Ollaan reilu parikymppisiä, opiskelemme molemmat. Seurustelua takana kohta puoli vuotta ja olemme kovinkin ihastuneita toisiimme. Poikaystäväni oli aivan seurustelumme alkuvaiheessa epävarma tunteistani, edellinen suhde josta jo aikaa oli satuttanut. Tämän vuoksi olemme edenneet melko varovaisesti.
Vaikka asumme viikot samassa kaupungissa, tuntuu ettei riitä aikaa tapailuun. Vuorotellen jommalla kummalla on koko ajan opiskelu/työkiireitä.
Ikävä raastaa hermoja ainakin omalla kohdallani enkä niin millään pystyisi sanomaan ei kun toinen ehdottaa tapaamista. Tekisi mieli ehdottaa yhteen muuttamista, silloin toinen olisi ainakin lähellä. Löytyisikö keneltäkään muita ratkaisuehdotuksia miten saada aikaa suhteelle?

Vastaukset 1
Vanhimmat
helpottua..mutta "opiskelukiireet"voi johtaa myös eroonkin,vaikka yhdessä asuisittekin.
Mutta miksi odottaisit?Nuorena kun on niin paljon
mahdollisuuksia...Joten,jos rakastatte toisianne..ja
kummallakin samanlaiset ajatukset toisistanne..muuttakaa yhteen.Mitään ei elämässä saa,jos ei uskalla yrittää!Onnea elämääsi.
"Kiireet"ei elämästä koskaan lopu...myöhemmin sen vapaan ajan vie kuitenkin työ,lapset,perhe...