ero

Mieheni otti eron minusta 7 vuoden ja yhden lapsen yhteiselon jälkeen.Eron pääsyy on varmasti haluttomuuteni joka alkoi pian lapsemme syntymän jälkeen.Sain synnytyksessä repeämän,jonka johdosta yhdyntä oli kivuliasta ja miehenikin ymmärsi tämän.Kesti liki puoli vuotta ennenkuin vaiva parantui mutta itseäni ällötti seksi mieheni kanssa koska tiesin hänen mm. internetistä katselleen seksikuvia ja masturboineen.Sen jälkeen suostuin yhdyntään n.kerran viikossa (ennen oli liki päivittäistä)kunnes sekin alkoi kuvottamaan joten kerrat harvenivat ja lopulta en halunnut lainkaan.Kerroin asiasta miehelleni (mikä vaivaa mieltäni)kun hänen aloitteestaan keskustelimme,muttei se auttanut minua.Kaipaan seksiä kyllä ja masturboinkin usein mutta miestäni en enää halunnut kanssani rakastelemaan kanssani.Itseäni harmittaa hirveästi se ettei mieheni antanut minulle aikaa (vaikka kai yli vuosi ilman seksiä parisuhteessa harmittaa mutta se on vain pieni osa suhdetta).Tunsin myös itseni jotenkin halvaksi kun näin mieheni käytöksestä että suhteemme arvo on pitkälti seksissä enkä tämän jälkeen halunnut sitäkään vähää..Rakastin miestäni ja rakastan kaiketi edelleenkin kaiketi koska hän on huomaavainen,kunnollinen ja ainakin lastaan hän rakastaa ehdoitta.En tiedä edes miksi kirjoitin tänne jotenkin tuntuu vain että pakko purkaa pahaa olo johonkin :(
6942
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

seksiriippuvaisia...?

Äänestä
  • hän oli ihan normaali, mutta tunsi itsensä epähaluttavaksi.

    Äänestä

Seksi on pieni osa suhdetta jos se toimii, mutta jos se ei toimi, siitä tulee iso asia.
Parisuhde ei toimi ilman seksiä. Toinen asia on se, että suhde ilman seksiä on kaverisuhde ei parisuhde.

Äänestä
  • Kyllä rakkaus suhde on parisuhde vaikkei sitä seksiä juurikaan olisi.Kyllähän seksi on kuitenkin vain "harrastus" jota tosin parisuhteessa usein tai yleensä on,mutta jos ei ole niin typerä ihminen sentähden lopettaa muuten toimivan suhteen varsinkin jos on lapsia.Tämänpäivän yhteiskunta vain painostaa siihen että seksiä pitää olla niin ja niin paljon.

    Äänestä

  • on näin kirjoitti:

    Kyllä rakkaus suhde on parisuhde vaikkei sitä seksiä juurikaan olisi.Kyllähän seksi on kuitenkin vain "harrastus" jota tosin parisuhteessa usein tai yleensä on,mutta jos ei ole niin typerä ihminen sentähden lopettaa muuten toimivan suhteen varsinkin jos on lapsia.Tämänpäivän yhteiskunta vain painostaa siihen että seksiä pitää olla niin ja niin paljon.

    rakkaussuhde jos siinä ei ole seksiä.
    Miten se sitten eroaa siitä, että vaan asutaan kämppiksinä?
    Seksi ei mulle ainakaan ole mikään lentopallo, laskettelu- tai muuhun harrastukseen verrattava harrastus.
    Kyllä se on ihan perustarve. Jos olisin suhteessa, jossa puolisoni inhoaisi ajatusta seksistä kanssani, ei siinä paljon rakkaus kukoistaisi.
    Sellaisesta suhteesta mä ainakin lähtisin aika nopeasti.
    Niin ja se, että panettaa, ei se siitä johdu, että yhteiskunta painostaa, sitä vaan tekee ihan yksinkertaisesti mieli ja sillä hyvä.

    Äänestä

  • on näin kirjoitti:

    Kyllä rakkaus suhde on parisuhde vaikkei sitä seksiä juurikaan olisi.Kyllähän seksi on kuitenkin vain "harrastus" jota tosin parisuhteessa usein tai yleensä on,mutta jos ei ole niin typerä ihminen sentähden lopettaa muuten toimivan suhteen varsinkin jos on lapsia.Tämänpäivän yhteiskunta vain painostaa siihen että seksiä pitää olla niin ja niin paljon.

    kumpi (voi) lähtee vieraisiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


surusilmä kirjoitti:

Mieheni otti eron minusta 7 vuoden ja yhden lapsen yhteiselon jälkeen.Eron pääsyy on varmasti haluttomuuteni joka alkoi pian lapsemme syntymän jälkeen.Sain synnytyksessä repeämän,jonka johdosta yhdyntä oli kivuliasta ja miehenikin ymmärsi tämän.Kesti liki puoli vuotta ennenkuin vaiva parantui mutta itseäni ällötti seksi mieheni kanssa koska tiesin hänen mm. internetistä katselleen seksikuvia ja masturboineen.Sen jälkeen suostuin yhdyntään n.kerran viikossa (ennen oli liki päivittäistä)kunnes sekin alkoi kuvottamaan joten kerrat harvenivat ja lopulta en halunnut lainkaan.Kerroin asiasta miehelleni (mikä vaivaa mieltäni)kun hänen aloitteestaan keskustelimme,muttei se auttanut minua.Kaipaan seksiä kyllä ja masturboinkin usein mutta miestäni en enää halunnut kanssani rakastelemaan kanssani.Itseäni harmittaa hirveästi se ettei mieheni antanut minulle aikaa (vaikka kai yli vuosi ilman seksiä parisuhteessa harmittaa mutta se on vain pieni osa suhdetta).Tunsin myös itseni jotenkin halvaksi kun näin mieheni käytöksestä että suhteemme arvo on pitkälti seksissä enkä tämän jälkeen halunnut sitäkään vähää..Rakastin miestäni ja rakastan kaiketi edelleenkin kaiketi koska hän on huomaavainen,kunnollinen ja ainakin lastaan hän rakastaa ehdoitta.En tiedä edes miksi kirjoitin tänne jotenkin tuntuu vain että pakko purkaa pahaa olo johonkin :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu