salovaara

radioon

Pertti Salovaara on sitä mieltä että isovanhemmille tapaamisoikeus...? Johan pomppasi sillä nykyään on todella paljon isovanhempia joita ei edes kiinnosta ottaa lastenlapsia edes yökylään edes silloin tällöin kun on kuulemma oltava sitä omaa aikaa ja onhan sitä omat lapset jo hoidettu ja nyt pitää tuhlata säästetyt rahat ja matkustella ja ajatella vain itseään! Ja nyt näille pitäisi saada vielä lakisääteinen tapaamisoikeus erotapauksissa vaikka muutenkaan ei kiinnosta tavata lapsia.pysyköön se Salovaara vain siellä radiossa hänelle sopivissa hahaha hommissa joihin sopii mutta jättäköön sekaantumatta isoihin asioihin ja politiikkaan joihin ei yksinkertaisesti tunnu rahkeet ja ajatusmaailma riittävän eli suutari pysyköön lestissään.Mielestäni tällaisissa asioissa ja kannan otoissa nähdään hyvin miten "julkkis"kansanedustajat pärjäävät ja kuinka hyvin pärjäävät luottamustehtävissä,oma kantani onkin että ei enää näitä julkkis edustajia päätöksiä tekemään vaan keskittyköön vain kansaa viihdyttämään.Kyllä nyt muuttui käsitys Pertti Salovaarasta pysyvästi ja toivon että Pertti pysyy vastedes vain radiojuontajana ettei enää päästä ajattemattomuuksia ja sammakoita suusta!!!

6

778

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • himpula.

      sulla ei taida olla kaikki kotona. toivon ettei sulla ole lapsia.

    • sitten olis

      lapsen paras? Kun tiedämme, että on monenlaisia isovanhempia ja veikkaan, että suuri osa heistä on kunnollisia ja lapsenlapsiaan rakastavia.
      Annas olla kun pariskunta eroaa, niin välit katkaistaan jompaan kumpaan isovanhemman sukuun tai molempiin. Siinä ei ajatella mitä lapsi tahtoo ja mitä isovanhemmat...Kukaan ei pahimmissia tapauksissa pidä heidän puoltaan eikä huolehdi, että tapaamiset toimivat. Päinvastoin.

    • pöhköä

      Mikäs kriteeri se on, että lasta ei oteta yökylään? Miksi pitäisi?
      Monet lapsenlapset käyvät mummulassa vain vanhempiensa seurassa, ja vasta sitten yksinään, kun osaavat busseilla kulkea.

      Meillä ei ole lapsenlapset ikinä yökylässä, koska ikää on meillä sen verran, että ei ole järkevää ottaa pientä lasta hoitoon vuorokausikaupaksi, kun ei jaksa nostaa, eikä onnistu pukemiset ja pesemiset monien kolotusten ja selkävaivojen vuoksi.

      Ei ne kaikki isovanhemmat ole nelikymppisiä, meneviä cityihmisiä, kuten monissa mielipiteissä touhotetaan. Ja miksi ei ihminen isovanhempana saa ajatella omia menojaan ensin? Itselleen jokainen työtä tekee, ja perheelleen. Ei isovanhemmuus velvoita antamaan työnsä tuloksia ja palkkaansa lapsien elatukseen ja heidän perheensä tarpeisiin.

      Isovanhempien tapaamisoikeus ei muuten ole politiikkaa, vaan ihmissuhteiden hoitamista. Puoluekannat ei siinä mitään merkitse.

      Sen opit sitten, kun sulla on lapsia ja isovanhemmat hoitavat/eivät hoida.

    • tällä kertaa

      "Pertti Salovaara on sitä mieltä että isovanhemmille tapaamisoikeus...?"

      Ketä kiinnostaa isovanhempien oikeudet? Miksi niiden pitäisi kiinnostaa?

      Sen sijaan joitain voi kiinnostaa LASTEN oikeudet tavata sukulaisiaan.

      Kummallista, jos tuo Salovaara tosiaan näkee asian isovanhempien näkökulmasta.

    • myöskään

      suosisi että isovanhemmille tapaamisoikeus. sen verran sanon että minulla on omalta puolelta sekä miehen puolelta ihanat isovanhemmat, mutta kaikilla ei ole näin. ihmiset tekevät ihan mitä vain vihatessaan toista.keinoja ei säästellä.lapsella on mielestäni oikeus tuntea sukunsa mutta...höpöhöpö mitään tapaamisoikeutta!sama vaatia samaan syssyyn kaikille sukulaisille tapaamisoikeus! sehän se hienoa vasta olisi! ois se niin ihana äidin viedä isovanhempien tapaamiseen lapsensa missä on anoppi (isoäiti) joka on vuosien ajan piinannut perhettä ja väheksynyt äitiä. paskaa jauhetaan selän takana lapsille, kuinka hirveä äiti heillä on...juu... lapsi ei pysty siedättämäänkaikkia tietoa. varsinkaan jos käsitys on sitä luokkaa ettei aikuisten puheita tarvitse kysenalaistaa..

    • hyvällä asialla

      pertti on aivan arvokkaalla asialla,ne isovanhemmat jotka ei halua nähdä lapsenlapsiaan olkoot näkemättä,eihän niitä pakottaa voi.
      mutta tälläsiä mummoja ja ukkia on onneksi vähän.
      itse olen kahden lapsenlapsen mummo ja haluaisin ottaa lapset luoksen joka hetki

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      101
      6299
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      81
      4859
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      101
      3122
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      30
      2952
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2175
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1566
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      337
      1131
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      92
      1130
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1046
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      824
    Aihe