Laulu laput postitse..?

44 Magnum

Piipahdettiin Turun karaokebaareissa pitkästä aikaa, ja saatiin oikein mukavia kokemuksia.
Aloitimme kierroksen Paviaanista joka aikoinaan oli yksi huippumestoista.Saimme vain vahvistuksen sille, jonka totesimme jo pari vuotta sitten että syöksykierre vain jatkuu. Paikan epäsiisteys ja ilmapiiri ovat jo yhdeksältä sitä luokkaa että on parempi jatkaa matkaa.
Silvermoon oli jo huomattavasti viihtyisämpi ravintolana. Paikalle saavuttuamme kysyimme karaoken alkamisesta, ja meille kerrottiin että noin 20 minuutin sisällä, sillä vetäjä ei ollut vielä paikalla.
Kerrankin sai valita laulut ajoissa ja pääsee vielä laulamaan illan alkaessa.
KJ:n astellessa soittimen taakse vaimoni vei hänelle lappummme ja saimme valmistautua mukavaan illanvietton, vaan kuinkas kävi?
Illan ensimmäinen laulaja nousi juniorien valtaamasta pöydästä ja näin karaoke pääsi alkamaan. Okei, ei siinä mitään "shit happens" sanotaan, mutta kun seuraava ja sitä seuraava ja vielä toistamiseen sama laulaja samasta pöydästä, niin jo on perkele. Ei muuta kun tivaamaan vetäjältä että missähän ne meidän ensimmäisenä tuodut laput ovat?
Vastauksena saimme kuulla että hänelle oli toimitettu nämä muut ensin, vaan missä välissä ihmettelimme. Eli onko nyt niin, että laululappuja täytyy postittaa tai netissä täytellä tässä kyseisessä baarissa?
Kysehän on lopulta nepotismistä ja kantakundien palvelusta tokihan sen ymmärrän, mutta jos KJ olisi vähääkään asiakaspalveluun perehtynyt ja hänellä olisi ollut pelisilmää, niin hän olisi sijoitellut nämä keski-ikäiset karaokepaarmat vaikka toiseksi ja neljänneksi laululistalle ystäviensä sekaan. Eiväthän kaverit sentään siitä olisi hulluiksi tulleet, eihän? No, me emme jääneet odottamaan laulujamme, sillä mistä h...vetistä tietäisimme paljonko posteljooni niitä lappuja on kerinnyt tuomaan ennen meitä.
Onneksi naapurissa sijaitseva Ravintola Kilta on taas avannut ovensa ja kelpuuttanut karaoken paikkaansa piristämään. KJ oli todella asiansa osaava, ja laulamaan pääsi ilman "yllätyksiä".
Eli tällä palstalla TURKULAISTA KARAOKEA peräänkuuluttavat harrastajat, toivon että tästä on jotain apua kun haette paikkaa laulamisen tarpeen iskiessä.

3

701

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vetäjästä

      minullakin viime lauantailta Valkeakosken Fransista...Ei se vielä mitään, että lauluvuoroaan sai odottaa 2 tuntia (selvin päin), mutta se oli tosi outoa, että vetäjä syöksyi aina pää kolmantena jalkana työpaikaltaan pois, kun laulaja alotti biisin (en tiedä minne meni). Mitään se ei miksannut, vaikka esittäjän ääni usein puuroutui, etenkin alaäänissä, tai muuten säädöt oli pielessä. Sit taas kauhee juoksu takas tanssijoita väistellen, kun biisi loppui. Ai niin, kerran se oli kyllä paikalla kun melko hyvä laulaja lauloi, oli kai kaveri, silloin ei ehkä niin ois tarttenu miksaillakkaan.
      Mun mielestä vetäjän paikka on miksauspöydän takana palvelemassa laulajia. Siitähän niille maksetaankin. Kuulijoistakin on karmeeta, kun epäpätevät vetäjät pilaa koko illan ja hyvienkin laulajien laulu menee ihan pipariks.
      Mutta, onneksi on myös hyviäkin juontajia, siksi jaksaa vielä harrastaa laulamista kurjissa, savuisissa kuppiloissa. Hyvä vetäjä silloin pelastaa koko illan!

    • liina

      on tosiaan hanurista nykyään silvermoon ei paljoakaan sen kummosempi.paikan henki riippuu paljon vetäjästä,jos vetäjä ei huolehdi es.merkiksi lauluvuoroista tai suosii yhtä laulajaa homma on ihan sekaisin.kyllä täällä turussa muitain paikkoja löytyy,katso karaoke.fi turun karaokepaikkoja,sieltä löytyy arvosteltuja ja muitakin laulupaikkoja.jouluterveisiä 44Magnumille

    • minsku 78

      en tiiä miten kovia karaokeharrastajia ootte, mutta olen muutaman kerran kierrelly turussa eri karaoke paikoissa ja tullut vaan yhteen tulokseen. yks ja ainut juontaja mikä on ollut aivan loistava on samppa. en tiedä ihan tarkkaan missä hän vetää nykyään karaokea, mutta kaveriporukat välillä pyytää mua mukaan sen keikoille ja suosittelen sitä lämpimäati myös muillekkin!!!! on meinaan ollut kokemuksen arvoinen...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      5
      2752
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2591
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      18
      2307
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      48
      1889
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1453
    6. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1453
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      177
      1173
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      101
      1144
    9. Persu ajoi autoa

      Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1
      Perussuomalaiset
      20
      1073
    10. En vain unohda

      Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.
      Ikävä
      65
      960
    Aihe