Onko kummallista

Jep olen 21 ja koskaan en ole seurustellut. Aika pitkälti sama homma paitsi että en ole sosiaalinen. Kaikki aika menee aina jonkun oman intohimon parissa. Välillä sitä tulee sitten taottua päätä seinään ja mietittyä kun tuntuu siltä että kaikki nuoruus tulee valumaan hukkaan, jos jatkaa samaa tahtia.

Juttu menee niin että moni ei ole seurustellut vielä 30 vuotiaanakaan, ainakin sen perusteella mitä tätä palstaa olen lueskellut. Että eipä toi kai mitään kovin erikoista ole. Kuullostaa kyllä siltä että olet liikkunut vaan sellaisissa piireissä jossa aletaan seurustelemaan heti kun siihen rahkeet riittävät.

Tytöillä/naisilla toi homma on helpompi. Ei tarvitse kauheesti aloitteita tehdä. Jos poika/mies ei viitsi ravata baareissa, bileissä eikä muutenkaan pyöri kaveripiireissä, niin 90% mahdollisuudella tule koskaan olemaan minkään näköisessä parisuhteessa, jollei jossain vaiheessa ota itseään niskasta kiinni ja koita tehdä tosissaan asialle jotain.

Älä välitä, kuuntele vain sisintäsi! Sinä vaan voit tietää, mikä sinulle käy!

Jotenkin huvittaa muistella samoja aikoja omasssa elämässä, paitsi, että minulla tuo tuskistelu otti ylivallan vähän myöhemmin. Olin samalla lailla menevä, sosiaalinen ja aktiivinen seurustelija, muuten kuin sanan varsinaisessa merkityksessä.

Olin jo kolmenkymmenen ennenkuin löysin sen omani. Siis en ollut moralisoija ja muiden seksiseikkailuja ja seurusteluja tuomitseva, en vain itse halunnut alkaa siihen ennenkuin löysin ihmisen ketä oikeasti rakastaa. Kyllähän se välillä oli kurjaa katsoa muiden hekumaa. Vanhemmiten jäi jo mielummin yksin kun lähti pariskuntien kanssa mihinkään. Yllättävintä oli se, että löysin sen oman rakkaan sitten kuitenkin baarista, missä olin vaihtelevasti juossut koko nuoren aikuisiän.

En nyt väitä, että sinulla menisi näin kauan löytää oma nutusi. Halusin vain kertoa, että kyllä sen kestää, hyvää jaksaa aina odottaa.

Rentouttavaa joulua sinulle :)

heipähei!
Olen itse aivan täsmälleen samassa tilanteessa. Ei seurustelua ja 19 vuotta. Opiskelen yliopistossa, olen hirveän aktiivinen ja liikun paljon ihmisten ilmoilla. Nyt myöskin minusta on alkanut tuntua aika yksinäiseltä kun on pimeää ja joulu tulossa. Ja kai sitä vielä ehtii...tuntuu vaan jotenkin oudolta kun ei ole juuri kokemuksia ja ´suurin osa kavereista on seurustellut ja jopa vuosia.

Sama homma oikeastaan.

Olen myös 19, koskaan en ole seurustellut. 18 täytettyäni pyörin tosin baareissa ja siellä aina jotain pikku pusuttelujuttuja ja muita on ollut mutta ei mitään vakavampaa.

Myöskin olen sosiaalinen ja muuta, ei siis siitä ole koskaan ollut kiinni.

Minusta tosin on tuntunut etten ole valmis mihinkään vakavaan, kun olen seurannut noita kavereiden seurustelemisia ja muuta. Nyt näyttää tosin lupaavalta.

Hmm, tosiaan. Monet kaverit asuu vähintään yhdessä jonkun kanssa, ovat ehkä jo kihloissa.
Lapsiakin on joillakin jo.

Itse sitten ei ole edes seurustellut. Tuntuu vähän oudolta, mutta uskon että kyllä se "unelmien prinssi" sieltä vielä köröttää :D

22 vuotta takana eikä kunnon seurusteluu takana.
Ainakaan mulla oo mitään muuta kuin aikaa..

Minäkin seurustelin kunnolla ensimmäisen kerran vasta nyt 22-vuotiaana...ja sekin kesti vaan 3 kuukautta... Kyllä sitä vielä ehtii. :)

19 v ei ole vielä mitään: en o kenenkään kanssa koskaan ollut minäkään.

Huomionarvoinen juttu lienee, että vasta nyt on ruvennut tuntumaan siltä että edes tietäisin, mitä haluan.

Pitää myös oikeasti pitää itsestään jotta voisi pitää jostakusta toisesta: jos ajattelee olevansa inha ämmänturhake, niin tuskinpa haluaa sitten olemuksellaan vaivata ihmisiä jotka vaikuttavat mukavilta.

Ahistus on semmoinen juttu että siihen on elämässä syytä tottua. Enpä usko että tuosta pääsee vaikka olisikin parisuhde. Jos ei ahista suhteettomuus, niin sitten ahistaa se suhde jne.