Minun mielestäni harjoittelijan pitäisi saada palkkaa koska työtähän nekin tekee. Itse olen harjoittelijana (ilman palkkaa) ja kyllä se aika tyhmältä tuntuu tehdä oikeata työtä ilman mitään saavutuksia.
Vastaukset 4
- Tanjuzca
Itselläni oli opiskellessani kaksi työharjoittelujaksoa, joista toinen valvottu ja toinen valvomaaton. Molemmat 3kk.
Suureksi onnekseni pääsin valvottuun harjoitteluun todella isoon konserniin (jokaisen tuntema yritys) ja tein sen palkatta. Syynä tähän se, että minulla ei ollut minkäänlaista rinnastettavaa työkokemusta niihin tehtäviin, joihin minut sinne otettiin. Eli peredyttämiseni vei paljon aikaa muilta ja oli muutenkin iso urakka..
Menikö koko homma hukkaan? Ei todellakaan. Harjoittelustani jäi käteen kiitettävä työtodistus ja positiivinen merkintä työhistoriaani.
Valvomattoman harjoittelun suoritin myös isossa kaikkien tuntemassa firmassa, tällä kertaa kunnon palkalla..
Valmistuttuani ja aloitettuani työelämän suurimman hyödyn työnhakijana koenkin tutkintoni lisäksi saavani työhistoriastani suurissa yrityksissä.. Ja toisaalta, olen myös onnistunut näin laittamaan jalkaani useammankin oven väliin.- Annatin
Tottahan toki sitä ollaan ilman palkkaa jos saa työkokemusta! Mutta jos on opiskelija niin ei ole kauheesti sitä ylimääräistä rahaa yms.
Itse teen muita töitä vielä tämän ohella jotta pärjäisin joten olisin ikionnellinen jos täältä edes tippuis parisataa kuussa käteen - jjjjjj
Annatin kirjoitti:
Tottahan toki sitä ollaan ilman palkkaa jos saa työkokemusta! Mutta jos on opiskelija niin ei ole kauheesti sitä ylimääräistä rahaa yms.
Itse teen muita töitä vielä tämän ohella jotta pärjäisin joten olisin ikionnellinen jos täältä edes tippuis parisataa kuussa käteenHarjoittelijalle ei tarvitse maksaa työehtosopimuksen mukaista palkkaa kun se vain harjoittelee. Tosiasiassa harjoittelijat hoitavat hyvin usein firmassa ihan oikeita työtehtäviä. Ajatuksena harjoittelujärjestelmässä on, että harjoittelija kiertää työpaikan eri työpisteissä opiskelemassa erilaisia työtehtäviä. Harjoittelijalla on myös tutor joka neuvoo joka käänteessä. Näin teoriassa. Tosiasiassa harjoittelija tekee usein yhden ihmisen työpanoksen. Viheliäistä halpatyövoiman käyttöä. Opiskelijaressukat sitten joutuvat tekemään palkatta työtä, jotta saavat työkokemusta se kun yleensä auttaa oikean työpaikan saamisessa. Firmoissa ja julkisella sektorilla myös lasketaan harjoittelijoiden työpanoksen varaan ja jätetään ihmisiä palkkaamatta oikeisiin työsuhteisiin. Systeemi on äärimmäisen surkea ja epäoikeudenmukainen. Itse olen kohtuullisen hyväpalkkaisessa työssä, mutta tunnen sympatiaa teitä harjoittelijoita kohtaan.
- --nuppuli--
Oot oikeassa ja kaikki muut ketkä täällä ovat kirjoitelleet. Kannatan ajatusta.
Itellä alkaa ihan piakkoin harjoittelu, mutta palkallisena. Ei aikaisempaa kokemusta alalta. Hieman yllätti muakin se et saa palkkaa ku en naispuolisena sitä odottanut(uskokaa tai älkää).
Kaikkien kuitenkin kantsii mainostaa itseensä hyvin ja sovitella asiat jotenkin.
(Mulle on vaan iskostunut ajatus et mies pystyy mainostamaan itseensä paremmin kuin nainen ja saa vaikka sen työharjoittelun palkallisena vaikka ei kokemusta/tuntemusta ennen olisikaan)
Mut mustakin harjoittelijan pitäisi saada palkkaa ja myös antaa sen laatuisia tehtäviä, että vastavat sitä mihin valmistuu. Harjoituksen tarkoitus on harjoitella niitä asioita.
En ymmärrä niitä työnantajia jotka olettaa, että harjoitelijalla olisi kokemusta alalta?! Esim. amispohja tai jtn.
Toisinaan eräällä tutullani kävi niin, et vaikka tekikin puolilmatteeks työn niin sai sitten lopussa palkkion. Ei suuren, mutta mieltä lämmittävän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1141361
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r132697- 70666
- 67616
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.100499Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20490Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32468- 34467
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115463Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e96459- 5458
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 51445
- 42410
- 52403