tätä tilaisuutta niin kauan. Toivottavasti viimeinkin pääsemme juttelemaan kun siihen tilaisuus nyt viimeinkin aukeaa. Hetkeä ei saa päästää valumaan hiekkaan. Viimeajat olen halunnut jokakerta koskettaa sinua tullessasi viereeni. Olen vaistonnut(toivonut) tunteen olevan molemminpuolinen. Selittämätön tunne, josta on saatava selvyys. Mieletöntä ja samalla kuluttavaa. En kestä enempää.
Olen odottanut
ei turhaan?
92840
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Joo, se on inhottavaa, niinä harvoina päivinä nykyään, kun joudumme/saamme olla tekemisissä työasioissa, kun tekee mieli koskettaa toista, kapsahtaa kaulaan, mutta ei voi. On pakko ottaa askel taakse päin, ettei tekisi niin.
Ja vielä epäilen, ettei kukaan muu ole huomannut mitään.
n vai m?
Odotan itsekin, mitä tällä viikolla tapahtuu! Jännittää pystytäänkö varastaa silloin pieni hetki ja katsoa mitä tää on. Oot vaistonnut oikein, kummatkin ollaan. Nyt pitäis molempien vaan tehdä lopultakin asialle jotain. =) Mulle riittäisi, että tulisit juttelee vaikka säästä, kunhan päästäis sille tasolle, että voitais puhua muustakin kuin työstä. Ehkä silloin uskaltaisin koskettaa, varovasti.
Toivon että olet oikea henkilö. Jos näin on uskon tähän. Järjestin asioita kulkemaan toisin ja onnistuin, kunnes totesin etten näin haluakkaan. Tein asioista itselleni vaikeampia. Nyt ajattelen ainoastaan itseäni, ja seuraan omia tunteitani.
toivon, että olisit. Toivon ainakin, että jokainen meistä uskaltaisi tarttua siihen hetkeen, joka voi vaikuttaa loppuelämän onneen. omaan onnen ja myös sen toisen.
Itse pohdin myös hetken, onko tässä tarpeeksi tunnetta tuhlata miettimistä, jännittämistä. Kunnes älysin vasta vähän aikaa sitten, että olet harvoja ihmisiä, jotka on saaneet mut hymyilee kerta toisensa jälkeen pienillä jutuilla. Tai ainoita, joiden takia jaksan olla näin sekaisin töissä=)Koska ei ole muita mietittävänä, voin toimia itsekkäästi ja ainakin hieman uskaltaa, mulla ei oo kuin saatavaa =)
Pelkään siltikin, ettet uskalla. Ja menetän sen pienensuuren olon mahanpohjassa työmuutosten myötä, niin jossain vaiheessa saattaa olla liian myöhäistä.
Niin uskomattoman kovasti kuin haluaisinkin tarttua hetkeen, joka voisi muuttaa elämämme suunnan, pelkään etten kykene tekemään sitä. Pelkkä sinun läsnäolosi saa minut lähes shokkitilaan. Sydän läpättää ja kämmenet hikoaa...en uskalla sanoa sanaakaan, koska mitään selväjärkistä tekstiä en kuitenkaan saa ulos. Tilanne voisi olla toisin, jos saisin sinulta selkeän viestin, että sinä todellakin haluaisit tutustua minuun lähemmin. Minä olen jo aikoinaan yrittänyt tehdä jonkinlaisen aloitteen, mutta jotenkin juttu tuolloin jäi "vaiheeseen". Eli pallo on sinulla! Tiedän, että jossain vaiheessa tulee eteen ne työmuutokset, ettemme enää näe...silloin voimme vain harmitella kyvyttömyyttämme toimia ja miettiä mitä olisi voinut tapahtua...
miettinyt
Ihan sairaalloisesta uteliaisuudesta ajattelin kysyä, että mistäpäin nämä kirjoittelijat ovat? Kun voi olla, että useammassa paikassa on samanlainen tilanne työntekijöiden välillä ja ympäri Suomea....
hänen seuraan, koska olen tainnut olla liiankin tyrkky. Annoin haavepallon hänelle hänen tietämättään. Katsotaan puuttuuko kohtalo peliin..Ja jos ei, niin, ei sitten ollut tarkoitus.