Tätä asiaa on ihmetelty jo vaikka kuinka paljon, mutta kysellään vielä: mikä vikana 25-vuotiaassa miehessä, kun ei ole koskaan seurustellut vakavasti? En polta, en juo, olen pitkä ja hyväkroppainen, osaan puhua naisten kanssa (iästä riippumatta) ja teen aloitteita (asiallisia) kun kiinnostavan naisen tapaan ja tilanne näyttää hyvältä. Ulkonäössä ei pitäisi olla vikaa koska olen monia flirttailevia katseita ja kehuja saanut (suorat kehut tosin yl. vanhemmilta ihmisiltä).
Naisten kanssa jutellessa pyrin juttelemaan ihan yleisiä, en tärkeile enkä nöyristele, olen kuitenkin reipas ja puhelias. En ole ikinä ehdotellut seksiä ensitapaamisella vaan kysynyt ihan vaan halua tavata myöhemmin (kahvilla tms.)
En käytä huumeita enkä ole narsistinen psykopaatti. Olen kokopäivätöissä (akateeminen koulutus), en ole asunut kotona vuosiin eli en ole äidin helmoihinkaan jämähtänyt.
Monet yritykseni ovat kaatuneet jo alkumetreillä naispuolisten yhtäkkiseen jäätymiseen, kun olen yrittänyt kysellä kiinnostusta tavata, he menevät täysin lukkoon ja änkyttävät jotakin epäselvää --> sitten häipyvät paikalta. Toisaalta olen sivusta seurannut kun monet mielettömässä änkyräkännissä olevat pokaavat teinipoikamaisen mölinän saattelemana itselleen täysin tuntemattoman naisen (ihan OK-tuntuisen naisen siis, ei mitään juoppoa/narkkaria), vaikkeivät ole mitenkään hyvännäköisiä eivätkä varmasti käyttäydy mitenkään järkevästi.
Koska asiahan on niin että sinkkuus on aina omista ominaisuuksista johtuva asia, niin kysynkin mikä on minun vikani/viat? Ja tähän on turha vastata huono ulkoasu, huono käytös tai luuserius (juoppo tms), sillä minulla ei niitä ominaisuuksia ole. Pitäisikö harjoitella vähän tuota örvellystä? Järjellä ajateltuna ei pitäisi, mutta ehkei järki ole aina se paras tapa ajatela asioita.
Tuli pitkä juttu, mutta jos jaksaa joku lukea niin vastailkaa jos lähtötiedot ovat riittävät.
Mikä vikana?
31
3862
Vastaukset
- naukkuli
Miten suhtaudut siihen, millaisia naiset ovat? Itse tulee tuosta "en juo" -jutusta mieleen se, että hyväksytkö itse taas esimerkiksi sen puolen naisessa? Tuomitsevuus on ainakin omasta mielestäni inhottavaa, jos ei periaatteessa ole ongelmaa. (Esimerkkinä se, että sinä et juo, mutta nainen juo pari kertaa kuukaudessa. Toinen juttu on se, jos viinaa menee lähes päivittäin.)
Huumorintajussa voi olla yksi asia. Onko huumorisi samanlaista kuin Matti Vanhasen väitetty kuiva huumori vai koin ronski? Jälkimmäinen voi olla tekstisi perusteella tuulesta temmattu.
Saatko naisen tuntemaan itsensä erityiseksi? Kohteliaisuudet, tasa-arvo ja niin edelleen.
Siinä vain kohtia, jotka tekstin perusteella mieleeni tuli. Yksi vaihtoehto voi olla se, että olet tavannut vain naisia, joille mikään ei riitä.- Näin on sutturat
huumorin parhaasta lajista eli sarkasmista yhtikäs mitään.
Mutta asiaan.
Olet vain liian fiksu.
Ne suomirähmät kun ajattelee, että sinä et ehdota heti sänkyyn menemistä ja ne kello kädessä odottaa, koska voi ne ketarat oikoa ja etc. niin ainoa oikea osoite on tietysti puolihullu, änkyräkännissä oleva totaalinen pojankloppi, jolta saa sitä panoa.
