Mies tai nainen,kirjoita abortista

Hei!

Suomessa tehdään vuosittain lähes 11 000 aborttia. Aborttiin liittyviä kokemuksia ei kuitenkaan ole paljon tutkittu. Teen abortin kokemisesta väitöstutkimusta. Olen kiinnostunut abortin kokeneiden naisten kertomuksista ja siitä, millaista on olla aborttiprosessissa mukana läheisenä. Haluaisin käyttää kertomuksia abortista osana tutkimustani. Vastaukset arkistoidaan myös tutkimuskäyttöön Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon.

Onko sinulle tai läheisellesi tehty raskaudenkeskeytys? Tai oletko joskus harkinnut aborttia, mutta päätynyt muuhun lopputulokseen? Voit kirjoittaa esimerkiksi: Miten abortti tuli ajankohtaiseksi? Millaisia keskusteluja kävi(te), kenen kanssa? Millaisia kohtaamisia oli sairaalahenkilökunnan kanssa? Vaikuttiko abortin kokeminen ihmissuhteisiisi tai maailmankuvaasi? Kirjoita omin sanoin millaisia ajatuksia, tunteita, muistoja ja ehkä uniakin abortti sinussa herätti. Keskity asioihin, jotka tuntuvat sinulle tärkeiltä. Sinun ei tarvitse ajatella, että abortista pitäisi kirjoittaa jollain tietyllä tavalla.

Merkitse kirjoituksen alkuun nimi ja ammatti tai koulutus, syntymäaika, osoite ja puhelinnumero, allekirjoitus sekä miten haluat kirjoitustasi käsiteltävän (saako kirjoitusta, tai osia siitä julkaista tutkimuksessa, jos huolehditaan siitä, etteivät kirjoituksessa esiintyvät henkilöt ole tunnistettavissa?), mitä nimimerkkiä haluat kirjoittajana käyttää, jos kirjoitustasi käytetään tutkimuksessa sekä haluatko kirjoituksesi arkistoitavaksi Kansanrunousarkistoon henkilötiedoilla vai nimimerkillä.

Kirjoita enintään 50 liuskaa suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Lähetä paperille kirjoitettu tai printattu kirjoituksesi 31.3.2003 mennessä osoitteeseen
Kirjoituksia abortista
Salome Tuomaala
Uskontotieteen laitos PL 59
00014 Helsingin yliopisto

Sähköpostilla kertomuksia voi lähettää osoitteeseen:
[email protected]

Ystävällisin terveisin,
Salome
0115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Salome kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu