Ghanalais miehen

Jokin aika sitten tällä palstalla eräs suomalainen nainen kirjoitti kuinka hänen ghanalaisen miesystävän luonne ja käyttäytyminen muuttui puolen vuoden ja lyhyen yhdessä asumisen jälkeen.

Itse olen pannut saman merkille. Kun tapasin tämän ghanalaisen miehen, alkuun oli niin ytävällinen ja mitä sydämellisin mies.

Hän piti minua heti alkuun tyttöystävänään, minä en häntä poikaystävänä, mielestäni on tunnettava vähän paremmin ennenkuin voi sanoa seurustelevansa.

Eihän siitä seurustelusta mitään tullut. Ollaan kuitenkin pidetty yhteyttä ja tehty töitäkin yhdessä.

Mutta nyt hän on yli puolen vuoden tuntemisen jälkeen näyttänyt "oikeat karvansa".

Naisen kunnioittaminen ei taidakkaan kuulua ghanalaisen miehen luonteenpiirteisiin. Nyt hän sitten myöntää, että nainen on se joka tottelee miestään, oli asia sitten mikä tahansa. Ja miestä ei saa loukata. Mutta hän itse voi loukata naista. Hyvä esimerkki tästä: En ole mikään missinmittainen nainen, mutten mikään läskivuorikaan...sopivasti pyöreä. Joten hän jaksaa aina mainita "sulla on iso maha" johon tietenkin vastaan "ei ole kohteliasta sanoa tollaisia". Hänen mielestään se on ok!!!

Kunnes nyt sain tarpeekseni ja annoin samalla mitalla takaisin ja sanoin hänelle "sulla on pieni pää ja muna"...kylläpäs veti herneet nenään!

Ja siitä uskollisuudesta. Kun sanoin aikoinaan hänelle ettei meidän seurustelusta tuu mitään, hän tilasi morsiamen Ghanasta. Ja sanoi, että meidän sexstailut loppuu siihen koska hän on uskollinen morsiammelleen. Vaan kuinkas on käynytkään! Koko ajan on vonkaamassa(välillä joo sekstailtu...ei enää) ja nyt kun sanon, että ei tipu, niin taas vetää herneet nenään! Ja jos mainitsee sanan uskollisuus...ollaan niin katuvaisia ja sunnuntaina kirkkoon hakemaan Luojalta anteeksiantoa!

Ja taas suuttuu kun sanon häntä kaksinaamaiseksi. Mikä uskovainen se sellainen on joka tietää, että tekee syntiä...niin silti tekee!

Ja sit vielä tarjotteli parasta kaveriaan mulle mieheksi. Onneksi on totuus tullut esiin.
142346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Sitä saa helposti mitä haluaa kun tekeytyy aina uhriksi. Naisilla syttyy liian helposti hoivavietti ja sitä nämä esim arabit ja afrikkalaiset käyttää säälimättä hyväkseen.

Äänestä
  • sehän varmaan sitä on ottanutkin pannuun kun en uskonut hänen juttujaan.

    Ihmetteli vaan miksi aina kyselin asioiden todenperäisyyttä.
    Sitäkään ei olisi saanut tehdä, en kuulemma luottanut häneen kun kyselin jatkuvasti. Ja tästäkin hän loukkaantui...voi luoja!

    Äänestä

  • käyttään hyväksi kirjoitti:

    sehän varmaan sitä on ottanutkin pannuun kun en uskonut hänen juttujaan.

    Ihmetteli vaan miksi aina kyselin asioiden todenperäisyyttä.
    Sitäkään ei olisi saanut tehdä, en kuulemma luottanut häneen kun kyselin jatkuvasti. Ja tästäkin hän loukkaantui...voi luoja!

    Olit sitten ghanan pojalle panopatjana aina tarvittaessa, mutta sinua ei käytetty hyväksi. Hauskaa, jos koet asian näin.

    Äänestä

  • no tota kirjoitti:

    Olit sitten ghanan pojalle panopatjana aina tarvittaessa, mutta sinua ei käytetty hyväksi. Hauskaa, jos koet asian näin.

    enköhän itse myös ottanu siivun seksistä...vaan kun huomasin ettei se ollut sitä mitä haluan niin lopetin hommelit!