Niin se menee suominaisten kohdalla.
Syvä kumarrus heille. Sanoisin, että äidistä on polvi mädäntynyt.
Voithan ihan omaksi huviksesi kokeilla rentun roolia. Kasvata parta äläkä siisti sitä, sitten
viinaa kaaliin niin paljon kuin ikinä mahtuu ja oksennat rinnuksille ja paskaiset vaatteet, ei silmälaseja. Sitten vaan molkotat ja vähän peppua puristelet alkajaisiksi ja rutistelet rintamuksia, niin siitä se lähtee tyyliin: mennäänkö meille vai teille?
- eitykkä
Naiset vaistomaisesti ihastuu/rakastuu sellasiin lutusiin narsisteihin. Rupea välinpitämättömäks, äläkä huomioi naista, niin johan alkaa flaksi käydä :)
Tutkittu juttu. - Juana76
Sinkkuus ei todellakaan ole aina omista ominaisuuksista johtuva asia. Ei ainakaan pelkästään. Vika ei välttämättä ole sinussa. Jos olet lähinnä baarista tyttöystävää etsinyt, voisit etsiä sitä vaihteeksi jostain muualta. Kyllähän se baaristakin voisi löytyä, mutta kuulostaa vähän siltä kun "kunnon" naiset lähtevät humalaisten örveltäjien matkaan, että ehkäpä nämä naiset ovat tulleet etsimään jotain yhden illan juttua ja seksiseuraa eikä välttämättä sitä kumppania.
Nykyään on vähän vaikea joidenkin uskoa, että kunnon mies baarista löytyisi, joten oletko ajatellut laittaa itsestäsi ilmoituksen Internetiin deittipalstalle? Ainakin deittailuelämä elpyy, ja nykyisin yli puolet tuntemistani pariskunnista ovat tavanneet Netin välityksellä. Ja kaikilla pitkäkestoiset suhteet. Ei siellä pelkkie Nettihörhöjä ole, joten jospa kokeilisit. Ja kannattaa keskustella muutama viikko ainakin ihan sähkiksen välityksellä ja opetella tuntemaan, niin sitten pääset niille kahveillekin vähän potentiaalisemman tapauksen kanssa. ;)
Ja suo anteeksi jos olet jo kokeillut, etkä pitänyt... - mielipides
näin äkkiseltään vaikutat ainakin aika tylsältä. sori vaan. :)
niin ja aina ei kannata heti olla kyselemässä josko tavattais uudestaan... antaa epätoivoisen kuvan..
en nyt osaa paremmin selittää milloin toiselta kannattaa kysyä, että tavattaisko uudestaan, mutta ehkä siinä vaiheessa kannattaa kysäistä kun huomaa että molemminpuolista kiinnostusta ON ilmassa. Ja sanavalinnallakin on merkitystä...kandee ehkä heittää jotain että hei vaikutat kyllä kivalta typyltä..sun kaa vois jutella enemmänkin...toivottavasti törmäillään uudestaan... täytyy mennä moi..
sit pallo on muijalla ja se saa tehdä seuraavan siirron jos on kiinnostunut jne.
ethän pukeudu liian nynnymäisesti..siis liian siististi? Miehen pukeutumisessakin täytyy olla jotain särmää...
kato ainakin ettei housut oo liian lyhyet...eihän kengät oo mitkään purkkarit, liian pienet vaatteet/ liian isot vaatteet..vaatteiden täytyy istua ja olla oikeen kokoset
miten puhut...ihmisen puhetyylikin voi olla luotaantyöntävä tai luokseen vetävä.
liian asiallinen ihminen on aina jäykkis. liian puhtoinen pulmunen ei kiinnosta yleensä ketään.- Inxj
Hmm, hämmästyttävää kuulla kerrankin totuus naisen suusta, about samaa olisin nimittäin itsekin sanonut. Pohjimmiltaan arviointi on kuitenkin aika mahdotonta näkemättä tyyppiä tositoimessa, joten jätän kommentit sikseen.
