä ja pieniä palkkoja?
"3. Talous- ja työllisyyspolitiikan seuraukset kantaa viime kädessä yksittäinen kansalainen niin maksajana tai erilaisia tukia nauttivana. "
Nämä samat yksittäiset kansalaiset äänestävät myös ensikevään vaaleissa uudestaan päättäjät, jotka ovat tämän talous- ja työllisyyspolitiikan takana. Kun kyseisessä puolueessa äänestettiin pääministeriehdokasta, vaaleissa oli tasan yksi ehdokas.
Kaikkien kummastukseksi juuri hänet valittiin, vaikka ennakkoveikkauksista kukaan ei siihen uskonut. Kun puolueelle valitaan ehdokkaita eduskuntavaaleihin, ehdokkaiksi pääsevät vain ne, jotka lupaavat jatkaa työttömyyden ylläpitoa.
"4. Erilaiset tuet, jotka on tarkoitettu eri elämän tilanteiden joustoihin tai viimekädessä kokoelämän mittaisiksi tuiksi turvaavat meille suomalaisille rauhallisen yhteiskunnan. Muunkinlaisia yhteiskuntia löytyy esimerkkinä kolmannen maailman maista. "
Vuosi sitten tuli voimaan laki, jonka käsikirjoittajina oli hallituspuolue jolla on sekä valtionvarainministerin että työministerin salkku. Se edellyttää että työttömän kansalaisen on tehtävä normaalia työtä työttömyystuen suuruisella korvauksella neljän vuoden aikana kaksi vuotta.
Tuet eivät ole kasvaneet viimeisen kymmenen vuoden aikana käytännössä lainkaan, sen sijaan kustannukset ovat nousseet kymmeniä prosentteja. Tukea saavat eivät yleensä tule toimeen maksetulla perustuella, vaan joutuvat käyttämään omaisuuttaan ja jos sitä ei ole, hankkimaan lisätukea sosiaalihuollosta.
Nykyisellä tuottavuudessa kansalaiset voisivat saada 40 000 000 000 euroa enemmän jaettavaa vuodessa jos meillä ei ylläpidettäisi työttömyyttä. Jaettuna tasan tulonsaajille se tarkoittaa 10 000 € vuodessa lisätuloa kaikille tulonsaajille. Jos haluat tietää paljonko tämä työttömyyden ylläpito sinulle maksaa, katso paljonko tilillesi tulee kuukaudessa tuloja. Kerro se kahdella niin tiedät paljonko vähintään saisit tilillesi jos meillä ei ylläpidettäisi työttömyyttä.
Suomalaisilla on EU:n toiseksi huonoin ostovoima. Meillä oli joskus aikoinaan hyvin asiat, ennen vuotta 1985. Silloin meillä oli asiat hyvin. Nyt alamme lähestyä kolmannen maailman maita jossa kuollaan köyhyyteen. Meilläkin jo kuolee ihmisiä köyhyyteen. Ja väkivalta lisääntyy työttömyydestä hyötyviä ja työttömyyttä ylläpitäviä kohtaan, viimeisenä esimerkkinä Ulvilan tapaus. Jos tilanne etenee samaa tahtia, pian saamme lukea uutisista vastaavan uutisen poliitikon kohdalta.
Ei kannattaisi leikkiä tulella. Ei kannattaisi ylläpitää työttömyyttä. Ei kannattaisi rangaista työn synnyttämisestä.
"5. Työttömyys on aina henkilökohtainen tragedia ei siis vapaaehtoinen uravalinta. Suurin osa pitkäaikaistyöttömistä haluaisi mielellään tehdä töitä. "
Meillä on hallituksessa puolue, joka haluaa ylläpitää työttömyyttä. Meillä on paljon työttömiä, jotka haluavat olla työttömiä. Eivät halua työtä edes suurella palkalla.
Olen tehnyt ehdotuksen työttömyyden poistamisesta. Se on saanut suuren vastustuksen sekä hallituspuolueen taholta että työttömien taholta. Kumpikaan ei halua että kaikille syntyy työtä josta saa hyvän palkan.
http://www.geocities.com/hallitusnikkari/tlaki
"6. Ikävä kyllä työvoimatoimistot, työttömät ja yritykset eivät kohtaa edes älyllisellä tasolla "
Yrityksillä ei ole velvollisuutta työllistää ketään. Päättäjien on synnytettävä sellaiset lait, että työpaikkojen syntyminen on edullisin ja paras vaihtoehto. Helpoiten tämä tapahtuu poistamalla rangaistukset työn synnyttämiseltä. Aktiivinen kansalainen synnyttää työtä luonnostaan. Mahdollisuuksia näkevä yritys uskaltaa laajentaa jos sen tuloksena ei ole vaaraa verottajan mielivallasta.
Työttömien tulisi äänestää niin että maahan saataisiin sellaiset päättäjät joiden tuloksilla syntyisi työtä kaikille.
Työvoimatoimistojen tehtävä ei tulisi olla löytää karensseja tai lopettaa kansalaisten työttömyysturvaa, vaan kerätä tiedot työpaikoista ja osoittaa ne sopiville työnhakijoille.
Yksikään näistä ei voi synnyttää työtä järkevillä toimilla. Mutta hallitus voi tuoda esityksen jolla nämä ryhmät synnyttävät työtä ja vähentävät kustannuksia jos siitä ei rangaista.
http://www.geocities.com/hallitusnikkari/tlaki- .....
Vau, you are my hero!!! Kiitos, olet pelastanut mun päivä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186