    Viestisi vaikuttaa kaateellisen panettelulta.

    Tangoon tarvitaan kaksi...jos satut tietään?

    Äänestä

  • jotta olin panopatjana kirjoitti:

    enköhän itse myös ottanu siivun seksistä...vaan kun huomasin ettei se ollut sitä mitä haluan niin lopetin hommelit!

    Viestisi vaikuttaa kaateellisen panettelulta.

    Tangoon tarvitaan kaksi...jos satut tietään?

    Toistan, mies kävi panemassa sinua koska häntä huvitti, ilman sitoutumistarvetta, vaikka sinä halusit sitoutua. Päättele itse, ketä käytettiin hyväksi.

    Äänestä

  • Niinpä niin... kirjoitti:

    Toistan, mies kävi panemassa sinua koska häntä huvitti, ilman sitoutumistarvetta, vaikka sinä halusit sitoutua. Päättele itse, ketä käytettiin hyväksi.

    pois se minusta...minä se vongata sain...mies parka ei jaksanu...meinaan sexiä...voi sinnuu ressukkaa...

    Äänestä

  • halunnut sitoutua kirjoitti:

    pois se minusta...minä se vongata sain...mies parka ei jaksanu...meinaan sexiä...voi sinnuu ressukkaa...

    Korjaan aiemmat väitteeni, oletkin selvästi voittajatyyppiä ja vahva suomalainen amatsoni. :-/

    Äänestä

  • Asia selvä kirjoitti:

    Korjaan aiemmat väitteeni, oletkin selvästi voittajatyyppiä ja vahva suomalainen amatsoni. :-/

    osuit naulankantaan...melkein...en ihan amatsoni...mutta taistelija/voittajaluonne kumminnii.

    Äänestä

Aika monessa kulttuurissa naisen asema ei ole kovin kehuttava, eikä tuhansien vuosien aikana kulttuureihin sisäistettyjä rooleja noin vaan hukata. Kyllä niissäkin kuitenkin tehdään kaikki mahdollinen, jotta saadaan nainen kiikkiin. Alussa ei voi pakottaa, koska nainen karkaa, vaan on käytettävä muutaman kuukauden ajan kaikki keinot, jotta hän viihtyisi. Kyllä sen jaksaa, kun koko loppuelämänsä ajan nainen sitten kuuluukin miehelle ja tottelee ja palvelee häntä.

Äänestä
  • onko suomalaisen miehen luolamainen tapa heittää akka ja kakarat pihalle kossupullon jälkeen tuhansien vuosien takaisia kulttuuri jäänteitä?

    Ei sinänsä ollut yllätys vaan tulipahan asia tutkittua ja todistettua. Eikö se ole niin ettei suomalainen usko ennenkuin näkee?

    Ja sielu ei ole kipiä kuin mimosan hipiä ja konkurssiin ja velkoihin ei minua saanut. En ole niin herkkäuskoinen kaikenmaailman lirkutuksille. Minuun puree teot, ei sanat!

    Äänestä

  • juontuikin mieleeni kirjoitti:

    onko suomalaisen miehen luolamainen tapa heittää akka ja kakarat pihalle kossupullon jälkeen tuhansien vuosien takaisia kulttuuri jäänteitä?

    Ei sinänsä ollut yllätys vaan tulipahan asia tutkittua ja todistettua. Eikö se ole niin ettei suomalainen usko ennenkuin näkee?

    Ja sielu ei ole kipiä kuin mimosan hipiä ja konkurssiin ja velkoihin ei minua saanut. En ole niin herkkäuskoinen kaikenmaailman lirkutuksille. Minuun puree teot, ei sanat!

    "onko suomalaisen miehen luolamainen tapa heittää akka ja kakarat pihalle kossupullon jälkeen tuhansien vuosien takaisia kulttuuri jäänteitä?"

    Onko? Sattuuko sellaista useinkin? Tuskin. Ymmärrä tai älä, mutta maailmassa on paljon kulttuureja, joissa maisten asema on hyvin erilainen kuin länsimaissa.

    Äänestä

  • joopajuujaa kirjoitti:

    niin...aika usein...ja nyt taas juhlapyhät...fucking joulu lähestyy.

    Voin vaikka lyödä vetoa, että aika monta akkaa ja lasta joutuu kärsimään sen kossun takia!

    Olkoon kulttuuri mistä tahansa maasta mutta äijällä EI OLE OIKEUTTA KOHDELLA VAIMOAAN KUIN JALKARÄTTIÄ!

    Nainen ei ole se huonompi astia...sanokoon raamatut tai koraanit mitä tahansa.

    Naisella on aivot...ja ne on monitoimisemmat kuin miehellä!!! TUTKITTU!

    Äänestä

"Kunnes nyt sain tarpeekseni ja annoin samalla mitalla takaisin ja sanoin hänelle "sulla on pieni pää ja muna"...kylläpäs veti herneet nenään! "

afrikkalainen jolla on pieni muna... brohahahaaHAHAHAA.... *hillitöntä naurua*...
ehkä maailman hyödyttymin olio ;-) Vähän niinkun ruma missi. Tai laulaja jolla ei ole sävelkorvaa....
:-) mitä ihmee hyötyä siitä on kellekään suomalaiselle naiselle sitten?????

Äänestä
  • iloa...ja muutenkin oli huono hommissa.

    Se siitä ja sen pituudesta. Se on paskapuhetta jotta kaikilla mustilla ois iso jorma...

    Lohduksesi "vahingoniloinen mies" voin sanoa, että kyllä Suomi-pojan kanssa on ollut monta kertaa parempi kutea. Alemmuudentunne pois ja rinta rottingille "näätäjahtiin"!

    Hyvää Joulua kaikille!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

todellinen luonne kirjoitti:

Jokin aika sitten tällä palstalla eräs suomalainen nainen kirjoitti kuinka hänen ghanalaisen miesystävän luonne ja käyttäytyminen muuttui puolen vuoden ja lyhyen yhdessä asumisen jälkeen.

Itse olen pannut saman merkille. Kun tapasin tämän ghanalaisen miehen, alkuun oli niin ytävällinen ja mitä sydämellisin mies.

Hän piti minua heti alkuun tyttöystävänään, minä en häntä poikaystävänä, mielestäni on tunnettava vähän paremmin ennenkuin voi sanoa seurustelevansa.

Eihän siitä seurustelusta mitään tullut. Ollaan kuitenkin pidetty yhteyttä ja tehty töitäkin yhdessä.

Mutta nyt hän on yli puolen vuoden tuntemisen jälkeen näyttänyt "oikeat karvansa".

Naisen kunnioittaminen ei taidakkaan kuulua ghanalaisen miehen luonteenpiirteisiin. Nyt hän sitten myöntää, että nainen on se joka tottelee miestään, oli asia sitten mikä tahansa. Ja miestä ei saa loukata. Mutta hän itse voi loukata naista. Hyvä esimerkki tästä: En ole mikään missinmittainen nainen, mutten mikään läskivuorikaan...sopivasti pyöreä. Joten hän jaksaa aina mainita "sulla on iso maha" johon tietenkin vastaan "ei ole kohteliasta sanoa tollaisia". Hänen mielestään se on ok!!!

Kunnes nyt sain tarpeekseni ja annoin samalla mitalla takaisin ja sanoin hänelle "sulla on pieni pää ja muna"...kylläpäs veti herneet nenään!

Ja siitä uskollisuudesta. Kun sanoin aikoinaan hänelle ettei meidän seurustelusta tuu mitään, hän tilasi morsiamen Ghanasta. Ja sanoi, että meidän sexstailut loppuu siihen koska hän on uskollinen morsiammelleen. Vaan kuinkas on käynytkään! Koko ajan on vonkaamassa(välillä joo sekstailtu...ei enää) ja nyt kun sanon, että ei tipu, niin taas vetää herneet nenään! Ja jos mainitsee sanan uskollisuus...ollaan niin katuvaisia ja sunnuntaina kirkkoon hakemaan Luojalta anteeksiantoa!

Ja taas suuttuu kun sanon häntä kaksinaamaiseksi. Mikä uskovainen se sellainen on joka tietää, että tekee syntiä...niin silti tekee!

Ja sit vielä tarjotteli parasta kaveriaan mulle mieheksi. Onneksi on totuus tullut esiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu