Sunnuntain Hesarissa! Ei muka löydy työntekijöitä firmoihin! Entäs, jos firmat maksaisivat palkkaa, eiköhän jo löytyisi. Ilmeisesti kuvittelevat saavansa ihan ilmaiseksi! Kyllä valtiolle (tai mikä taho lienee) tulee kalliimmaksi hommata näitä ulkolaisia työntekijöitä, vaikka tulevatkin töihin halvemmalla kuin suomalainen. Sitten kun nämä ulkolaiset jäävät työttömäksi, valtio maksaa henkilön kaikki kulut. Aivan kuin pakolaisillekin. Vuokrat, ruuat, autot, kodin elektroniikan, huvitukset jne. Heidän ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Moni varmaan tuleekin tänne muka töihin ja on sitten töissä vähän aikaa ja rupeaa nauttimaan Suomen sosiaalieduista. Aito suomalainen ei saa kuin työttömyyskorvauksen, sillä on maksettava kaikki nuo luetellut kulut.
Tosi
huvittava juttu
2210
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Otetaan esimerkkinä kolmilapsinen maahanmuuttajaperhe. Asuvat uudehkossa kolmiossa Helsingin Vuosaaressa, lähellä merenrantaa. Isä saattaa olla töissä, kenties bussikuskina. Perinneasuun pukeutunut äiti on tietysti kotirouvana. Kysyn vaan, että elättääkö sillä bussikuskin palkalla ison perheen, joka asuu uudessa, kalliissa asunnossa. Vai lankeaako maksumiehen rooli kenties sittenkin kunnalle ja valtiolle?
Näinhän se on oon ollu työttömänä v. 2001
saakka, eka liitonrahalla sen jälkeen työkkärin
korvauksella ei mulla ole mitään muuta kuin puhelin,Fujitsu Siemens AMILO kannettava ja Apple iPod MP3-soitin,
Autokin on jo aikoja sitten muuttunut kuukausilippuun omistusasuntokin on jo myyty ajat sitten samalla kertaa tuli erottua vaimostakin tais olla v. 2003.
Empä ole duunia enää pariin viime vuoteen etsinyt
ei nelikymppinen pitkäaikaistyötön mitään duunia saa vaikka aikoinaan lukion jälkeen kuusi vuotta
opiskelinkin ?? ja työkokemustakin on aika paljon, ei siitä nyt sen enempää,
työttömyyskorvauksella mennään päivä kerrallaan
työkkäri kurssittaa ja karessittaa aina silloin tällöin vahvemman oikeudella ei sille mitään voi
aika kulkee joka päivä on samanlainen sekö on
meidän rangaistuksemme vapaudestamme siis työttömyydestä?