- ne on semmoset
DorkaM kirjoitti:
Mitkä ihmeet on purkkarit?
siis purhjehduskengät..smmoset varrettomat tossun näköiset nahkakengät joissa ehkä nyöri reunan ympärillä ja hapsuja siinä varpaiden päällä..lähinnä kesäkengät...niitä oli erityisesti 90-luvun alkupuolella ja 80-luvun lopussa...ja nyt ne on periaatteessa tulluta ainakin naistenkenkiin uudestaan muotiin ( kesällä )
- kiribati
niin tässä saamani vaikutelma:
minä-minä-minä. Eli "minä olen sitä ja minä olen tätä ja minä osaan niitä-näitä ja minua on kehuttu". - _Linda_
Oletko lyhyt, siis 170 cm tai alle? Moni nainen haluaa 180-senttisen tai pidemmän miehen. Onko sinulla nariseva ääni tai sönköttävä puhetapa? Itse en voisi olla miehen kanssa, jolla on ruma ääni. Oletko tylsä? Tätä tietty on itse hiukan vaikea arvioida, mutta saatko ihmiset nauramaan jutuillesi? Jos et koskaan onnistu sanomaan mitään hauskaa tai nasevaa, sinua saatetaan pitää tylsimyksenä. Moni myös pitää tylsänä ihmistä, joka ei käytä lainkaan alkoholia. Jos vielä arvostelet muiden alkoholinkäyttöä, se antaa sinusta tosi tiukkapipoisen vaikutelman. Ei kukaan halua tiukkapipoista tylsimystä miehekseen.
- rehellisesti sanottuna
Miehen pitää olla yli 180senttinen renttu, että kelpaa naiselle ja äänen pitää olla kuin Clint Eastwoodilla.
- _Linda_
rehellisesti sanottuna kirjoitti:
Miehen pitää olla yli 180senttinen renttu, että kelpaa naiselle ja äänen pitää olla kuin Clint Eastwoodilla.
Riippuu siitä, mitä tarkoitat rentulla. Itse en sietäisi esim. pettävää, väkivaltaista tai alkoholisoitunutta miestä. Sitoutumiskyvytöntä miestä en myöskään kauan katsele. Sen sijaan hauska, rohkea, vauhdikas ja itsevarma mies vetää puoleensa. Pitää olla mielipiteitä ja saa olla vähän hullu.
Ihmettelen, kun miesten mielestä on vain kaksi miestyyppiä, renttu ja nörtti. Jos tylsä nörtti ei naista kiinnosta, niin senhän täytyy ilman muuta tarkoittaa sitä, että nainen kiinnostuu vain väkivaltaisesta/petollisesta renttu. Siis haloo! Nämä kaksi miestyyppiä ovat ääripäitä, joiden väliin mahtuu vaikka mitä. Kukaan nainen ei halua kusipäätä miehekseen. - Änkyttävä tylsä akka
alle.
Onko sinulla sössöttävä puhetyyli ja kikattava kakaramainen pössötys päällä.
Ainakin tunnut naurettavalta. Oikea pissis.
Säälittävä.
Hae vaan niitä "kyrpäeinareita" ja tule tavallasi onnelliseksi hahhhhaaaaaaaaaaa
Älä irvistele fiksuille ihmisille. - _Linda_
Änkyttävä tylsä akka kirjoitti:
alle.
Onko sinulla sössöttävä puhetyyli ja kikattava kakaramainen pössötys päällä.
Ainakin tunnut naurettavalta. Oikea pissis.
Säälittävä.
Hae vaan niitä "kyrpäeinareita" ja tule tavallasi onnelliseksi hahhhhaaaaaaaaaaa
Älä irvistele fiksuille ihmisille.Mikäs sulle tuli? Tunnistitko kuvauksesta itsesi? Otan osaa.
- Lyhyt rumaääninen absolutis...
Sieltähän se totuus taas tuli. Ikävä kyllä pituudelleen ja äänelleen ei kukaan voi mitään, mutta ilmeisesti halveksit myös sairaita ja vammaisia - eihän sillä tietenkään ole väliä, pystyykö henkilö itse vaikuttamaan tilaansa vai ei...
Sinänsähän suunnaton typeryytesi ei ketään haittaa, sillä kuka tahansa mies olisi onnellisempi elinikäisessä selibaatissakin kuin jos vaihtoehtona on seurustelu kaltaisesi aivokääpiön kanssa.
"Moni myös pitää tylsänä ihmistä, joka ei käytä lainkaan alkoholia."
Sinä ehkä pidät, ja ehkä kaltaisiasi tosiaan on muitakin. Kuitenkaan tällainen lausuma ei kerro totuutta juuri muusta kuin lausujansa arvomaailmasta, jota en käy kommentoimaan, sillä sanavalintani eivät kovin kauniita olisi.
"Jos vielä arvostelet muiden alkoholinkäyttöä..."
Sinähän et niin tehnyt, ethän? No, taitavasti kyhätty provohan sinä olitkin. Eihän kukaan oikeasti voi olla noin typerä. - _Linda_
Lyhyt rumaääninen absolutis... kirjoitti:
Sieltähän se totuus taas tuli. Ikävä kyllä pituudelleen ja äänelleen ei kukaan voi mitään, mutta ilmeisesti halveksit myös sairaita ja vammaisia - eihän sillä tietenkään ole väliä, pystyykö henkilö itse vaikuttamaan tilaansa vai ei...
Sinänsähän suunnaton typeryytesi ei ketään haittaa, sillä kuka tahansa mies olisi onnellisempi elinikäisessä selibaatissakin kuin jos vaihtoehtona on seurustelu kaltaisesi aivokääpiön kanssa.
"Moni myös pitää tylsänä ihmistä, joka ei käytä lainkaan alkoholia."
Sinä ehkä pidät, ja ehkä kaltaisiasi tosiaan on muitakin. Kuitenkaan tällainen lausuma ei kerro totuutta juuri muusta kuin lausujansa arvomaailmasta, jota en käy kommentoimaan, sillä sanavalintani eivät kovin kauniita olisi.
"Jos vielä arvostelet muiden alkoholinkäyttöä..."
Sinähän et niin tehnyt, ethän? No, taitavasti kyhätty provohan sinä olitkin. Eihän kukaan oikeasti voi olla noin typerä.Mistä päättelit, että halveksin sairaita ja vammaisia? En halveksi ketään mutta säälin kaltaisiasi huonosta itsetunnosta kärsiviä ihmisiä, jotka ottavat kaiken henkilökohtaisena arvosteluna. Se, mitä yritin sanoa, oli, että parinvalinnassa miehen lyhyys ja ruma ääni voivat olla miinusta. Tämän ilmeisesti lienet itse omakohtaisesti kokenut, kun piti noin kovasti älähtää. Jos joku ei mielestäni ole puoleensavetävä romanttisessa mielessä, ei se tarkoita sitä, että halveksisin kyseistä henkilöä.
- Lue koko ketju
_Linda_ kirjoitti:
Mikäs sulle tuli? Tunnistitko kuvauksesta itsesi? Otan osaa.
eli naiselle oikein hyvä pituus ja nuorena paino oli 58 kg eli koska kasvot olivat tosi kauniit, niin ajattelin mennä missikilpailuun, mutta tajusin, että se on liian pintakiiltoinen tapahtuma, ei mitään syvyyttä.
- Täti Tomera
Hei nuori mies,
Sinusta olisi mukava seurustella pidemmänkin aikaa, mutta enemmänkin vain sen takia, että se olisi seurustelua "pidemmän aikaa" - sen sijaan, että sinusta olisi mukava seurustella juuri jonkun tietyn henkilön kanssa pidemmän aikaa?
Sinä et ole vielä tavannut sitä henkilöä, josta tulee pidempiaikainen kumppanisi - ja itsekin lyhyistä naistuttavuuksistasi tedät, että he eivät olisi olleet sitä, mitä pidemmäksi aikaa olisit halunnut.
Houkutelemme kumppaniksemme sitä, mitä itse olemme. Jos olemme vähän harvinaisempaa sorttia, kestää kumppanin löytyminen kauemmin, jos puolestaan olemme yleisempää sorttia, löydämme kumppanimme nopeammin. Sinä tiedät, että olet sitä harvinaisempaa sorttia.
Olet vielä hyvin nuori (ja tätähän sinulle toitotetaan varmaan joka toinen päivä, eikä sinusta siltä kuitenkaan tunnu), sinulla ON aikaa - kyllä se kumppanisi sieltä tulee, mutta, vasta oikealla hetkellä ;). Luota siihen.- alkuper
Vastaan erikseen, kun tuntuisi olevan aihetta...
Myönnetään, että välillä tuntuu että olisi pakko "saada jotakin aikaiseksi", mutta tuntuu että sopivantuntuisia ihmisiä on harvassa ja kun sellaisen tapaa niin tulee tietty hätäillen kyseltyä treffeille tms kun hyvin harvoin tapaa.
Hyvin pieni osuus niistä ihmisistä joita tapaa on kuitenkaan "mukavia" saati "oikeita", tämän on itsekin huomannut. Yhden käden sormet riittävät todella mieleenpainuvien ihmisten laskemiseen (siis mukavien) 25 vuoden ajalta
Joskus vain ajattelee että tekeekö sitä jotakin täysin väärin, vaikka on ns. oma itsensä ja elää elämää, joka tuntuu itsestä oikealta. Mutta kai se kannattaa vaan elää päivä kerrallaan normaalisti, katkeroituminen ei auta, vaikkakin se joskus voi olla todellinen riski.
Kiitos sanoistasi, ne olivat sykähdyttävimmät mitä olen vähän aikaan lukenut :)
- alkuperäinen kirjoittaja
No ohhoh, sainkin ihan kohtuulisen viestijatkumon aikaiseksi, aika hyvin tylsältä minä-mieheltä...
Vastailen kaikille yhdessä viestissä:
Juana76: kokeilin nettideittejä mutta ei ollut minun juttuni ja luovutin, ajatuksena sinänsä OK. Nyt tapaan naisia ihan luonnollisessa ympäristössä (ei aina baari)
mielipides: ehkä olen tylsä, riippuu vastapelurin toiveista. Pukeutuminen yl. farkkutyylillä, varmasti ei liian siistiä. Puhetyylikin on kiinni siitä mitä toinen haluaa, toinen tykkää oopperalaulajasta, toinen hevirokkitähdestä...
kiribati: en tiedä ymmärsitkö viestini idean väärin, mutta kysyin viestissä mikä minussa voisi olla ongelmana, silloin on käsittääkseni pakko kertoa omista taustoista eikä jutustella Biafran nälänhädästä. Kerroin itsestäni ja ajattelin että ehkä joku näistä asioista olisi se vika, valitettavaa jos sinä tai joku muu sai sellaisen kuvan että olen täysin itsekeskeinen (vaikka minä-sanaa tulikin taas viljeltyä)
naukkuli _Linda_: pituus noin 190, ääni erittäin matala, en sönkötä, olen saanut naiset nauramaan jos olen halunnut yrittänyt, huumori on hieman ronskia vaikka ns. tylsimys olen elämäntavoiltani. Olen myös itse ryypännyt nuorempana rajustikin, mutta lopetin kun kyllästyin. En välitä siitä jos muut juovat kunhan eivät rupea väkivaltaisiksi. En myöskään kenenkään muun alkonkäytöstä mainitse kun se ei minulle kuulu, en vaan itse juo.
Mutta joka tapauksessa hyvä että saatiin keskustelua aikaan, ihan rakentavia mielipiteitäkin tuli vaihteeksi kiitettävä määrä, toisaalta myös sitä paskanjauhantaa, mitä on tosin kai joka viestiketjussa.- _Linda_
No joo, alkaa vaikuttaa siltä, että ehkei sinussa sitten ole mitään erityistä vikaa. Voisiko vika olla siinä, että lähestyt naisia, jotka ovat joko varattuja tai eivät jostain muusta syystä etsi seuraa? Kannattaisiko yrittää etsiä naista vaikka netistä, kun täällä niitä parisuhdetta haluavia naisia nyt kuitenkin on? Jospa vika onkin siinä, että yrität lähestyä naisia sellaisissa paikoissa, joissa ihmiset eivät yleensä odota lähestymisyrityksiä. Kerroit, ettet etsi seuraa netistä etkä aina baaristakaan ja että naiset alkavat käyttäytyä kummallisesti, kun ehdotat vaikkapa kahville lähtemistä. Jollekulle treffikutsu bussipysäkillä voi olla niin räikeää sosiaalisten normien rikkomista, että ensireaktio siihen voi olla juuri tuo mainitsemasi häkeltyminen ja ehdotuksesta kieltäytyminen. Paikoissa, joissa ihmiset etsivät seuraa kuten netissä tai baarissa, ehdotukseen esim. kahville lähtemisestä ehkä reagoitaisiin luontevammin.
- Inna--
itselläni on samoja ongelmia. Tosin olen hiukkasen nuorempi, nainen ja käytän alkoholia jonkin verran. Tuntuu vain, että baarit ovat täynnä idiootteja ja oikeanlaista ihmistä ei vaan löydy. On tyhmää valittaa, kun olen kuitenkin vielä nuori ja maailmanhan on täynnä miehiä (, joista suurin osa vaan on täysiä dorkia). Akateemisia, yleissivistyneitä, fiksuja ja mukavia miehiä on erittäin harvassa....
- meitä
sivistyneitä akateemisia miehiä löytyy baareistakin. Emme vain yleensä ole niitä räkäposkella roikkuvia pillunvonkaajia, joihin olet nähtävästi törmännyt.
Ota rohkeasti kontaktia niihin rauhassa, vähän sivummalla istuviin, mahdollisisesti kavereidensa kanssa jutteleviin miehiin, niin voit löytää mitä etsit. - kiribati
meitä kirjoitti:
sivistyneitä akateemisia miehiä löytyy baareistakin. Emme vain yleensä ole niitä räkäposkella roikkuvia pillunvonkaajia, joihin olet nähtävästi törmännyt.
Ota rohkeasti kontaktia niihin rauhassa, vähän sivummalla istuviin, mahdollisisesti kavereidensa kanssa jutteleviin miehiin, niin voit löytää mitä etsit.baareissa (jos baarilla tarkoitetaan yökerhojen tai tanssiravintoloiden baareja tai keskiolutbaareja),mutta minusta tunkeileminen toisten seuraan on erittäin huono tapa. Jos joku tungettelisi seuraamme, kun ystävättäreni kanssa istumme vaihtamassa kuulumisia keskenämme, niin hän ei todellakaan olisi tervetullut.
Eli ainakin itse ajattelisin että kannattaa lähestyä harkiten; jos toiset ovat uppoutuneita keskusteluun, niin väliin tuskin kannattaa tunkea. Jos taas on itse kavereiden kanssa liikkeellä seuranhakumielessä niin on ehkä hyvä jollain tavoin viestittää ympärilleen, että on kiinnostunut kohtaamaan *myös* muita ihmisiä. - ollut
kiribati kirjoitti:
baareissa (jos baarilla tarkoitetaan yökerhojen tai tanssiravintoloiden baareja tai keskiolutbaareja),mutta minusta tunkeileminen toisten seuraan on erittäin huono tapa. Jos joku tungettelisi seuraamme, kun ystävättäreni kanssa istumme vaihtamassa kuulumisia keskenämme, niin hän ei todellakaan olisi tervetullut.
Eli ainakin itse ajattelisin että kannattaa lähestyä harkiten; jos toiset ovat uppoutuneita keskusteluun, niin väliin tuskin kannattaa tunkea. Jos taas on itse kavereiden kanssa liikkeellä seuranhakumielessä niin on ehkä hyvä jollain tavoin viestittää ympärilleen, että on kiinnostunut kohtaamaan *myös* muita ihmisiä.tarkoitus antaa mitään yleistä kehotusta tunkea toisten seuraan vaan antaa vinkkejä kirjoittajalle miten löytää meitä "sivistyneitä ja akateemisia" miehiä baareista.
Eivät ainakaan meidän porukan "keskustelut" ole baareisssa kuin normaalia ns. läpänheittoa, jotta tunnelma pysyisi korkealla. Vakavammat keskustelut käydään muualla, kun ei olla pitämässä hauskaa, joten ei ole yhtään haitaksi, jos joku kiinnostunut tunkisikin seuraamme.
- Nuori mies
Tätä samaa asiaa olen pohtinut yksikseni sekä yhden vastaavat ominaisuudet omaavan miespuolisen kaverini kanssa, mutta selkeää syytä en ole keksinyt. Jokin mättää, mutta ei välttämättä meissä. Mutta vähemmistöön varmaankin kuulumme miesten joukossa.
Joskus olen jopa kysynyt tutulta/tuntemattomalta parilta naiselta mikä on vikana kun naiset ei innostu. Vastaukseksi olen saanut jotain sekavaa sönkötystä/änkytystä että kaulukset on väärin yms. tai ettei osaa sanoa.. Enkä tarkoita että pukeutuisin pääasiassa kauluspaitaan, sattui vain silloin olemaan siistimpää päällä. Minäkin olen rehellinen, työssäkäyvä suht. komea tumma mies, mutta ehkä vähän "tylsä" ja "turvallinen" naisten mielestä. Olen mikä olen ja tyytyväinen itseeni.
No, en tätä jaksa hirmuisesti murehtia. Mukaviakin naisia olen tavannut ja lapsenkin tehnyt tähän maailmaan. Kirjoitin nyt lähinnä sen vuoksi että ei kannata välittää _linda_ -tyyppisten yksilöiden järkyttävistä kommenteista, suurin osa hameväestä taitaa tässä maassa olla tuollaista laatua (parempi etten tarkenna adjektiiveilla). Jääköön hyö omaan arvoonsa.
Saattaapi joskus tulla kohdalle se oikea joka Sinua osaa arvostaa ja rakkautta antaa. Itsekkäästi toivon samaa myös itselleni, ihminen kun olen. Onnellista loppuelämää.- Kymysys
Millä tavalla sinä sitten pidät itseäsi muka epäonnistuneena naisten suhteen? Jos siis sinulla on ollut suhteita ja on lapsikin?
Fakta: kenellekään ei tipu vakavasti otettavia suhdetarjouksia joka ovesta ja ikkunasta. Yleensä ihmiset joutuvat etsimään jonkin aikaa, ennen kuin löytävät itselleen sopivan puolison ja kumppanin. Jos jonkun kanssa ei ensimetreillä toimi, niin ei se toimi myöhemminkään. Ulkonäöstä on aika vaikea päätellä vaikka naisen luonteesta, älynlahjoista tai edes seksuaalisesta suuntautumisesta mitään.
Eräs tyttökaverini on lesbo, mutta luuletko, että hän kertoo tällaista yksityisasiaa antaessaan pakit?
- Näin minä sen tein
Neil Straus väittää että jokaisen naisen saa jos haluaa, mutta tulee osata niksit, joten osta hae kirjastosta kirja
Neil Strauss:Pelimies- kiribati
Nick Hornby: High Fidelity
Jokaisen sinkkumiehen MUST! Mieluiten alkuperäiskielellä, koska joitakin asioita (kuten otsikkoa) ei kerta kaikkiaan voi kääntää suomeksi, mutta kyllä se suomenkielisenäkin löytyy.
Hauska ja kevyt luettava ja kertoo sinkkumiehen elämästä niin rakastettavasti kuin vain voi.
- tuletko
minun mieheksi???? Mulle kelpaa!!! Olen nainen jota kukaan ei uskalla lähestyä missään tilanteessa, enkä ymmärrä miksi. Hirveen monet sanovat mua tosi kauniiksi, johtuisko sitten siitä??en tiedä...Olen ihan normaali, pukeudun muodikkaasti, ruskeet hiukset ja vihreät silmät. :)
- alkuperäinen kirjoittaja
ai että sellainen, wow! Eipä olekaan sinunlaisia paljon näkynyt... satutko s-postia omistamaan? ;)
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14010506
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485393Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p404070Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323612Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352664Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591582Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981567Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731428Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311386