kuin tippapullo

Avaan silmäni missä olen? tippapulloja ylhäällä ja suoraan suoneeni menee jotakin! Mitä on tapahtunut? Huudan hoitajaa en saa ääntä, käteeni on laitettu johto ja painan päätä hoitaja tulee ja kysyy voinko pahoin nyökkään. Nopesti hän laittaa ruikulla jotakin tippakanyyliin. Naamani on happimaskilla peitetty, lopulta rakkaimpani saapuu. Hän katsoo minuun säälien mutta niin kylmästi ja sanoo se on loppu nyt ymmärränhän minä sen nyökkään, ja jatkoa tulee kuinka keskustelimme siitä jo pari päivää sitten. Ei en muista. Haluan kuolla ajattelin tuolloin. Onneksi hän lähti. Pääsin myöhemmin osastolle toipumaan onnettomuudestani.
Ja kun avasin kännykkäni siellä minulle oli tullut viesti en jaksaisikaan kun toipumisesta ei ole tietoa!!! Ja vaipat ja kaikki on pelissä mukana. Itkin osastolla monta päivää en tuntenut itseäni peilistä sirot kasvoni olivat murtumista turvonneet ja halvaantumisen riski oli melkoinen. Liikuin pyörätuolissa. Olin aikaisemmin urheileva kolmikymppinen joka veti ryhmiä kuntosaleilla ja lenkkeili ja kävi ratsastamassa veljeni ruunalla. Tyttöni edellisestä liitosta antoi elämälleni puhtia.
Ikävöin häntä ja ikävöin kihlattuani päivittäin.
Nyt tapahtumasta on kulunut kolme kuukautta ja kihlattuni oli löytänyt heti uuden kun jouduin sairaalaan. Minut siis jätettiin kylmästi kuin esine jolla ei ollut enään käyttöarvoa.
Paranin melkein täysin oikea käteni välillä kronaa etten pysty tekemään raskaita tallitöitä.
Sydämeni haki tietämättään häntä vielä bussista kun istuin. Pälyilin hänen näköisiään mutta en löytänyt. Toivotan sinulle kaikkea hyvää elä elämääsi ja rakasta niin minäkin tulen vielä tekemään T:FIONA